Arvio: Beamin projektori vakuuttaa – puhelin ei
14.7.2012 08:00 Samsungin Galaxy Beamin projektori yllättää positiivisesti, mutta puhelin on pettymys.
Helmikuussa julkistetun Samsungin Galaxy Beamin ehdottomasti kiinnostavin ominaisuus on puhelimeen upotettu LED-projektori, joka valmistajan mukaan mahdollistaa jopa 50 tuuman kuvan heijastamisen seinälle.
Samsung julkisti ensimmäisen projektoripuhelimensa vuonna 2009, mutta puhelimen projektoria ja kameraa on paranneltu uutta mallia varten. Samsungin uusi Beam esiteltiin helmikuun lopussa Barcelonan mobiilimessuilla, mutta puhelin tuli myyntiin Suomessa jalkapallon EM-kisojen alla.
Ensituntuma puhelimeen on hyvä. Puhelin istuu hyvin käteen, eikä sen koko pakota sormiakrobatiaan. Projektorista huolimatta Beam on yllättävän laiha, sen paksuus on vain noin 1,2 senttimetriä.
Puhelimen akku jaksoi pyörittää noin kahden tunnin ajan seinälle projisoitua ohjelmaa. Puhelimessa on 2000 milliampeeritunnin akku, joka vastaa pitkälti esimerkiksi Samsung Galaxy S III:n akkua.
Pimeähkössä huoneessa seinälle heijastettu kuva toimi hyvin pienen tarkkuussäädön jälkeen. Suomen kirkkaat suviyöt vaativat kuitenkin sen, että asunnon sälekaihtimet on pidettävä tiukasti kiinni projektorin ollessa päällä. Jo tuuletusikkunan avaaminen heikensi kuvaa huomattavasti.
Projektorissa on kolmiportainen kirkkaudensäätö, mutta käytännössä himmein vaihtoehto toimii hyvin vain täysin pimeässä huoneessa.
Liikkuvalle ihmiselle ongelmaksi muodostuu se, että Beamin mukana tulee akkulaturin yhteydessä tuleva alusta. Sillä kuvan voi heijastaa ylöspäin, mutta muita apuja projektorin suuntaamiselle ei ole. Kotioloissa ongelman voi ratkaista kirjapinon avulla, mutta kodin ulkopuolella ratkaisu ei ole kovin kestävä.
Hyvä projektori,
huono puhelin
Hyvästä projektorista huolimatta Beam ei vakuuttanut puhelimena. Kahden viikon testikäytön aikana puhelin heitti itsensä ulos verkosta neljä kertaa. Pätkimiset tapahtuivat alueilla, joissa on operaattorin mukaan paras mahdollinen kuuluvuus.
Hämmästyttävintä on, että puhelin ei edes yrittänyt yhdistää takaisin verkkoon. Käyttäjän piti itse yhdistää puhelin takaisin verkkoon puhelimen asetuksista.
Beamissa on Android 2.3-pohjainen Gingerbread-käyttöjärjestelmä, joka tökki muutaman kerran käytössä. Käytön aikana puhelimen ohjelmistoon tuli yksi ohjelmistopäivitys, jonka jälkeen puhelimen ohjelmisto ei jumittanut testissä. Muuten Beam reagoi nopeasti komentoihin.
Puhelimen suorituskyvystä vastaa gigahertsin tuplaydinsuoritin, joka voisi olla tehokkaampikin, jos sen suoritustehoa vertaa esimerkiksi muiden Android-puhelinten suorittimiin.
Näytön alareunassa sijaitseva back-näppäin osoittautui käytössä hankalaksi, sillä sitä tuli hipaistua usein epähuomiossa muun muassa verkkoa selatessa ja tekstiviestiä kirjoittaessa.
Yhteenveto
Samsungin Galaxy Beam yhdistää mielenkiintoisella tavalla kohtuullisen projektorin ja näppärän Android-älypuhelimen. Puhelin on tuttua Androidia, jota on miellyttävä käyttää.
