Taloussanomat

Puhelin pakkasessa: Kahdella vinkillä selviät pitkälle

Kuva: Antti Hämäläinen

8.1.2016 20:02 Puhelimen akku toimii kylmässä eri tavoin, muistuttaa Microsoftin asiantuntija.

Pakkanen on kireää halki koko Suomenmaan, mutta ihmiset eivät ole ainoat, jotka siitä kärsivät. Pakkanen vaikuttaa myös puhelimien toimintaan.

Akun toiminta muuttuu kylmässä, kertoo Microsoftin tuotejohtaja Samuli Hänninen.

– Kun akun lämpötila muuttuu, sen teho muuttuu. Lämpötilan laskiessa virran määrä vähenee, Hänninen toteaa,

Akkutekniikka on kuitenkin kehittynyt nopeasti, eivätkä nykyakut purkaudu enää edeltäjiensä lailla kylmässäkään. Ne purkautuvat kuitenkin nopeammin silloin, kun varaus on pieni.

Puhelimen itse ennustama akkukesto voi kuitenkin olla jonkin verran virheellinen. Tämä voi Hännisen mukaan johtua siitä, että joissain puhelinmalleissa lämpötilaa ei mitata akusta, vaan jostain muusta komponentista, mikä johtaa väärään arvioon. Virhearvio voi johtua myös siitä, että akun varaus on matala, ja käyttäjä käynnistää raskaan sovelluksen.

– Sovelluksen äkillinen virrantarve saattaa sammuttaa puhelimen varotoimena, vaikka akku ei olisikaan tyhjä, Hänninen sanoo.

Myös näytön toiminta voi muuttua. Tämä ei kuitenkaan johdu pakkasesta, vaan kosteudesta. Ruudulle keräytyy kosteutta, joka aiheuttaa ”haamupainalluksia” kosketusnäytöllä.

– Siitä pääsee eroon pyyhkäisemällä puhelinta paitaan, Hänninen neuvoo.

Joissakin harvinaisissa tilanteissa puhelimen muu toiminnallisuus saattaa muuttua, esimerkiksi salama jättää välähtämättä ulkokuvauksessa. Tämä johtuu siitä, että puhelimissa on suojamekanismeja, jotka suojelevat kylmää laitetta virtapiikeiltä – kuten kameran salamalta.

Vanhan legendan mukaan puhelinta tulisi lämmittää ennen kuin sitä alkaa ladata. Tämä on kuitenkin hyvin nopea operaatio, sillä puhelin on kevyt laite. Käynnistettäessä se lämpenee samaan aikaan ulkopuolelta käsien ja sisäpuolelta prosessorin lämmittämänä.

– Kun astut sisään, puhelin on jo ehtinyt lämmetä kädessä, Hänninen toteaa.

Varsinaisia nyrkkisääntöjä puhelimen käyttöön pakkaselle on Hännisen mukaan kaksi.

– Jos pakkasta on paljon, lähde ulos mieluummin täydellä kuin puolikkaalla akulla. Ja pidä puhelinta sekä mahdollista lisävirtalähdettä sisätaskussa kehoa lähellä, Hänninen sanoo.

Jutun kirjoitti: Henrik Kärkkäinen

Henrik Kärkkäinen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (9)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Kolmas vinkki: älä osta Applea. iPhone 6 ollut näillä pakkasilla täysin hyödytön, sekoilee ja käyttöaikaa 45min maksimissaan. Tämäkö on sitä kuuluisaa premium-laatua, jota applefanit mainostavat?


Premium lyhyt käyttöaika (c) Aplle laskeva luuri
Anonyymi: iFall 9.1.2016 10:16

Anonyymi
1. vinkki: luovu Huawein luurista, Lumiakin on parempi.
2. vinkki: osta iPhone 6.

Näillä kahdella vinkillä pärjää Suomen talvessa hienosti.
Anonyymi: LasseVirtanen 9.1.2016 12:47

Anonyymi
Lumiassa akku ei kestä edes huoneenlämmössä. Iphone 6s, kolmas latauskerta, käyttö vajaa 10 tuntia, valmiudessa 97 tuntia ja 4% jäljellä. Mophie tuplaa vielä tuon ajan, joten lataan kerran viikkoon. Aika kehnoa Apple laatua taas kerran.
Anonyymi: Putin 9.1.2016 13:07

Anonyymi
Ooh! Nyt on kyllä todellista asiantuntemusta suoraan puhelinkehityksen huipulta...
Anonyymi: Joulupukki 9.1.2016 18:29

Anonyymi
Ooh! Nyt on kyllä todellista asiantuntemusta suoraan puhelinkehityksen huipulta...


Kyllä, tietää varmasti puhelimista ja niiden toiminnasta sekä tuotekehityksestä sillä alueella enemmän, kuin nimimerkki joulupukki kykenee koko elämänsä aikana tietoa omaksumaan. Mikä onkin hyvä, muutoinhan homma olisi idioottien kommentoijien varassa, jotka eivät tiedä mistään mitään.
Anonyymi: todellisuudessa 9.1.2016 21:23

Anonyymi
Sony xperia z1 c ja akku kestää vaan sen 2 vuorokautta... :(
Anonyymi: MRi82 9.1.2016 21:51

Anonyymi
Kolmas vinkki: älä osta Lumiaa.. ollut näillä pakkasilla täysin hyödytön, sekoilee ja käyttöaikaa 45min maksimissaan. Tämäkö on sitä kuuluisaa premium-laatua, jota mainostavat?


Minulla on made in finland malli ja se toimi. KumiLumia Kiinasta ei kestä..
Anonyymi: Joulupukki 10.1.2016 9:24

Anonyymi
Kaksi vinkkiä pakkaselle:

1: älä osta iPhonea
2: älä osta iPhonea

Toimivat vain premium säässä
Anonyymi: Älä_osta_iLelua 11.1.2016 10:32

Anonyymi
Mullistava vinkki Sanomalta WSOY:ltä: Teippiä parempi ikkunan tiivistysmenetelmä? Asiantuntija vastaa.

Ikkunan tiiviste.
Anonyymi: ÄLYNJÄTTILÄISET 11.1.2016 17:01
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

.