Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Arvio: Jopa HTC ja Huawei pyyhältävät Nokian ohi

Kuva: Ville Männikkö/Bloomberg

20.7.2012 12:48 Matkapuhelinyhtiö Nokian torstaina julkaisema, odotuksia parempi huhti-kesäkuun tulos ja sitä seurannut kurssinnousu eivät riitä vakuuttamaan sijoituspalveluyhtiö Nordnetiä.

Nokia Lumia -älypuhelimien myynti ei todellisuudessa ollut niin hyvä kuin miltä vaikutti, sijoituspalvelu Nordnet arvelee useiden keskikokoisten valmistajien kiilaavan pian Nokian ohi.Nokia kertoi torstaina pelättyä pienemmistä tappioista, ja yhtiön osake nousi Helsingin pörssissä 12 prosenttia. Nordnetin mukaan luvut eivät riitä nostamaan Nokian kurssia kestävästi.

– Muistutamme, että ennusteemme ennen tulosjulkaisua olivat pessimistisimmästä päästä ja jouduimme silti leikkaamaan niitä, Nordnet kirjoittaa aamukatsauksessaan.

Sijoittajia rauhoitti etenkin Nokian puoli miljardia euroa odotuksia vahvempi nettokassa.

– Suurta hurraamista tässä ei vielä ole, sillä rahavirtaa nostivat 400 miljoonan euron patenttilisenssien ennakkomaksut, jotka ovat tietenkin pois tulevien neljännesten rahavirroista, Nordnet huomauttaa.

Myöskään Lumia-puhelinten yllättävän hyvä myynti ei Nordnetin mielestä todellisuudessa ole edes tyydyttävä. Yhdysvaltalaisoperaattori AT&T käytti Lumia 900 -mallin markkinointiin arviolta 150 miljoonaa dollaria. Samaan aikaan Nokian myynti Yhdysvalloissa oli toisella neljänneksellä vain 128 miljoonaa euroa.

Vuoden kolmannesta neljänneksestä Nordnet odottaa vaikeaa monesta syystä.

Nokia itse ennustaa laite- ja palveluyksikkönsä liikevoittomarginaalin ilman kertaeriä päätyvän 9,1 prosenttia tappiolle.  Ennen tulosjulkistusta konsensusodotus oli 3,7 prosenttia tappiolla.

Lisäksi vaikeuksia tietävät komponenttivarastojen alaskirjaukset sekä Lumia 800 ja Lumia 700 -mallien myynnin kääntyminen laskuun jo toisella neljänneksellä. Hyvää eivät lupaa myöskään Nokian omat kommentit, joiden mukaan Lumioiden päivittämisen rajalliset mahdollisuudet voivat heikentää niiden myyntiä.

Heinä-syyskuussa Nordnet povaa Nokian toimittavan 7 miljoonaa älypuhelinta, joista 3 miljoonaa olisi Symbianeja ja 4 miljoonaa Lumioita. Määrät merkitsisivät Nokian jäävän älypuhelinten markkinaosuudessa HTC:n, Sonyn, Huawein ja muiden keskikokoisten kilpailijoiden taakse.

Nordnet leikkaa Nokian tavoitehintaa kymmenen senttiä 1,50 euroon. Nokian suosituksen se pitää tasolla ”vähennä”. Yhtiö sanoo kuitenkin harkitsevansa vakavasti suosituksen nostoa, jos Nokian tila näyttää vakiintuvan tai todennäköisesti syksyllä julkaistavat Windows Phone 8 -puhelimet vaikuttavat laadukkailta.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (24)


Anonyymi
Huawei saattaa tulla Nokian ohi, vaikka Nokia saisikin strategiansa toimimaan ja firman taloudenkin terveelle tolalle. HTC:ta uhkaa taantuminen. Samsungin Galaxyt ovat vieneet sen elintilan. HTC:n tulevaisuuden näkymät ovat huonommat kuin Nokian.
TL 20.7.2012 19:54

Anonyymi
Hävettää olla suomalainen

Olet aivan oikeassa. Tunnen suunnatonta myötähäpeää lukiessani iMaailmassa elävien applevajukkien kommentteja.
Mutku se apple vei vajakkinokiapojan nallekarkit
Itkuraivari 20.7.2012 20:08

Anonyymi
Huawei saattaa tulla Nokian ohi, vaikka Nokia saisikin strategiansa toimimaan ja firman taloudenkin terveelle tolalle. HTC:ta uhkaa taantuminen. Samsungin Galaxyt ovat vieneet sen elintilan. HTC:n tulevaisuuden näkymät ovat huonommat kuin Nokian.

Niin niilläkin on se microsoft windows juttu.
totta 20.7.2012 21:17

Anonyymi
Nokialaisten suomalais päättävien elimien toimintatapa on ollut suorastaan halveksuntaa suomalisuutta kohtaan. Olen omistanut jo ainakin 4 nokia luuria - 90 luvulta asti kesäkuuhun 2012 mutta, vaihdoin sittenmin ekaakertaa samsung galaksiin 2s, kun tuote jota nokia nyk. edustaa on suorastaan kehityksestä jäänyt pahasti polkemaan paikoilleen jo useamman vuoden samaarataa. Enkä voi sietää missään nimessä ylimielisiä ihmisiä joille hilloa tulee yli äyräiden tilille (nokian johtokunta/markkinakoneiston ylin!), ja puhuvat mediassa häpeilemättä tekosiaan.

