Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Nokialla oli valmis tabletti 13 vuotta sitten – tältä se näytti

Nokia M510 web tablet ja Esko Yliruusi.
Kuva: Seppo Kärki

15.4.2014 06:02 Nokian M510 web tablettia valmistettiin tuhannen kappaleen erä vuonna 2001. Yhtiön teettämän markkinatutkimuksen mukaan kuluttajat eivät olleet kuitenkaan vielä valmiita.

– Ei mitään häpeämistä tekniikan suhteen. Tämä oli aikansa huippulaite.

Näin sanoo tietoliikenneasiantuntija Esko Yliruusi, joka oli mukana kehittämässä julkaisematta jäänyttä Nokian tablettia vuonna 2001.

Kuva: Seppo Kärki

Yliruusin äänessä on ylpeyttä. Eikä ihme, sillä Nokia M510 web tabletin valmistus käynnistettiin yhdeksän vuotta ennen kuin iPad tuli markkinoille.

Laitteen olemassaolosta saatiin vihje, kun amerikkalaistoimittaja David J. Cord kertoi The Decline and Fall of Nokia -kirjassaan viime viikolla Nokialla olleen valmiina suunnitelmat tablettivalmistuksen aloittamiseksi vuonna 2001. Tämä oli yhdeksän vuotta ensimmäistä iPadia.

Cordin mukaan projekti keskeytettiin 45 minuuttia ennen tuotannon aloittamista. Väite ei nyt julki tulleen tiedon mukaan pidä täysin paikkaansa. Projekti kyllä keskeytettiin, mutta laitetta ehdittiin valmistaa tuhannen kappaleen erä.

Suurin osa
meni murskaimeen

Esko Yliruusi työskenteli tablettiprojektissa vuodenvaihteesta 2000/2001 hankkeen lopettamiseen asti vuoden 2001 loppukesään. Hänen tehtäviinsä kuului tabletin verkkoyhteyksien testaaminen.

Tabletin näppäinasettelu oli symmetrinen vasenkätisiä ajatellen. (Klikkaa isomaksi.)
Kuva: Seppo Kärki

– Vehje lähti valmistukseen kyllä, peruutus tuli vasta sen jälkeen, Yliruusi korjaa kirjan tietoja.

Yliruusin mukaan projekti peruttiin, koska laite oli edellä aikaansa. Sitä varten tehtiin markkinatutkimus, joka osoitti, ettei kysyntää laitteelle ollut.

– Siinä todettiin, ettei tämän aika ole vielä.

– Se oli ideana hirveän hyvä, mutta ei vielä kuluttajien hyväksyttävissä.

M510:n liittimet.
Kuva: Seppo Kärki

Yliruusi itse ei osaa arvioida päätöksen järkevyyttä.

1000 kappaleen erästä laitteita on jäljellä noin 130, sillä kehitystiimin jäsenet saivat muistoksi oman tabletin. Loput hävitettiin.

– Sellainen tunne tuli, että tämä kannattaa pistää talteen. Tässä on tehty jotain oikein ja näistä laitteista kuullaan vielä, Yliruusi sanoo ajatelleensa aikoinaan.

Kehitystiimin jäsenet saivat paitsi oman tabletin, myös potkut. Osa sai uusia töitä Nokialta, mutta Yliruusi hakeutui monien muiden tavoin muualle. Nykyisin hän työskentelee Networker-nimisessä verkkopalveluita tarjoavassa yrityksessä, jonka perustajiin ja omistajiin hän kuuluu.

Kotikäyttöön
suunniteltu laite

Muistilappusovellus. Kuva laitteen ohjekirjasta.
Kuva: Seppo Kärki

Nokian varhainen tabletti on säilynyt salaisuutena näihin päiviin asti. Edes Google ei löydä mainintoja Nokia M510:stä – ainakaan ennen tätä päivää.

