Poliisi etsi Dotcomin kartanosta "tuomiopäivän laitetta"

14.8.2012 13:27 Erikoisjoukot etsivät turhaan "tuomiopäivän laitetta" Kim Dotcomin kartanosta, New Zealand Herald kertoo.
Megauploadin perustajan Kim Dotcomin kartanoon tammikuussa tehty suurratsia tähtäsi merkillisen laitteen löytämiseen, oikeudessa kuultiin perjantaina.
Operaatiota johtanut Grant Wormald kertoi kuulemisessa Aucklandissa, että FBI oli varoittanut Dotcomin kantavan laitetta, jolla voi tuhota kaikki tiedot Megauploadin palvelimilta ympäri maailman.
Vekottimen, jota Dotcomin asianajaja kutsui "tuomiopäivän laitteeksi", olisi väitetysti voinut aktivoida lukuisilta tietokoneita tai puhelimilta kartanon alueella.
Laitetta ei New Zealand Heraldin mukaan löytynyt, mutta samaan aikaan yksi pidätetyistä miehistä jätettiin tunniksi iPhonensa kanssa. Puhelin oli Dotcomin asianajajan mielestä potentiaalinen tuhoväline, mikä osaltaan todisti poliisin kyvyttömyydestä ja ratsian pieleen menemisestä.
Ratsia on katsottu laittomaksi, koska poliisin etsintäluvat olivat puutteelliset. Samasta syystä kartanosta hankittu todistusaineisto on laitonta. Oikeudessa puidaan, mitä näille todisteille pitäisi tehdä.
Kim Dotcom on syyttänyt poliisia pahoinpitelystä ratsian aikana.
- VerkossaNew Zealand Heraldin uutinen aiheesta
- Lue myösPoliisin isku Dotcomin kartanoon laiton
- Lue myösDotcom: Poliisi löi
Kommentit (14)
Anonyymi
Jos katsoo ratsiavideon, ei voi todeta muuta kuin että suoraan B-luokan leffasta.
Paikalla oli n. 5 poliisiajoneuvoa, 2 helikopteria, koiria ja lukemattomia poliiseja rynnäkkökiväärein varustautuneina. Lisäksi kaikki kopiot kaikesta todistusaineistosta luovutettiin kyselemättä keneltäkään suoraan FBI:lle.
Laki ei koske sen valvojia.
Anonyymi
Anonyymi
Onko ne poliisit sokeita vai? iFonia pahempaa tuomiopäivän laitetta tuskin maan päältä löytyy. Sehän tuhoaa hetkessä käyttäjänsä arvostelukyvyn ja suhteellisuudentajun.
Ja laittaa 36kk velkakiikkuun.
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Hänellä olisi ollut lukuisia tilaisuuksia ja reilusti luppoaikaa suorittaa massapuhdistus jos olisi siihen mahdollistava väline ollut ja olisi halunnut käyttää. Käsittääkseni puhutaan useista tunneista kunnes poliisi pääsi Kimiin kiinni. Tyhmää sakkia.
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon
- 24.5. Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 24.5. OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 24.5. Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 24.5. Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 24.5. Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 24.5. Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 24.5. Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin 12:34
- HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa 11:30
- Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan 10:04
- Google osti lentävän tuulivoimalan 07:00
- Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin 14:12
- Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään 07:10
- Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn 14:35
- Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi 11:20
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Joka kolmas suomalainen on jo Facebookissa
25.05.2010 Facebook-verkkoyhteisössä on 1 756 160 suomalaista jäsentä. Tilastojen perusteella Facebook innostaa varsinkin Pohjoismaissa.
Taloussanomat
- Oman pellon ruokaa – mutta millä hinnalla? 06:01
- Tilastot paljastavat Venäjän Kypros-kytkyn laajuuden 06:08
- Latinalainen haaste – hahhahhaa! 07:02
- Googlen uusi tavoite on sama kuin Nokialla 11:09
- Pintasievä Korean-coupé 06:14
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- HS: Olutmyynti ja alkoholihaitat rajussa laskussa 09:37
- "Rahoitusalan intressit eivät saa estää pankkiuudistuksia" 19:10
- 240 miljoonan sijoitus eikä Windows-laitteista löydy Instagramia 17:18
- STX Ylelle: TUI:n risteilijät valmistuvat ajoissa 10:01
- » Taloussanomat.fi












