Vanhanen roikkui chatissa sadan ihmisen kanssa

Kuva: Jussi Nukari/Lehtikuva
4.10.2007 11:25 Pääministeri Matti Vanhanen osallistui keskiviikkona valtionhallinnon Otakantaa.fi-kansalaisfoorumin online-keskusteluun.
Virallisena keskusteluaiheena oli Euroopan unioni ja sen tulevaisuus. Mukana oli noin sata keskustelijaa.
Vanhanen aloitti keskustelun myöhästyneenä valiokuntakiireiden takia. Aiheet liikkuivat EU:sta elintarvikkeisiin ja Natoon. Useimmat pääministerin vastaukset olivat yksi- tai kaksirivisiä ja hyvin yleisellä tasolla.
Esimerkki keskustelusta
PääministeriVanhanen: Vastaukset tulevat hitaasti, kun kysymysten lukemiseen menee aikaa...
Halparuokafi Wilhelm: Miksi ihmisillä ei ole oikeutta ostaa halpaa ruokaa, vaan sitä pitää tukea?
IsmoKoo: Eli onko Suomen hallituksen tuki komissiolta sitten poistunut, koska tasapuolinen kohtelu ei sokeriasissa toteutunut?
PääministeriVanhanen: Komissiolle on annettu nyt viesti... uskon, että komissio noudattaa pitkäaikaista linjaansa ja sellaista kjomissiota haluamme tukea.
lol typå! xD
Halparuokafi Wilhelm:Herra Pääministeri: Suosittelisin Teille ja muillekin tuleville vastaajille Chatin kokeilua ennakkoon vaikka muilla areenoilla eri nimimerkillä.
Halparuokafi Wilhelm: Tukihan menee vain maanviljelijöille itselleen, ja raaka-aineen osuus ruoan hinnasta on mitättömän pieni. Leipäpussin hinnasta viljan osuus on muutaman prosentin luokkaa.
citoyen: Miten uskotte komission kokoonpanon muuttuvan jäsenten määrän ja koostumuksen suhteen seuraavien vaalien jälkeen? Onko asiasta neuvoteltu jo neuvostossa?
Halparuokafi Wilhelm: Se on väärin.
TAVis: Paljonko Suomi maksaa EU- maksuja vuodessa? Mitä näilläkin rahoilla saataisiin Suomessa aikaan? Järjetön tapaus koko EU.
Demagogi: (Kommentoin tähän väliin. Tämä keskusteluformaatti on aika nopea. En ole vielä kysynyt pääministeriltä, seurailen että höyryt pääsisi pois ja sitten alkaisi toimimaan jotenkin, ettei kaikki yhteen ääneen huutaisi:-). Itse en ehdi oikein edes lukea noita kysymyksiä, kun jo seuraavaa sinne heittää).
grahnlaw: Pääministeri Vanhanen, koska Suomi lähtee ajamaan unionin kansalaisiin perustuvaa demokraattista Euroopan unionia?
Halparuokafi Wilhelm: Niin, jos protektionistiset suojatullit otettaisiin pois maataloustuotteilta, voisivat viljelijät hinnoitella tuotteensa niin, että niitä olisi ihan oikeasti taloudellisesti järkevä tuottaa. Voi olla, että osa tuotannosta siirtyisi kehitysmaihin, mutta todennäköisesti täällä olisi aika paljon niitäkin, jotka mielellään maksaisivat leipäpussista 10c enemmän, kun tietäisivät ko. leivän olevan kotimaista.
pulla: Koittakaas ny vähä ihmiset miettiä mitkä on mielestänne oikeesti tärkeitä kysymyksiä, ei yksikään ihminen ehdo vastata kaikkiin, jos edes lukea niitä.
rainmikko: grahnlaw: Mitä tuokin tarkoittaa? :)
Kalidro: Arvoisa herra Pääministeri, pitäisikö EU:n jakaa kulttuuritukea sellaisille vapaaehtoistyösivustoille kuin www.suomipelit.com?
PääministeriVanhanen: Seuraava komissio asetetaan vanhoilla säännöillä eli siinä 27 jäsentä. Vasta 2014 komissio - edellyttäen että uudistussopi8mus saadaan aikaan - supistuu 2/3 jäsenmaiden määrästä jäsenmaiden tasapuolisella rotaatiolla. Eli Suomi saa tulevaisuudessa muiden maiden tapaan aina kaksi kautta komissioon edustajan ja yksi kausi ollaan ulkona.
