Taloussanomat

Googlella prosessorihanke: Paljastui erikoisella tavalla

Mikroprosessorin kytkentöjä. Kuva ei liity tapaukseen.

10.2.2016 16:45 Googlella on kehityksessä "Lanai"-niminen mikroprosessori. Sen käyttötarkoituksesta ei ole tietoa.

Googlen sisällä julkaistut LLVM-päivitykset paljastavat, että ohjelmistojätillä on olemassa ainakin yksi oma mikroprosessori, kertoo Phoronix-verkkojulkaisu.

LLVM (low level virtual machine) on alatason ohjelmointikielten kääntämiseen liittyvä optimointityökalu.

Asia kävi ilmi, kun Googlen insinööri lähetti asiasta viestin LLVM-kehittäjien keskusteluun. Tarkoituksena oli tarjota "Lanai"-prosessorin backendia muille kehittäjille. Backend-kehitystä tehdään C99-koodilla.

Lanai perustuu jo vuonna 1997 esiteltyyn prosessoritekniikkaan, joten aivan uusimmasta uudesta ei ole kyse. Se on 32-bittinen ja sisältää 32 x 32 rekisteriä. Liukulukuyksikköä ei ole.

Phoronixin kysyttyä asiaa Googlelta, yhtiöstä vastattiin kyseessä olevan sisäinen kehityslaite.

Googlen on pitkään huhuttu kehittelevän Android-laitteisiin sopivaa suoritinta, mutta tästä tuskin on Lanaissa kysymys. Nimi (LAN AI), voisi viitata verkkolaitteissa käytettävään älyyn. Aiemmin tihkuneiden tietojen mukaan laite saattaisi olla Myricomin valmistama.

On myös mahdollista, että kyseessä olisi sulautettujen järjestelmien prosessori.

Huhut Googlen omasta prosessorikehityksestä lähtivät liikkeelle lokakuussa, kun yhtiö alkoi hakea multimediasirujen suunnittelijaa.

Jutun kirjoitti: Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (5)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Googlella on kehityksessä "Lanai"-niminen mikroprosessori. Sen käyttötarkoituksesta ei ole tietoa.
Anonyymi: Taloussanomat 10.2.2016 18:12

Anonyymi
Yhtä hyvin Lanai voi olla saanut nimensä jonkun työntekijän kotipaikasta Havaijilla
Anonyymi: mikajjj 10.2.2016 19:20

Anonyymi
motorola oli paras chip, ,lineaarinen muistiavaruus, ei näitä witun intelin sivutus paskoja, joista intel halusi eroon mutta ei kai koskaan pääse
Anonyymi: jepjepjep 10.2.2016 20:44

Anonyymi
Apple on ollut prosessoriteknologian kehityksessä mukana aina ARM-yhtiön alusta asti. ARMin perustivat aikoinaan Acorn, Apple ja VLSI ja Applen rahoilla.

Tämä nyt on ihan soopaa ainakin Applen osalta.
Anonyymi: Oikolukija 11.2.2016 9:17

Anonyymi
Toisaalta Google haluaa myös kilpailla Applen kanssa.


Näin juuri ja jotenkin pärjääkin kisassa. "Apple putosi piikkipaikalta - Alphabet on nyt maailman arvokkain yhtiö" lähde: iltalehti.fi
Anonyymi: Sijoittaja 11.2.2016 9:43
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

2011

Viisi vuotta sitten

Spotify tiivimmin kiinni Facebookin palveluihin

01.09.2011 Facebook aikoo yhdistää muun muassa Spotify- ja Rdio-musiikkipalvelut osaksi verkkoyhteisön ominaisuuksia

.