Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Sijoitus 13. EIU:n tutkimuksessa

TTL:n Serén huolestui Suomen it-kilpailukyvystä

18.9.2007 14:54 Suomi sijoittuu juuri Norjan edelle tietotekniikan kilpailukyvyssä, mutta jää sekä Ruotsin että Tanskan taakse, Economist Intelligence Unitin ja BSA:n tutkimus kertoo. Suomen sijoitus on kolmastoista listalla, jolla on kaikkiaan 64 maata.

Tietotekniikan liiton toiminnanjohtajan Robert Serénin mielestä tulokset antavat ajattelun aihetta Suomen päättäjille. Hänen mukaansa Suomen talous on pitkälti riippuvainen tietotekniikan alasta.

- Suomi suuntaa kohti palveluyhteiskuntaa, ja it-ala on yksi muutoksen edellytyksistä ja edelläkävijöistä. Tulevaisuuden kannalta on erittäin tärkeää, että uusi tietoyhteiskuntastrategia saadaan vietyä paperilta todellisiksi toimenpiteiksi.

Tutkimuksen mukaan verrattain harvalla maalla on kaikki tarvittavat edellytykset tukea tietotekniikkasektoria. Suomessa it-toimiala on keskittynyt telecom-puolelle.

- Tutkimus näyttää, että muissa Pohjoismaissa it-alan kehitys on ollut viime vuosina positiivisempaa kuin Suomessa. Olimme kehityksen kärjessä mobiilimarkkinoiden vapautuessa, mutta nyt on katsottava peiliin, jottemme jää jälkeen kansainvälisessä kilpailussa, Serén sanoo tiedotteessa.

USA kärjessä, Iran alinna

Economist Intelligence Unitin tekemän "IT industry competitiveness index" -tutkimuksen mukaan USA, Japani, Etelä-Korea ja Iso-Britannia tarjoavat globaalisti vankimman ympäristön maan it-alan kilpailukyvylle. Ruotsi on seitsemäs ja Tanska kahdeksas. Huonoin on tilanne Azerbaidzanissa, Nigeriassa ja Iranissa.

Tutkimus vertaa maita kuuden kilpailutekijän mukaan, jotka ovat liiketoimintaympäristö, teknologia-infrastruktuuri, henkilöstö- ja osaamispääoma, lainsäädäntö, tutkimus- ja tuotekehitysympäristö sekä tuki it-alan kehitykselle.

Suomi sijoittui parhaiten tutkimus- ja tuotekehitys - (sija 6) ja lainsäädäntö (sija 7) -indekseillä. Heikoimmin Suomi sijoittui it-infrastruktuurin (sija 15) sekä henkilöstö- ja osaamispääoman (sija 10) indekseillä, mikä ei liene yllätys, sillä it-osaajien puutteesta on puhuttu jo pitkään. Kuitenkin Suomi sijoittui 20. parhaan maan joukkoon kaikilla tutkimuksessa käytetyillä indekseillä.

Tulevaisuudessa edullista ja osaavaa it-työvoimaa tulevat tarjoamaan Kiinan ja Intian rinnalla Venäjä, Brasilia, Malesia ja Vietnam sekä tietyillä erikoisaloilla Viro, Liettua ja Chile. Viron sijoitus vertailussa oli 25.

Serénin mukaan Suomella on hyvät mahdollisuudet tukea it-alan koulutusta ja sen oikein suuntaamista, sillä Suomen pieni koko ja byrokratian vähäisyys luo mahdollisuuden jatkuvalle keskusteluyhteydelle poliittisten päättäjien, akateemisen maailman ja yritysten välillä.

- Tämä keskustelu on pidettävä jatkossakin avoimena, jotta it-alan koulutus vastaa tulevaisuudessa alan vaatimuksia.

Valtio ei tue riittävästi

Maiden valtionhallinto pystyy auttamaan huomattavasti it-yrityksiä tukevan ympäristön luomisessa, EIU ja BSA uskovat. Kuitenkin se vaatii hienovaraista tasapainon hakemista. Luomalla kaukonäköisiä periaatteita valtiovalta pystyy auttamaan kilpailukyvyssä. Lisäksi valtioiden tulee varoa nostamasta tiettyjä yrityksiä tai teknologioita erityishuomion kohteeksi muiden kustannuksella.

TTL:n Serénin mukaan suomalaiset ovat olleet liian varovaisia uusien teknologioiden, kuten mobiilisovellusten, käyttöönotossa eikä valtiovalta ole tukenut hankkeita riittävästi.

- Pysyminen huipulla vaatii isoja, valtiovallan, yritysten ja kansalaisten yhteisiä hankkeita, joissa uutta teknologiaa otetaan käyttöön monipuolisesti eri sektoreilla. Digi-tv-uudistus on hyvä esimerkki hankkeesta, joka vaatii kaikkien yhteistä panosta.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

DNA:n latausliittymä säilyttää vanhan numeron

28.05.2007 DNA tuo mobiilimarkkinoille liittymäsopimuksellisen lataus- eli prepaid-liittymän, dna Arvon. Liittymäsopimuksellinen latausliittymä mahdollistaa numeronsiirron muilta operaattoreilta, sillä dna Arvoon voi vaihtaa ja säilyttää samalla vanhan puhelinnumeron.

.