Tietokonelasit aiheuttivat hyökkäyksen McDonald'silla

Kuva: Dgies at en.wikipedia
18.7.2012 07:00 Torontolainen tietokonelasien kehittäjä joutui hyökkäyksen kohteeksi pariisilaisessa McDonald's-ravintolassa. Torontolainen professori kertoo kummallisesta tapauksesta blogissaan ja esittää lasien ottamia valokuvia.
Toronton yliopiston professori Steve Mann kehittää digitaalisia näkemisen apuvälineitä ja pitää itse jatkuvasti googletyylisiä tietokonelaseja. Hän vieraili perheineen Pariisissa. Heinäkuun ensimmäisenä päivänä perhe meni syömään paikalliseen McDonald's-ravintolaan.
Jo jonossa professorilta tultiin kysymään oudoista laseista. Hän esitteli varalta mukaansa ottamiaan papereita, joissa oli muun muassa lääkärin antama todistus ja teknistä tietoa laseista. Perhe sai tilata aterian.
Kun perhe oli pöydässä syömässä, kolme muuta McDonald'sin työntekijää tuli kyselemään laseista. Tällä kerta paperit eivät tyydyttäneet, vaan ne rutattiin ja revittiin.
Sitten yksi miehistä yritti repiä lasit pois Mannin päästä, mutta ne on kiinnitetty niin, etteivät ne irtoa ilman erikoistyökaluja. Mann työnnettiin ulos ravintolasta ja rytäkässä lasit rikkoutuivat. Ne on kuitenkin suunniteltu niin, että rikkoutuessaan ne tallentavat viimeksi nähdyn kuvavirran.
Professorin blogissa on kuvia McDonald'sin useista työtekijöistä. Blogin kuvissa kasvot on peitetty valkoisilla lapuilla, jotka tunnistavat henkilöt todistajina tai hyökkääjinä.
EyeTap-blogissa Mann valittaa, että hän ei ole saanut minkäänlaista vastausta McDonald'silta monista yhteydenottoyrityksistä huolimatta. Hän haluaa apua saadakseen McDonald'sin maksamaan lasien korjauksen.
Hän katsoo, ettei hänellä ole varaa ryhtyä käräjöimään pikaruokajättiläisen kanssa eikä hän halua rahallista korvausta itselleen. Mannin mukaan olisi kuitenkin mukava, jos McDonald's tukisi näkötutkimusta sopivalla summalla.
- VerkossaEyetap-blogi
Kommentit (45)
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
2 euron elmaco junior
Älä mene halpaan, se on kytkytuote; vain aterian ostajalle kylkiäisinä!
Anonyymi
Ankea asia kyllä mutta menen silti ostamaan 2 euron elmaco junior hampurilaisen sillä tarjous on liian hyvä. Heseen en mene enää milloinkaan.
Voiskin tästä lähteä Heseen herkuttelemaan! Nams!
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Ranskalaiset ovat tarkkoja yksityisyydestaan. Tässä meni hieman ylireagoinnin puolelle.
Mutta toisten yksityisyydellä ei niin väliä?
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- 17.5. Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei
- 17.5. Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 16.5. 14 päivää Microsoftin tablettien tähden tuloon
- 16.5. Uusi Firefox vertailee tarkkailee toimintaansa – ja vertaa sitä muihin surffaajiin
- 16.5. Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- 16.5. Takaisku Googlelle: Ehdotetut hakusanat oikeuden hampaisiin
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 15.5. Nokia-pomo: Tämän vuoksi karsimme uutuus-Lumiasta ominaisuuksia
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 16.5. Kuka tekee Androidilla eniten rahaa? Vastaus yllättää
- 16.5. Googlelta uhkavaatimus Microsoftille: Estäkää Youtube-sovelluksenne toiminta!
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- 15.5. Google julkistaa Spotifyn kilpailijan jo tänään?
- 16.5. Google tuo musiikkipalvelun, luonnollisen kielen hakukoneen
- 15.5. Yle: Yksi laukaus hajotti 3d-tulostetun aseen
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 15.5. Rumia lukuja Nokialle, loistavia Samsungille
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 15.5. Puolen miljoonan euron kahvihetki Tim Cookin kanssa
- 15.5. It-tukkurin yt:t uhkaavat 80 työpaikkaa
- 15.5. Uudet pelinkehittäjät pääsevät Angry Birdsin siivelle
- 15.5. Blackberry menee sinne missä siitä pidetään
- 15.5. Kiinalaiskaksikko EU:n tulilinjalla – apuja Nokialle?
- 15.5. Messukeskus kahmii suurnäyttöjä, mutta älä koske
- 15.5. Windows Bluesta Windows 8.1, tarkka julkaisuaika piilossa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille 09:30
- Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua? 16:15
- 14 päivää Microsoftin tablettien tähden tuloon 15:46
- Messukeskus kahmii suurnäyttöjä, mutta älä koske 13:56
- Yle: Yksi laukaus hajotti 3d-tulostetun aseen 12:12
- Blackberry menee sinne missä siitä pidetään 09:23
- Lumia 925: "Seuraavan lippulaivan odottajat joutuivat pettymään" 15:53
- Nokia esitteli alumiinisen Lumian Lontoossa 12:32
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Willsoft kerää kännykkäraportin ilman operaattoria
18.05.2008 Maailman suurimmille yritysten puheluliikennettä seuraava lapualainen Willsoft Oy on kehittänyt operaattoririippumattoman raportointi- ja analysointiohjelmiston älypuhelimille.
Kolme vuotta sitten
Sony Ericsson julkisti Japanissa Bravia-puhelimen
18.05.2010 Sony Ericsson ratsastaa Japanissa Sonyn tv-malliston nimellä. Vesitiiviistä puhelimesta löytyy television lisäksi Qualcommin nopea Snapdragon-prosessori.
Taloussanomat
- Täältä saat huippuruokaa edullisesti – täältä taas et 06:01
- Opelin kovempi Aatami 06:15
- Melanchtonin maailmanloppu 07:07
- Komissari: Huawei ja ZTE uhka Euroopan telealalle 11:11
- Olli Rehn ravistelee yltään talouskurittajan takkia 12:35
- Luottamus Sloveniaan laskee – tukitalkoot taas edessä? 11:41
- HS: Suomen elintarvikevienti kasvaa – tuontia hitaammin 09:40
- "Työeläkejärjestelmä on ristiriidassa perustuslain kanssa" 15:01
- TS: EU aikoo leikata vähävaraisten ruoka-avusta 10:29
- Pankki: Asuntojen hinnat voivat romahtaa Suomessa 14:29
- » Taloussanomat.fi
-
-164 e
Adobe Design & Web Premium CS6, Windows, päivitysversio (CS5), englanninkielinen
-
-24 e
-
-24 e
-
-13 e
-
-13 e