Halparuokafi Wilhelm:Jos joku haluaa maksaa leipäpussistaan enemmän, tehköön sen. Minä en halua.
citoyen: kiitän vastauksesta
PääministeriVanhanen: Unioni tukee kulttuurityötä... en tunne suomipelit -sivustoa enkä osaa arvioida voisiko se saada tukea.
jullejee: Pääministeri, tänään julkistetut tiedot kertovat, että valtion ylijäämä tälle vuodelle onkin yli miljardi euroa enemmän kuin arvioitte aiemmin. Olisikohan mahdollista käyttää velanmaksun sijaan muutama sata miljoonaa sairaanhoitajille? Voisitte päästää hallituskumppanin pahasta pulasta kun eivät itse kehtaa sitä ehdottaa.
Ozymandias: Herra pääministeri. Vaikka onkin totta että sokerin kuljettaminen Suomeen muualta voisi vaikuttaa sen hinnan kasvuun ja lisäisi omalta osaltaan ympäristöongelmaa niin onko siltikään järkevää tukea valtiovaroila sellaisen rahakasvin tuottamista jolle ympäristömme ei sovellu ja joka tuntuisi vievän paljonkin verovaroja? Eikö olisi järkevämpää moudostaa jonkinlainen siirtymismahdollisuus näille sokerijuurikkan viljelijöille johonkin muuhun kasviin? Esimerkiksi jonkin energiakasvin tuottamiseen?
Kalidro: Arvoisa pääministeri: Pitäskö hoitajien palkkoja nostaa ja paljonko se olisitte itse valmis maksamaan lisää veroja sen hyväksi?
Valdemar: Herra Pääministeri, Lax on sanonut jättäneensä komissiolle ehdotuksen muutaman muun parlamentaarikon kanssa, jossa esitetään nuuskan myynnin sallimista EU:ssa. Mitä mieltä itse olet aiheesta; Tulisiko tupakoitsijoille tarjota terveydelle vaarattomampi vaihtoehto myös Suomessa?
chatchat: Eikö tämän pitänyt olla EU-keskustelua?
Halparuokafi Wilhelm: No, joka tapauksessa, maataloustuissa on kiinni aika monen eurooppalaisen elinkeino. Käytännössähän lopputulos on sinun kannaltasi sama, koska maataloustuilla tuettu vilja on halpaa. :P
Otto: Herra päämoinisteri, Euron arvo suhteessa dollariin on vahvistunut jatkuvasti ja tämä vaikeuttaa huomattavasti vientituotteiden menekkiä taalavetoisissa maissa. Koska ensimmäinen Unionista irtautuja löytyy ja jos esim. Ranska irtautuisi EUsta niin hajoaako koko EU siihen?
IsmoKoo: Iltapäivälehdet kertoivat joku aika sitten, että eräät ministerit tuovat posliinia Brysselin virka- ja kokousmatkoiltaan. Olettekos tuoneet tuota posliinia koskaan?
PääministeriVanhanen: Valtion menokehys sitoo budjetin menojen määrän, jos tulioja tulee enemmän sitä ei käytetä menojen kasvattamiseen.
Halparuokafi Wilhelm: Me kuitenkin tuemme sitä verovaroin. SE on väärin.
oikauniskotimaa: aikamoinen peikko EU Suomelle. Usein ajattelee, että mitä negatiivista seuraavaksi. Suomi voisi hyvin poistua EU:sta. Tällä hetkellä tilanne surkea. Venäjä ei ole EU:ssa. Kehittyy kuitenkin. Jos kansallinen pohja parempi kuin EU:n, miksi sotkea asioita. Mikä on hyvää EU:ssa herra pääministeri?
PääministeriVanhanen: Olen saanut joiltain matkoilta lahjaksi posliiniesineen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn 09:12
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
DNA:n latausliittymä säilyttää vanhan numeron
28.05.2007 DNA tuo mobiilimarkkinoille liittymäsopimuksellisen lataus- eli prepaid-liittymän, dna Arvon. Liittymäsopimuksellinen latausliittymä mahdollistaa numeronsiirron muilta operaattoreilta, sillä dna Arvoon voi vaihtaa ja säilyttää samalla vanhan puhelinnumeron.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Lehti: Espanjan pankeista löytyi uusi 30 miljardin lovi 10:48
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Yle: Asuntovelallinen, tarkista verosi – yllätyslasku vaanii 10:28
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (8)
Kunnioittaen pyydän saada korjata jutussanne olleita virheitä:
Joitain korjauksia:
Näköjään Wilhelmin ja Halparuokafi:n sanonnat olivat menneet täysin sekaisin. Ilmeisesti toimittajat eivät olleet tekstin tasalla:
Vastaukset tulevat hitaasti, kun kysymysten lukemiseen menee aikaa...