Puhelimen verkko-ongelmat ovat kuitenkin anteeksiantamattomia, jos puhelimen käyttäjä arvostaa soittamista enemmän kuin projektoria.
Tulevaisuudessa on kuitenkin mielenkiintoista nähdä, tuleeko markkinoille enemmän vastaavia malleja. Samsungin Beam on mahduttanut mielenkiintoisen ominaisuuden puhelimeen, jonka hinta pyörii noin 500 euron tuntumassa.
Kommentit (51)
Anonyymi
Anonyymi
Vain 14.9cm? Nyt puhutaan kyllä aikamoisesta halosta...
Anonyymi
Anonyymi
Edellisessä työpaikassa vaihdettiin säästösyistä DNA:n liittymiin, nykyiset kuuluuvuusongelmat eivät ole edes ongelmia dna:han verrattuna... verkkoyhteydet pelitivät suht normaalisti, puhelut eivät, onneksi asia tajuttiin ja operaattoria sai vaihtaa.
Anonyymi
"Projektorista huolimatta Beam on yllättävän laiha, sen paksuus on vain 149 millimetriä."Nokia 808 Pureview taitaa olla väh.yhtä paksu!.
Vain 14.9cm? Nyt puhutaan kyllä aikamoisesta halosta...
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Oliko testissä käytössä Elisan verkko?
Jos oli, niin esim saunalahden palstalta voi käydä lukemassa verkko-ongelmista kaikkien android-puhelinten kanssa samoin kuin Nokian N900 ja N9-puhelinten kanssa.
Käännät asian jännästi. Saunalahti tarjoaa ainoana operaattorina Suomessa asiakkailleen keskustelupalstan joten tottakai siellä keskustellaan myös puhelinten ongelmista käyttäjien kesken. Se ei poissulje faktaa että samat ongelmat koskettavat myös muita operaattoreita.
Anonyymi
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 14:12 Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 13:29 Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 10:40 Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 10:04 Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 09:30 Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- 07:05 Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 06:02 Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa
- 22.5. Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla
- 22.5. TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. NYT: Kiina lopetti kybertulitauon
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa
- 22.5. Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman"
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 06:02 Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- 20.5. Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- 20.5. Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 20.5. Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 20.5. Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin 14:12
- Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään 07:10
- Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn 14:35
- Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi 11:20
- Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista 09:25
- Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio 15:36
- Megahertsien tuijottaja tajuaa älypuhelimista valitettavan vähän 15:09
- Tietokone ajaa uutta Mersua, mutta pidä kiinni 14:03
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Jenkkisuurlähettiläs haki digioppia Lindéniltä
23.05.2008 Yhdysvallat voi ottaa oppia suomalaisviranomaisten saamista läksyistä digi-tv-siirtymässä, David Gross sanoo. Internetin vapaus on tärkeää Yhdysvalloille, mutta samalla on estettävä piratismia.
Taloussanomat
- Jättivelkaisia yhä enemmän: Kuulutko riskiryhmään? 13:22
- Bernanken paradoksaalinen lahja sijoittajille 16:18
- Tämä pankki korotti lainamarginaaliaan eniten 06:01
- Hulluruohovaara leviää: Sama belgialainen yhtiö toi tuotteet Valiolle ja SOK:lle 16:29
- Suosittu asuntolainakorko sukelsi ennätysmatalalle 16:40
- Onko rattisi löysä? Tuhansille Nissan-kuskeille korjauskutsu Suomessa 10:36
- EU perääntyi – haukuttua oliiviöljydirektiiviä ei tule 17:03
- Hallitukselta 100 miljoonaa maakaasuterminaaleille 16:45
- EU-kokous päätti tietojen vaihdon vauhdittamisesta 21:40
- Japanissa pörssiromahdus 10:26
- » Taloussanomat.fi











