Arvio: Jopa HTC ja Huawei pyyhältävät Nokian ohi

20.7.2012 12:48 Matkapuhelinyhtiö Nokian torstaina julkaisema, odotuksia parempi huhti-kesäkuun tulos ja sitä seurannut kurssinnousu eivät riitä vakuuttamaan sijoituspalveluyhtiö Nordnetiä.
Nokia Lumia -älypuhelimien myynti ei todellisuudessa ollut niin hyvä kuin miltä vaikutti, sijoituspalvelu Nordnet arvelee useiden keskikokoisten valmistajien kiilaavan pian Nokian ohi.Nokia kertoi torstaina pelättyä pienemmistä tappioista, ja yhtiön osake nousi Helsingin pörssissä 12 prosenttia. Nordnetin mukaan luvut eivät riitä nostamaan Nokian kurssia kestävästi.
– Muistutamme, että ennusteemme ennen tulosjulkaisua olivat pessimistisimmästä päästä ja jouduimme silti leikkaamaan niitä, Nordnet kirjoittaa aamukatsauksessaan.
Sijoittajia rauhoitti etenkin Nokian puoli miljardia euroa odotuksia vahvempi nettokassa.
– Suurta hurraamista tässä ei vielä ole, sillä rahavirtaa nostivat 400 miljoonan euron patenttilisenssien ennakkomaksut, jotka ovat tietenkin pois tulevien neljännesten rahavirroista, Nordnet huomauttaa.
Myöskään Lumia-puhelinten yllättävän hyvä myynti ei Nordnetin mielestä todellisuudessa ole edes tyydyttävä. Yhdysvaltalaisoperaattori AT&T käytti Lumia 900 -mallin markkinointiin arviolta 150 miljoonaa dollaria. Samaan aikaan Nokian myynti Yhdysvalloissa oli toisella neljänneksellä vain 128 miljoonaa euroa.
Vuoden kolmannesta neljänneksestä Nordnet odottaa vaikeaa monesta syystä.
Nokia itse ennustaa laite- ja palveluyksikkönsä liikevoittomarginaalin ilman kertaeriä päätyvän 9,1 prosenttia tappiolle. Ennen tulosjulkistusta konsensusodotus oli 3,7 prosenttia tappiolla.
Lisäksi vaikeuksia tietävät komponenttivarastojen alaskirjaukset sekä Lumia 800 ja Lumia 700 -mallien myynnin kääntyminen laskuun jo toisella neljänneksellä. Hyvää eivät lupaa myöskään Nokian omat kommentit, joiden mukaan Lumioiden päivittämisen rajalliset mahdollisuudet voivat heikentää niiden myyntiä.
Heinä-syyskuussa Nordnet povaa Nokian toimittavan 7 miljoonaa älypuhelinta, joista 3 miljoonaa olisi Symbianeja ja 4 miljoonaa Lumioita. Määrät merkitsisivät Nokian jäävän älypuhelinten markkinaosuudessa HTC:n, Sonyn, Huawein ja muiden keskikokoisten kilpailijoiden taakse.
Nordnet leikkaa Nokian tavoitehintaa kymmenen senttiä 1,50 euroon. Nokian suosituksen se pitää tasolla ”vähennä”. Yhtiö sanoo kuitenkin harkitsevansa vakavasti suosituksen nostoa, jos Nokian tila näyttää vakiintuvan tai todennäköisesti syksyllä julkaistavat Windows Phone 8 -puhelimet vaikuttavat laadukkailta.
Kommentit (24)
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
mikähävettää? Nokia on ollu ja on vielläkin ylpeyden aihe, ihmettelen syvästi suhtautumista nokiaan. Monissa muissa maissa nokia olisi ylpeyden aihe. Mitä muuta suomella yhtä tunnettua on antaa maailmalle? Ei tämän kokoisessa maassa ole vara dissata meidän tuotteita???? Vai onko peree rahoittaa kaikke muuta kuin suomalais tuotteita???
Liki konkurssikypsä sekoileva yhtiökö muka ylpeyden aihe ?? Ennemminkin suuri häpeäpilkku josta olisi hyvä päästä eroon mahdollisimman pian. Antaa maailmalla surkean kuvan Suomesta ja Suomalaisista.
Anonyymi
mikähävettää? Nokia on ollu ja on vielläkin ylpeyden aihe, ihmettelen syvästi suhtautumista nokiaan. Monissa muissa maissa nokia olisi ylpeyden aihe. Mitä muuta suomella yhtä tunnettua on antaa maailmalle? Ei tämän kokoisessa maassa ole vara dissata meidän tuotteita???? Vai onko peree rahoittaa kaikke muuta kuin suomalais tuotteita???Mä en shaibaa osta, vaikka olisi tehty mäntsälässä. Entä jos kiinassa myös ajateltaisiin ettei isteta ulkomaista nokiapuhelinta..?
Anonyymi
puhelin on puhimista varten ja tekstiviestien lähettämist ja vastaanottamista varten kaikki muut voi tehdä kotikoneella tai työ
Anonyymi
mikähävettää?
Nokian Microsoft-yhteistyö hävettää. Maanpetturuutta.
Anonyymi
Hävettää olla suomalainen
Olet aivan oikeassa. Tunnen suunnatonta myötähäpeää lukiessani iMaailmassa elävien applevajukkien kommentteja.