Sanoi Pääministeri
Wilhelm: Miksi ihmisillä ei ole oikeutta ostaa halpaa ruokaa, vaan sitä pitää tukea?
Sanoi Halparuokafi
Herra Pääministeri: Suosittelisin Teille ja muillekin tuleville vastaajille Chatin kokeilua ennakkoon vaikka muilla areenoilla eri nimimerkillä.
Näin sanoi Pääministerille Halparuokafi
Halparuokafi: Tukihan menee vain maanviljelijöille itselleen, ja raaka-aineen osuus ruoan hinnasta on mitättömän pieni. Leipäpussin hinnasta viljan osuus on muutaman prosentin luokkaa.
Halparuokafi ei ole koskaan sanonut näin. Vaan näin sanoi Wilhelm
Wilhelm: Se on väärin.
Tämä oli Halparuokafi:n vastaus Wilhelmin edelliseen mainintaan.
Halparuokafi: Niin, jos protektionistiset suojatullit otettaisiin pois maataloustuotteilta, voisivat viljelijät hinnoitella tuotteensa niin, että niitä olisi ihan oikeasti taloudellisesti järkevä tuottaa. Voi olla, että osa tuotannosta siirtyisi kehitysmaihin, mutta todennäköisesti täällä olisi aika paljon niitäkin, jotka mielellään maksaisivat leipäpussista 10c enemmän, kun tietäisivät ko. leivän olevan kotimaista.
Koittakaas ny vähä ihmiset miettiä mitkä on mielestänne oikeesti tärkeitä kysymyksiä, ei yksikään ihminen ehdo vastata kaikkiin, jos edes lukea niitä.
Näin ei sanonut Halparuokafi, eikä edes Pääministeri
Wilhelm: Jos joku haluaa maksaa leipäpussistaan enemmän, tehköön sen. Minä en halua.
Näin sanoi Halparuokafi
Halparuokafi: No, joka tapauksessa, maataloustuissa on kiinni aika monen eurooppalaisen elinkeino. Käytännössähän lopputulos on sinun kannaltasi sama, koska maataloustuilla tuettu vilja on halpaa. :P
Halparuokafi ei ole koskaan sanonut näin
Wilhelm_ Me kuitenkin tuemme sitä verovaroin. SE on väärin.
Näin sanoi Halparuokafi, ei suinkaan Wilhelm
Kyseessä oli maanviljelijöille maksettavat tuet.
http://www.halparuoka.fi
Argh... Toivottavasti on viimeinen kerta kun pääministeri tuhlaa työaikaansa missään chatissa.
Mielestäni homma menee muutenkin ihan väärin ja epädemokraattisesti jos kansanedustaja joutuu vastailemaan yksittäisten kansalaisten kysymyksiin tai edes kuuntelemaan yksittäisten kansalaisten mielipiteitä - oli kyse sitten nettifoorumista tai jostain muusta foorumista.
Eh..eikö se nimenomaan ole demokratiaa, että jokaisella on ääni ja mahdollisuus tulla kuulluksi? Meinaatko, että vain yrityksillä ja suurilla kansalaisjärjestöillä tulisi olla mahdollisuus keskustella kansanedustajien ja ministereiden kanssa?
Minusta on vain hienoa, että kansanedustajia jne. näkyy yhä enemmän tälläisissä suorissa jutuissa, missä ihan tavallinen ihminen voi esittää kysymyksiä ja saada jopa vastauksia. Ehkä toteutus kaipaa vielä hiomista joissain tapauksissa, mutta missään nimessä kyse ei ole huonosta tai epädemokraattisesta asiasta.
Pitää lukea, ajatella ja kirjoittaa. Jokainen vaihe vaatii aikansa.
Toisaalta, kun kysymyksiä tulee paljon, on helppo väistää vaikeat.
Olen hieman kahden vaiheilla tällaisen verkkokeskustleun suhteen: Ei kovin paljon selkoa saa, vain muutaman yleisluonteisen vastauksen; mutta mikä olisi vaihtoehto?
Terveisin
Ralf Grahn