Toisin kuten uudet verkkotekniikat yleensä, Nokian web tablet oli tarkoitettu kuluttajalaitteeksi. Siinä oli sähköpostisovellus, nettiselain, kalenteriohjelma sekä "jääkaapinovi" eli muistilappojen kirjoittamiseen tehty ohjelma. Seisontatuen avulla laitetta saattoi pitää vaikkapa keittiön pöydällä.

Sähköpostisovellus. Ohjekirjan kuvaan nimettiin mailin lähettäjä kieli ilmeisen syvällä poskessa.
Kuva: Seppo Kärki

Laite oli teknisesti ajanmukainen. Koska se ei päässyt kauppaan asti, kukaan ei alkanut kehittää sille ohjelmia. Yliruusi itse näkee tässä suurimman jossittelun paikan.

– Jos tämä olisi ehtinyt elää vuoden tai kaksi niin, että joku olisi ehtinyt kääntää siihen käyttöjärjestelmäksi Linuxin, tästä olisi voinut tulla vaikka mitä. Tekniikan kehityksen myötä paino olisi seuraavassa versiossa pudonnut puoleen.

Käyttöjärjestelmä on yksi asia, sovellukset ovat toinen. Yliruusi pohdiskelee, olisiko laite voinut saada toimivan ekosysteemin.

– Tämä oli ennen ekosysteemiajattelua, siihen ei olisi saanut sovelluksia.

Siirtyikö laitteesta
jotain tulevaisuuteen?

Laite ei tullut markkinoille, mutta ohjekirja oli tehty valmiiksi. Kuvassa manuaalin kansi.
Kuva: Seppo Kärki

M510:n aika ei tullut koskaan. Nokia julkisti ensimmäisen internet-päätelaitteensa, Nokia 770:n, neljä vuotta myöhemmin. Ruudultaan nelituumainen laite ei juuri muistuttanut tablettia, vaan sivuttain pideltävää älypuhelinta. Laitteesta ei tullut mainittavaa myyntimenestystä.

Yliruusi näkee silti, että M510:stä siirtyi jotain Nokian myöhempään verkkolaitteeseen.

– Nokia 770:n tullessa tuli tunne, että ei työ ehkä sittenkään hukkaan mennyt. Ehkä tähän on jotain poimittu. Ainakin käyttöjärjestelmä valittiin oikein.

Laitteen suunniteltu kohderyhmä olivat kuluttajat ja perheet, mistä ohjekirjan takakansi kertoo.
Kuva: Seppo Kärki

Nokia 770:n käyttöjärjestelmä oli Maemo, joka myöhemmin jalostui Meegoksi. Se puolestaan oli Nokian käyttöjärjestelmien kruununperillinen ja Symbianin seuraajaksi tarkoitettu.

Toisin kuitenkin kävi. Stephen Elopin aloitettua toimitusjohtajana Nokia hylkäsi Meegon ja valitsi alustakseen Windowsin.

Sittemmin tapahtunut Nokian matkapuhelinten myynti Microsoftille oli monien ex-nokialaisten tavoin Yliruusille karvas pala.

– Kyllähän se tuntui aika pahalta. Tuli sellainen fiilis, että en minä enää tällaista osta, Yliruusi sanoo Nokian kännykkäänsä heiluttaen.

– Kyllä minä seuraavaksi Jollan ostan. 

Nokia M510:n videoesittely on katsottavissa Ilta-Sanomissa.


Nokia M510 web tablet numeroina
Käyttöjärjestelmä Epoc (Symbianin varhainen versio)
Ohjelmistot sähköposti, kalenteri, Opera-nettiselain, muistilappusovellus
Ohjaustapa kosketusohjaus kynällä tai sormella, ohjausnäppäimet, mahdollisuus ulkoisen näppäimistön kiinnittämiseen
Muisti 32 Mt sdram + 32 Mt flash
Näyttö 10 tuuman lcd-kosketusnäyttö, 800 x 600 kuvapistettä
Paino 1876 grammaa
Akkukesto 4 h
Liitännät usb, ps/2, kuuloke
Langaton verkko Nokia C111, 11 Mbit/s (802.11b), kantama 300 m ulkona 20 m sisätiloissa

