Oulu kyhää kuntalaisen "MySpacea"

Oulun kaupungintalo
3.10.2007 14:21 Oulun kaupunki avaa vuoden vaihteessa asukkaittensa käyttöön open source -pohjaisen kuntalaisportaalin, joka syleilee myös verkon sosiaalista voimaa, yhteisöllisyyttä.
Portaalin kautta kaupungin sähköiset palvelut ja tietoyhteiskuntapalvelut on määrä tuoda paremmin kuntalaisten ulottuville. Kuntalaisportaali perustuu avoimeen open source -pohjaiseen portaalialustaan, joka on julkisen sektorin käyttämäksi ratkaisuksi poikkeuksellinen ja Oululle merkittävä linjanveto.
Palvelu toteutetaan Liferay-alustalle, joka on JSR-168 -standardin mukainen ja tärkeimpiä soa-tekniikoita tukeva portaali. Kuntalaisportaalin ratkaisun toimittaa Ixonos Teknologiakonsultointi.
Keskusteluissa kuntalaisten kanssa ja www-sivuilla tehdyissä kyselyissä esille tulleiden ideoiden pohjalta suunniteltiin sähköinen palvelu, jonka sisällön kukin käyttäjä voi personoida tarpeittensa mukaiseksi. Kuntalaisportaaliin tuodaan myös yhteisöllisyyttä lisääviä palveluja. Yhteisöllisyys onkin nykyisin yhä tärkeämpi verkkopalvelujen toteuttamistapa.
Portaalissa oululainen saa käyttöönsä oman sivun, jolla olevaa sisältöä hän pystyy muokkaamaan mieleisekseen. Palvelut on sijoitettu portletteihin, joita käyttäjä voi lisätä, vähentää tai järjestellä omalla sivullaan riippuen siitä, mitä portaalin tarjoamia palveluja hän tarvitsee.
Käyttäjä voi myös luoda sivustolle erillisen yhteisösivun esimerkiksi perheelleen, harrasteporukalle tai ystävilleen. Lisäksi kuntalaisportaali tarjoaa jokaiselle oululaiselle sähköpostiosoitteen.
Oulun kaupungin tietohallintopäällikkö Ilari Heikkinen hyväksyy ehdotuksen kutsua syntyvää portaalia oululaisten omaksi MySpaceksi tai Facebookiksi.
- Mutta toivottavasti ei vain Oulun kuntalaisten. Tarkoitus on luoda koko julkishallinnon palveluihin tätä toimintatapaa, mitä pankit ja vakuutusyhtiöt ovat jo pitkään vieneet eteenpäin. Puhumattakaan viihdepuolesta esimerkiksi Googlen tapaan.
- Pitkän aikavälin tavoite on, että palveluja voitaisiin yhdistellä niin, että esimerkiksi pankin palvelua voisi käyttää kuntalaisportaalin kautta tai kuntalaisportaalin palvelua pankin kautta, Heikkinen hahmottaa. Nykyäänhän eri palveluntuottajat kuvittelevat kaikki omistavansa kuntalaisen tiedot, mutta pitkällä tähtäyksellä kuntalainen ottanee haltuun tietonsa ja määrää, missä niitä saa käyttää, Heikkinen ennustaa.
Oulun portaali on KuntaIT:n keihäänkärkihankkeita, ja muun muassa Lahti ja Tampere ovat mukana kiinteässä yhteistyössä omine palveluhankkeineen.
Oulun kuntalaisportaalin myötä asukkaiden vaikuttamismahdollisuudet kasvavat, kun kuntalaiset pystyvät seuraamaan päätöksentekoprosesseja niiden eri vaiheissa sekä tekemään ja kommentoimaan aloitteita kotikoneensa äärestä, kaupunki maalailee. Tämä lisää myös päätöksenteon läpinäkyvyyttä.
Portaali nousee useassa eri vaiheessa ensimmäisen version avautuessa vuoden vaihteessa. Ensimmäisen vaiheen palvelutarjontaan kuuluvat muun muassa Tee aloite - ja omat kotisivut -palvelut sekä maksuton sähköposti. Kuntalaisportaalin käyttömahdollisuuksia lisätään vähitellen, kun esimerkiksi Oulun kaupungin tarjoamat sähköiset palvelut kehittyvät ja sitä myötä portlettien määrää lisätään.
Matkapuhelimen kautta käytettävistä palveluista ei tiedotteessa puhuta mitään ja siihen on selitys, Heikkinen kertoo.
- Matkapuhelinpalveluja vartenhan meillä on jo aikaa sitten ollut Oulu400-sovellus, johon on koottu Oulun mobiilipalvelut. Mutta se ei koskaan syystä tai toisesta lähtenyt oikein lentoon. Kun portaalia tehdessämme kysyimme kuntalaisten mielipidettä, he eivät pitäneet mobiiliutta kovin tärkeänä peruspalveluiden hoitamisessa.
Yksittäisissä portaalin kautta saatavissa palveluissa kyllä ohjeistetaan, jos asian voi hoitaa myös kännykällä.
Palveluja sähköistettäessä nousee aina esiin kysymys järjestelmien jatkuvan ylläpidon rahoituksesta. Ilari Heikkinen sanoo, että kun palveluja Oulussa sähköistetään, niin sen on perustuttava "edes köykäiseen" kustannushyötyanalyysiin ja oltava pois vanhasta palveluntuotannosta.
Virastoja ei tyhjennetä kokonaan, mutta kasvokkain tapahtuvaa palvelua vähennetään, jos kyseisen asian voi tehdä sähköisestikin. Kuntalaisilta joka tapauksessa kysellään ensin, mitä he haluaisivat koneeltaan hoitaa.
- Esimerkiksi yli 80 prosenttia Ouluun muuttaneista haluaisi ilmoittaa lapsensa päivähoitoon verkossa, Heikkinen mainitsee.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn 09:12
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
DNA:n latausliittymä säilyttää vanhan numeron
28.05.2007 DNA tuo mobiilimarkkinoille liittymäsopimuksellisen lataus- eli prepaid-liittymän, dna Arvon. Liittymäsopimuksellinen latausliittymä mahdollistaa numeronsiirron muilta operaattoreilta, sillä dna Arvoon voi vaihtaa ja säilyttää samalla vanhan puhelinnumeron.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Lehti: Espanjan pankeista löytyi uusi 30 miljardin lovi 10:48
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Yle: Asuntovelallinen, tarkista verosi – yllätyslasku vaanii 10:28
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- » Taloussanomat.fi











