ICT-alan ulkoistukset uhkaavat kriisivalmiutta

19.10.2007 14:55 ICT-alan ulkoistusinto hirvittää jo kriisivalmius-viranomaisia. Kun palvelutuki siirtyy halpamaihin, Suomessa kukaan ei voi olla enää täysin varma, toimivatko verkot tai kulkeeko virta poikkeusoloissa.
Tietoenator kertoi tällä viikolla työntävänsä yhä enemmän toimintojaan halvemman kustannustason maihin tai alihankkijoille. Samaa tekevät muutkin tietotekniikka-alan palveluyhtiöt, operaattorit ja verkkofirmat.
Moni näistä toiminnoista on aikoinaan päätynyt palveluyhtiöille jostain muusta isosta suomalaisyhtiöstä, ulkoistamisen seurauksena. Nyt menossa voi olla jo ties kuinka mones ulkoistamisen ulkoistus.
Trendi hirvittää Suomen taloudellisesta varautumisesta vastaavia viranomaisia: jokainen siirto ja palveluketjutus lisää esimerkiksi suomalaisten tietojärjestelmien haavoittuvuutta poikkeusoloissa.
– Tämän ilmiön seuraukset teettävät meille koko ajan enemmän työtä, Huoltovarmuuskeskuksen apulaisjohtaja Anssi Lindgren muotoilee.
Valtio ja tietojärjestelmäalan suuryhtiöt harjoittelivat syyskuussa muun muassa verkkohyökkäysten ja luonnonmullistusten aiheuttamista kriisitilanteista selviämistä. Harjoituksissa paljastui runsaasti uusia, ulkoistamisesta ja alihankinnasta johtuvia heikkouksia.
Osa maata voisi pimentyä, netti mykistyä tai automaattiasemien bensanjakelu katketa vaikkapa siksi, ettei palveluntarjoajan Mumbaihin siirtämään help deskiin saada juuri sillä hetkellä yhteyttä.
Joissain tapauksissa suomalaisyhtiöiden johtajisto ei edes tiedä, missä ja kuka heidän ulkoistettua tietohallintoaan hoitaa ja kenen puoleen kääntyä hätätilanteissa.
– Työntekijöiltä tulee näistä paljon palautetta. Ohjelmistotalot suunnittelevat softansa yleensä Suomessa, mutta niitä käyttävien järjestelmien ylläpito ja korjaukset on voitu ulkoistaa vaikka monialayhtiölle, joka ei ole samalla alalla tai edes samassa maassa, kuvailee tilannetta Erikoisalojen toimihenkilöliiton Erton juristi Jarkko Pehkonen.
Valtioneuvosto aikoo nyt tutkia, pitääkö Suomen kriisivalmiusjärjestelmää remontoida pikaisesti ja yrityksiltä vaatia enemmän varautumistoimia.
Valtio haluaisi myös yritysten pitävän nykyistä enemmän erikoisammattilaisia kotimaassa.
Huoltovarmuuskeskus on tällä viikolla alkanut neuvotella yhteiskunnalle elintärkeiden yritysten työvoimarekistereiden uudistamisesta. Yritysten on nytkin osoitettava valtiolle, että niillä on riittävästi kotimaista henkilökuntaa pitämään toiminta käynnissä kaikissa oloissa.
– Meidän näkökulmastamme yritysten tulisi pitää avainosaajistaan huolta ja varmistaa, että heidät on merkitty poikkeustilojen varalta viranomaisten rekistereihin, sanoo Lindgren.
Kriisivarauslistoille pääsevät käytännössä vain vakituiset työntekijät, koska rekistereitä päivitetään parin vuoden välein. ICT-aloilla yleiset määräaikaisuudet, yrityskaupat ja henkilöstön nopea vaihtuvuus alihankintafirmasta toiseen tekevät sen, että osaajien todellisesta riittävyydestä ei ole mitään takeita.
– Luulisi, että hyvä kriisikestävyys olisi yrityksillekin mainosvaltti, eikä sitä kannattaisi lyhytnäköisellä voitontavoittelulla vaarantaa, Jarkko Pehkonen ihmettelee.
Suomalaisten yhtiöiden kriisinsietokyky on tosin heikentynyt muillakin kuin teknoaloilla.
– Sama ilmiö on perusteollisuudessakin, aivan liian paljon osaamista lipuu pois maasta. Jos vaikka yhtäkkiä eri puolilla Suomea tarvittaisiin samanaikaisesti paljon korjaushitsaamista, tekijät pitäisi hakea Puolasta, huomauttaa SAK:n työehtoasiantuntija Nikolas Elomaa.
- ArkistoPidä kiinni nörtistäsi jo rauhan aikana 19.10.2007
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn 09:12
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Saasteettomiin akkuihin miljoonasijoitus
28.05.2007 Suomen Teollisuussijoitus, VNT Management ja yksityissijoittajat ovat sijoittaneet yhteensä 2,1 miljoonaa euroa yhtiöön, joka kehittää saasteettomia energiaratkaisuja.
Kolme vuotta sitten
Saksan GMX ja Web.de avanneet omat musiikkikauppansa
28.05.2009 Saksalaiset nettipalvelut GMX ja Web.de ovat alkaneet myydä musiikkia netissä drm-vapaina mp3-tiedostoina. Amazon kumppaninaan ne kykenevät tarjoamaan yli 5 miljoonaa nimekettä.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Lehti: Espanjan pankeista löytyi uusi 30 miljardin lovi 10:48
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Yle: Asuntovelallinen, tarkista verosi – yllätyslasku vaanii 10:28
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- » Taloussanomat.fi