Jutun kirjoitti: Henrik Kärkkäinen

Henrik Kärkkäinen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (100)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 10
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Markkinointitutkimukset...
Eikö siinä olisi tutkimusta tarpeeksi, että katsoisi meneekö tuote kaupaksi?
ProFinn 15.4.2014 6:18

Anonyymi
Ai näistäkö se oli puhe. Taisi olla kolmas peräkkäinen vastaava projekti, joka ammuttiin alas noihin aikoihin. Kun Nokialla oli Multimedia ja älykännykät. Heillä (Multimedia) bonukset ja meillä nää tapetut tuotteet. Nokia kaatui täysis sisäiseen valtataisteluun. 1000 kpl = tuotekehitysprototyypit. Ei tapettu "45 min ennen tuotantoa", mutta loppuvaiheessa se yhden näistä kohdalla oli. 2002 taidettiin vielä yrittää yhtä. Elämä on laiffia. Työelämä työtä.
exNok 15.4.2014 6:44

Anonyymi
Markkinointitutkimukset...
Eikö siinä olisi tutkimusta tarpeeksi, että katsoisi meneekö tuote kaupaksi?

Uuden tuotteen lanseeraaminen on kallis operaatio ja markkinatutkimuksella selvitetään, miten, missä ja kenelle tuote kannattaa lanseerata. Sen tarkoitus on selvittää keinot, joilla tuotteella on parhaat mahdollisuudet menestyä. Joskus markkinatutkimuksessa tulee ilmi, että mahdollisuudet tuotteen menestykselle on pienet.
Ammattisalaisuuksia 15.4.2014 6:46

Anonyymi
IPhonen ja iPadin kohdalla Jobsille sanottiin että firma kippaa jos moisen teet ja yrität myydä. Jobs sano iettei asiakas tiedä mitä se haluaa vasta kun se saa sen käteensä. Loppu on sitten historiaa.
Jvgjkkm 15.4.2014 7:02

Anonyymi
Hakkaisi iPadit täydellisesti vielä tänäkin päivänä, harmi ettei koskaan päässyt suurelle yleisölle jakeluun.
ex-Apple 15.4.2014 7:03

Anonyymi
Olihan niitä kämmentietokoneita jo paljon ennen tuotakin. Kalliita kömpelöitä vekottimia. Aika ei ollut kypsä suureen voittokulkuun.
Botti 15.4.2014 7:11

Anonyymi
Markkinointitutkimus meni siis pahasti metsään. Tuollainen laite olisi varmasti herättänyt kiinnostusta, aluksi nörttien keskuudessa ja sitten isommin.
Olisi hauska tietää kuka teilasi - onko rohkeutta myöntää?
viisautta 15.4.2014 7:20

Anonyymi
onneks ei julkaistu tuota! ton jälkeen ipad olis ollu vaikeempi julkasta.
rock7 15.4.2014 7:21

Anonyymi
Ja kukahan tiimistä vei laitteen jobsin pajalle tutkittavaksi? Jälkiviisaana täytyy hattua nostaa suomalaiselle nokialle.
applecopypaste 15.4.2014 7:34

Anonyymi
Markkinointitutkimukset...
Eikö siinä olisi tutkimusta tarpeeksi, että katsoisi meneekö tuote kaupaksi?

Juuri näin !
Varsinkin kun kaikki työ oli JO tehty ja laite tuotannossa.
123456 15.4.2014 7:35
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 10
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

2009

Viisi vuotta sitten

Muistitikku voi pian korvata henkilökortin

24.07.2009 Usb-muistitikku saattaa korvata nykyisen sähköisen henkilökortin.


2011

Kolme vuotta sitten

Applen valemyymälä: Myymme aitoja tuotteita

24.07.2011 Applen valemyymälöiden asiakkaat vaativat raivoissaan rahojaan takaisin. – Kaikki myymämme tuotteet ovat aitoja, kauppa vakuuttaa.

.