Se on katos loppu nyt. Kunniaani on rajattuna kohtana loukattu siten että uskollisuuteni nokiaa kohtaan on tärveletty itse johdon suunnasta ylimielisellä asenteella, tavoilla puhua asioitajulki, ja tehdä suomalaisia massatyöttömiksi sen takia kun näköalattomuus on vienyt halut tehdä suomalaisesta tuotteesta toimivan konseptin.

ja ihan tiedoksi vain, en ole nokialla koskaan ollut töissä, lähelläkään tuon alan trendejä tai mekanismeja.

Olen nuori vähän yli kolmekymppinen mies joka painottaa tärkeitä arvoja(sekä henkilöihin ja niiden puheantiin että tuotteiden laadun/arvostuksen suhteen tuoviin painotuksiin ) ja suhteuttaa ne toiseen kuppiin tarkkaen jossa ovat sekä hyöty sekä hinta päällimmäisenä havaintona kupeissa. Nämä kaksi erillistä kupin vaakaa määrittelee ostokäyttäytymisträni.

jos tuote on hyvä mutta herrat valehtelevat/jättää kertomasta huonojapuolia siis nämä myyjä massajohtajat, tai tuotteeseen sisällytetään vastenmielisiä komponentteja, on tuote laskevassa arvossa haluta tuote ostaa. Vastenmielisempää ei ole kuin se että tuote joka on täyspaska, hehkutetaan kuin jotain puolijumalaa. Kumminkin suurin osa myydyistä tuotteista on materiaaleita on joko öljypohjaisia muovikoteloita, metalli kasoja tai softa hyödykkeitä lasihiekan takana.

Valinta on aina usein punnuksilla olevaa vertailua.

mikätahansa kilpailija joka edukseen edustaa tavoitettani saada korkeampaa hyödykettä aikaiseksi voittaa osto päätökseni.


Käy peruskoulu loppuun.
faktaa 20.7.2012 22:34

Anonyymi
Nokia oli pitkään ykkönen, mutta kyllä Android ja HTC on olleet hämmästyttävän paljon parempia kuin viimeiset Sympparinokiat. Ja windowsista puhumattakaan...
kolmen vuoden käyttö 21.7.2012 8:18

Anonyymi
Tämä oli nordnetin analyytiköiden kommentti. Toisenlaisen kommentin luimme jo aikaisemmin eri analyytiköiltä.

Se siitä.
Nimetön 21.7.2012 10:45

Anonyymi
Vuosi siinä menee, kun uusi tuote tuodaan markkinoille. Sitä ennen ei oikeastaan voi sanoa mitään varmuudella. Mutta se voidaan jo sanoa, että vaikka Lumian myynti lähtisi nopeaan kasvuun, se ei vielä auta Nokiaa pitkälle, koska muillakin valmistajilla on Windows puhelimia ja markkinoilla on kilpailijoita.
Elmeri 21.7.2012 11:53

Anonyymi
Oma ehkä yltiöpositiivinen ennusteeni on että Windows Phonella on 2014 lopussa n. 5% markkinaosuus. Tämä tosin edellyttää lähes kaiken menemistä nappiin ko järjestelmän osalta.
Keijo 21.7.2012 12:23

Anonyymi
Oma ehkä yltiöpositiivinen ennusteeni on että Windows Phonella on 2014 lopussa n. 5% markkinaosuus. Tämä tosin edellyttää lähes kaiken menemistä nappiin ko järjestelmän osalta.


Jos näin käy niin Nokia menee nurin. Nokia kykenee ehkä saavuttamaan jopa 60% markkinaosuuden WP-luureissa (pitkällä juoksulla), mutta sekin tarkoittaisi vain 3% markkinaosuutta älypuhelinmarkkinoista. Tuolla volyymilla Nokia ei kykene tekemään voittoa vielä 2014 lopussakaan - mikä tarkoittaisi sitä, että Nokia tarvitsisi polttaa vielä 6 miljardia kassaa ennen kuin 2014 lopussa selviäisi, ettei voittoa koskaan tule.

Ennusteesi on samankaltainen kuin mitä analyytikot tekivät 60-luvulla väritelkkujen yleistymisestä. He ennakoivat, että vielä vuonna 2000 myytäisiin noin 5% telkuista mustavalkoisina...
kohtuus 21.7.2012 13:25

Anonyymi
Mun N9 on LIMASKA
Gösse kohta pesee se 21.7.2012 14:43
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kiinalainen Linux kasvaa suomalaisjuurista

22.05.2008 Kiinalaisen avoimen lähdekoodin juuret ovat Suomessa. Linux matkasi Suomesta Kiinaan väitöskirjatutkijan matkalaukussa vuonna 1996.

.