Anonyymi
Se on katos loppu nyt. Kunniaani on rajattuna kohtana loukattu siten että uskollisuuteni nokiaa kohtaan on tärveletty itse johdon suunnasta ylimielisellä asenteella, tavoilla puhua asioitajulki, ja tehdä suomalaisia massatyöttömiksi sen takia kun näköalattomuus on vienyt halut tehdä suomalaisesta tuotteesta toimivan konseptin.
ja ihan tiedoksi vain, en ole nokialla koskaan ollut töissä, lähelläkään tuon alan trendejä tai mekanismeja.
Olen nuori vähän yli kolmekymppinen mies joka painottaa tärkeitä arvoja(sekä henkilöihin ja niiden puheantiin että tuotteiden laadun/arvostuksen suhteen tuoviin painotuksiin ) ja suhteuttaa ne toiseen kuppiin tarkkaen jossa ovat sekä hyöty sekä hinta päällimmäisenä havaintona kupeissa. Nämä kaksi erillistä kupin vaakaa määrittelee ostokäyttäytymisträni.
jos tuote on hyvä mutta herrat valehtelevat/jättää kertomasta huonojapuolia siis nämä myyjä massajohtajat, tai tuotteeseen sisällytetään vastenmielisiä komponentteja, on tuote laskevassa arvossa haluta tuote ostaa. Vastenmielisempää ei ole kuin se että tuote joka on täyspaska, hehkutetaan kuin jotain puolijumalaa. Kumminkin suurin osa myydyistä tuotteista on materiaaleita on joko öljypohjaisia muovikoteloita, metalli kasoja tai softa hyödykkeitä lasihiekan takana.
Valinta on aina usein punnuksilla olevaa vertailua.
mikätahansa kilpailija joka edukseen edustaa tavoitettani saada korkeampaa hyödykettä aikaiseksi voittaa osto päätökseni.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- 17.5. Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei
- 17.5. Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 16.5. 14 päivää Microsoftin tablettien tähden tuloon
- 16.5. Uusi Firefox vertailee tarkkailee toimintaansa – ja vertaa sitä muihin surffaajiin
- 16.5. Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- 16.5. Takaisku Googlelle: Ehdotetut hakusanat oikeuden hampaisiin
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 15.5. Nokia-pomo: Tämän vuoksi karsimme uutuus-Lumiasta ominaisuuksia
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 16.5. Kuka tekee Androidilla eniten rahaa? Vastaus yllättää
- 16.5. Googlelta uhkavaatimus Microsoftille: Estäkää Youtube-sovelluksenne toiminta!
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- 15.5. Google julkistaa Spotifyn kilpailijan jo tänään?
- 16.5. Google tuo musiikkipalvelun, luonnollisen kielen hakukoneen
- 15.5. Yle: Yksi laukaus hajotti 3d-tulostetun aseen
- 15.5. Rumia lukuja Nokialle, loistavia Samsungille
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 15.5. Puolen miljoonan euron kahvihetki Tim Cookin kanssa
- 15.5. Uudet pelinkehittäjät pääsevät Angry Birdsin siivelle
- 15.5. Blackberry menee sinne missä siitä pidetään
- 15.5. It-tukkurin yt:t uhkaavat 80 työpaikkaa
- 15.5. Kiinalaiskaksikko EU:n tulilinjalla – apuja Nokialle?
- 15.5. Messukeskus kahmii suurnäyttöjä, mutta älä koske
- 15.5. Windows Bluesta Windows 8.1, tarkka julkaisuaika piilossa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille 09:30
- Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua? 16:15
- 14 päivää Microsoftin tablettien tähden tuloon 15:46
- Messukeskus kahmii suurnäyttöjä, mutta älä koske 13:56
- Yle: Yksi laukaus hajotti 3d-tulostetun aseen 12:12
- Blackberry menee sinne missä siitä pidetään 09:23
- Lumia 925: "Seuraavan lippulaivan odottajat joutuivat pettymään" 15:53
- Nokia esitteli alumiinisen Lumian Lontoossa 12:32
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
DNA pyrkii Guinnessin ennätysten kirjaan
18.05.2008 Senaatintorin krysanteemitempauksen ja kukkahymyn takana oli teleoperaattori DNA.
Kolme vuotta sitten
Ruotsin piraattipuolue alkaa Pirate Bayn operaattoriksi
18.05.2010 Ruotsin Piratpartiet alkaa toimia Pirate Bay -tiedostonjakopalvelun nettioperaattorina.
Taloussanomat
- Täältä saat huippuruokaa edullisesti – täältä taas et 06:01
- Opelin kovempi Aatami 06:15
- Melanchtonin maailmanloppu 07:07
- "Työeläkejärjestelmä on ristiriidassa perustuslain kanssa" 15:01
- Komissari: Huawei ja ZTE uhka Euroopan telealalle 11:11
- HS: Suomen elintarvikevienti kasvaa – tuontia hitaammin 09:40
- TS: EU aikoo leikata vähävaraisten ruoka-avusta 10:29
- Pankki: Asuntojen hinnat voivat romahtaa Suomessa 14:29
- Vaihtoehtoja on, jos työeläkejärjestelmä on perustuslain vastainen 17:03
- Rehn: EKP:llä vielä varaa helpottaa rahapolitiikkaa 19:08
- » Taloussanomat.fi













