Galaxy veti Samsungin lentoon

Kuva: Samsung
27.7.2012 10:31 Korealainen Samsung säilytti asemansa maailman suurimpana matkapuhelinvalmistajana, ja oli suurin myös älypuhelimissa.
Maailman suurin televisioiden ja matkapuhelinten valmistaja, korealainen elektroniikkayhtiö Samsung raportoi viime yönä Suomen aikaa erinomaisesta huhti-kesäkuun tuloksesta.
Matkapuhelinyksikön liiketulos kaksinkertaistui. Veturina tulosta kiskoo uutuuspuhelin Galaxy S3.
Samsungin toisen vuosineljänneksen nettotulos nousi 48 prosenttia ennätykselliseen 5 190 miljardiin woniin eli noin 3,7 miljardiin euroon. Liikevaihtoa kertyi 47 600 miljardin wonia eli noin 34 miljardia euroa.
Yhtiön matkapuhelinten yksin liiketulos yli kaksinkertaistui 4 190 miljardiin woniin (noin 3 miljardia euroa). Samsungin arvioidaan toimittaneen toisen neljänneksen aikana 93 miljoonaa matkapuhelinta, joista 50 miljoonaa on älypuhelimia. Tämä antaa sille Strategy Analyticsin mukaan 25,7 prosentin markkinaosuuden matkapuhelimissa.
Yhtiö olisi näin pitänyt asemansa sekä maailman suurimpana kännykkävalmistajana että suurimpana älypuhelinvalmistajana.
Samsung ohitti Nokian maailman suurimpana matkapuhelinvalmistajana alkuvuonna. Samalla Samsung ohitti Applen suosituimpana älypuhelinvalmistajana.
Galagy S3:lta odotetaan suuria
myös loppukesästä
Erityisen hyvää tulosta Samsung tekee vastikään julkaistulla hittipuhelimellaan Galaxy S3:lla, joka on noussut myyntilistojen kärkeen eri puolilla maailmaa.
Samsungin arvioidaan toimittaneen laitetta markkinoille sen toukokuisen julkaisun jälkeen jo 7 miljoonaa kappaletta. Yhtiöllä on vaikeuksia vastata puhelimen valtaisaan kysyntään. Heinäkuussa yhtiö uskoo toimittavansa yli 10 miljoonaa Galaxy S3:a.
– Kolmas vuosineljännes on keskeinen. Galaxy S3:n myynti ja se, kuinka voimakkaasti sirukauppa paranee, ovat kaikkein tärkeimpiä seikkoja, KTB Asset Managementin Lee Jin Woo sanoo uutistoimisto Bloombergille.
Samsungin matkapuhelinliiketoiminnan varapuheenjohtajan Kum Huyn Joonin mukaan Galaxy S3:n myynti on vahvaa ja yhtiö odottaa mallin olevan ”valtava menestys”, joka siivittää sen loistotulokseen myös heinä-syyskuussa.
Samsung arvioi kehittyviltä markkinoilta tulevan kysynnän nostavan yhtiön tulosta. Yhtiön hyvät näkymät saivatkin sen osakkeen nousuun, vaikka tulos jäikin hieman analyytikkoennusteista.
Sirumyynnissä yhtiö hakee uutta kasvua, sillä pc-koneiden heikko kysyntä on laskenut muistisirujen kysyntää. Lisäksi yhtiötä häiritsevät jatkuvat oikeusjutut muun muassa Applea vastaan tuotteiden patenttien tiimoilta, ja yhtiön siruliiketoiminnan voitto laski 38 prosenttia 1 110 miljardiin woniin (noin 729 miljoonaa euroa).
Televisioissa Samsung kasvatti voittoaan 66 prosenttia 760 miljardiin woniin (noin 524 miljoonaa euroa).
Kommentit (13)
Anonyymi
Anonyymi
Parhaita puhelimia tekee Samsung.
Anonyymi
Vielä hetken voi Samsung rällästää sinänsä hienoilla Galaxeillaan. Tulevaisuus on siitä kiinni kuinka hyviä WP8-laitteita yhtiö tekee. Suurimmalla osalla meistä on pian WP-puhelimet. Firmojemme tietoturvat ja ylläpidot tulevat näin päättämään. Eläkeläiset ja opiskelijat saattavat käyttää iOS- tai Androidtuotteita.
Jos nuo WP:t edes koskaan valmistuvat. Mikkiksen koodarit kun uutisen mukaan sabotoivat toistensa työtä minkä ehtivät.
Anonyymi
Samsunghan ei kerro myyntimääriään, miksi? Mikä luvuissa ei kestä päivänvaloa? Ja jos Appleen vertaa, Samsunginkin tulos jäi analyytikkojen arvioita pienemmäksi:) Näin vain eri yhtiöitä käsitellään eri tavoin.
