Pikku-iPadista hahmotelmia: "Kuin iso iPod touch"
15.8.2012 22:17 Applen entistä pienemmän taulutietokoneen ulkonäkö ja mittasuhteet alkavat hahmottua syyskuun mahdollisen julkaisun edellä.
"IPhone 5":n ulkonäöstä on saatu runsaasti vihiä kuvasarjojen myötä, mutta yhtä lailla huhutun entistä pienemmän iPadin muotoilu on pysynyt enemmän salassa.
Eri tietolähteet kertovat, että pikku-iPad ei ole merkittävästi nykyistä iPadia pienempi. 7-tuumaiseksi oletettu laite on 9to5Macin saamien vihjeiden mukaan "kuin iso iPod touch", jossa on kapeammat reunukset pystysuorassa asennossa.
Uutispalvelu julkaisi tietojensa pohjalta luonnoksen seuraavasta iPadista verrattuna 9,7-tuumaiseen iPadiin ja iPod touchiin.
Teknologiasivusto iMore liittyi joukkoon 9to5Macin innoittamana. IMore on omien lähteidensä perusteella vakuuttunut, että 9to5Mac on oikeilla linjoilla.
IMore lisää omiin hahmotelmiinsa sen oletuksen, että pikku-iPad on selvästi nykyistä iPadia ohuempi, siis tasan yhtä ohut kuin iPod touch.
On mahdollista, että Apple julkistaa seuraavan iPadin 12. syyskuuta samaan aikaan uuden iPhonen kanssa. Pienen iPadin hinnaksi on veikattu vain 200–299 dollaria. Tässä hintaluokassa laitteesta povataan jopa kaikkien aikojen Apple-julkaisua.
- Lue lisää9to5Macin uutinen
- Lue lisääIMoren uutinen
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:00 Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- 17.5. Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei
- 17.5. Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 16.5. 14 päivää Microsoftin tablettien tähden tuloon
- 16.5. Uusi Firefox vertailee tarkkailee toimintaansa – ja vertaa sitä muihin surffaajiin
- 16.5. Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- 16.5. Takaisku Googlelle: Ehdotetut hakusanat oikeuden hampaisiin
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 16.5. Kuka tekee Androidilla eniten rahaa? Vastaus yllättää
- 16.5. Googlelta uhkavaatimus Microsoftille: Estäkää Youtube-sovelluksenne toiminta!
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- 16.5. Google tuo musiikkipalvelun, luonnollisen kielen hakukoneen
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- 16.5. Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille 09:30
- Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua? 16:15
- 14 päivää Microsoftin tablettien tähden tuloon 15:46
- Messukeskus kahmii suurnäyttöjä, mutta älä koske 13:56
- Yle: Yksi laukaus hajotti 3d-tulostetun aseen 12:12
- Blackberry menee sinne missä siitä pidetään 09:23
- Lumia 925: "Seuraavan lippulaivan odottajat joutuivat pettymään" 15:53
- Nokia esitteli alumiinisen Lumian Lontoossa 12:32
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Otakantaa vaalijärjestelmän uudistamisesitykseen
19.05.2008 Valtionhallinnon otakantaa.fi -keskustelufoorumilla on tänään avattu keskustelu valmisteilla olevasta eduskuntavaalien vaalijärjestelmän muutoksesta. Keskustelua kommentoi muutosta valmistelleen toimikunnan puheenjohtaja Lauri Tarasti.
Kolme vuotta sitten
Soneran pääluottamusmies: Suomalaisia syrjitään
19.05.2010 TeliaSoneran suomalaisia työntekijöitä kiukuttaa yhtiön suunnitelma siirtää tukitoiminnot Suomesta Ruotsiin. Pääluottamusmiestä harmittavat jatkuvat yt-neuvottelut Suomen talousyksikössä.
Taloussanomat
- Näitä vakuuksia ei ole tarkoituskaan käsittää 06:01
- Täältä saat huippuruokaa edullisesti – täältä taas et 06:01
- "EU:n oliiviöljydirektiivi kuin lahjus kriisimaille" 11:03
- HS: Pääministerit ovat lennelleet veroparatiisikoneilla 09:37
- Opelin kovempi Aatami 06:15
- Melanchtonin maailmanloppu 07:07
- Lotossa kuusi oikein – 460 miljoonaa euroa käteen 09:58
- Komissari: Huawei ja ZTE uhka Euroopan telealalle 11:11
- Olli Rehn ravistelee yltään talouskurittajan takkia 12:35
- Luottamus Sloveniaan laskee – tukitalkoot taas edessä? 11:41
- » Taloussanomat.fi