Anonyymi
Ei, uusi iPhone ei auta Applea tässä. Ei sitä odoteta, kuten fanit luulevat. Porukka on siirtynyt parempiin laitteisiin.
Anonyymi
Näin se alkaa, ensin Samsung ohittaa Applen, sitten tulevat WP8-luurit ohittavat Applen ja iFanit kummastelevat miten tässä näin kävi.
Miksi ihmeessä pitäisi kummastella? Enemmän kyllä kummastuttaa fanipoikien jatkuva hehkutus WP8:sta. Vuosi sitten WP:n piti tulla ja nostaa Nokia suosta. Edelleen noksu myy kuollutta symppariaan huomattavasti Lumiaa enemmän ja WP:n markkinaosuus jatkaa laskemista. Pelastaako WP9, kun WP8 on floppi?
Anonyymi
S3:n ostaisin, jos olisi pari sataa halvempi. En raaski maksaa puhelimesta 600egee. :/ Se kuitenkin "vain" puhelin.
nexus on aika namu =)
Anonyymi
Vielä hetken voi Samsung rällästää sinänsä hienoilla Galaxeillaan. Tulevaisuus on siitä kiinni kuinka hyviä WP8-laitteita yhtiö tekee. Suurimmalla osalla meistä on pian WP-puhelimet. Firmojemme tietoturvat ja ylläpidot tulevat näin päättämään. Eläkeläiset ja opiskelijat saattavat käyttää iOS- tai Androidtuotteita.
Samsungilta on tulossa myös WP8 puhelin,SGS3 tekniikalla varustettuna!. ;)
Anonyymi
Mut Balmer tuli ja Windowsia alko tarjoo..Nyt Nokiassa on joku internet explorer kännykkäselain, siis se joka pilas koko 90-luvun selainmarkkinat, se joka jokaisella työpaikalla on pakosta. Tarjoavat Nokialle tiilinäkymää Windows8 liittymään.
Missä mun MEEGO ja Android Nokia?
Nokia ja siitä kun muuta yhden kirjaimen niin saa Mokia.
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:00 Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- 17.5. Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei
- 17.5. Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille 09:30
- Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua? 16:15
- 14 päivää Microsoftin tablettien tähden tuloon 15:46
- Messukeskus kahmii suurnäyttöjä, mutta älä koske 13:56
- Yle: Yksi laukaus hajotti 3d-tulostetun aseen 12:12
- Blackberry menee sinne missä siitä pidetään 09:23
- Lumia 925: "Seuraavan lippulaivan odottajat joutuivat pettymään" 15:53
- Nokia esitteli alumiinisen Lumian Lontoossa 12:32
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suomi haluaa lasten verkkokiusaamisen torjunnan EU-ohjelmaan
20.05.2008 EU:n nettiturvallisuusohjelma on saamassa jatkoa. Komissio on tehnyt ehdotuksen uuden, vuodet 2009-2013 kattavan Safer Internet -ohjelman käynnistämisestä. Jäsenmaiden on tarkoitus hyväksyä ohjelmalle yhteiset suuntaviivat AV-neuvostossa torstaina.
Kolme vuotta sitten
FT: Google empii kasvontunnistuksen kanssa
20.05.2010 Googlen johto pohtii, voiko yhtiö lisätä hakupalveluihinsa kasvotunnistuksen. Yksityisyyden suoja ja yhtiön maine huolestuttaa johtajia, mutta kilpailijat tarjoavat jo vastaavaa tekniikkaa, kertoo sanomalehti Financial Times.
Taloussanomat
- Kuinka halvalla kesärenkaat saisi nettikaupasta? 06:01
- Näitä vakuuksia ei ole tarkoituskaan käsittää 06:01
- Täältä saat huippuruokaa edullisesti – täältä taas et 06:01
- "EU:n oliiviöljydirektiivi kuin lahjus kriisimaille" 11:03
- Varo, uusi tallennuslevy voi kadottaa tietosi 07:35
- Tämä talousennuste on nyt eniten pielessä 15:44
- Opelin kovempi Aatami 06:15
- HS: Suunta vaihtumassa – sähköä pian Suomesta Venäjälle 07:47
- SK: Ruokakriisi uhkaa jälleen Afrikassa 17:31
- Rolls-Roycen suihkumoottori asennetaan autoon 17:04
- » Taloussanomat.fi
-
-413 e
Sony Vaio VPCSA4T9E (Core i5-2450M, 6 GB, 128 GB, 13,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
-287 e
Lenovo Thinkpad X230 NZD2FMS (Core i5-3210M, 4 GB, 12,5", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
-236 e
-
-236 e
-
-236 e
Dell XPS 13 (Core i5-2467M, 4 GB, 256 GB, 13,3", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone












