Syyttäjä arvostelee rajusti Jippii-tuomiota

Käräjäoikeus hylkäsi syyttäjän vaatimuksen Jippiin entisen toimitusjohtajan Harri Johannesdahlin passittamisesta kolmeksi vuodeksi vankilaan.
Kuva: Sari Gustafsson/Lehtikuva
2.11.2007 06:02 Syyttäjä arvostelee ankarasti Helsingin käräjäoikeuden keskiviikkona tekemää päätöstä teleoperaattori Jippiitä ja sen entistä johtoa koskevassa rikosasiassa
Kihlakunnansyyttäjä Riitta Partian mielestä tuomioistuimen päätöksessä ohitetaan lähes kokonaan syyttäjän näyttö.
- Nykyisin tuomioistuimen pitäisi perustella päätöksensä näyttö vastaan näyttö -periaatteella ja sen perusteella tehtävillä johtopäätöksillä. Meillä oli lähes 400 kirjallista todistetta, joista käräjäoikeuden päätöksessä on viitattu vain muutamiin, Partia sanoo.
Käräjäoikeus hylkäsi keskiviikkona kaikki syyttäjän ajamat syytteet. Käräjäoikeuden tuomiolla ei ole vielä lainvoimaa, koska Partia valittaa päätöksestä Helsingin hovioikeuteen.
Partia on vahvasti sitä mieltä, että Jippiin tulosta manipuloitiin talvella 2000 ja keväällä 2001, ja yhtiön hallituksen jäsenet ja johtajat hankkivat itselleen taloudellista hyötyä.
Hän syyttää yhtiön entistä johtoa edelleen samoista rikoksista kuin käräjäoikeudessa eli kirjanpitorikoksesta, törkeästä kurssin vääristämisestä, törkeästä sisäpiirintiedon väärinkäytöstä ja tiedottamisrikoksesta.
Viime vuosina käräjäoikeudet ovat hylänneet useita syytteitä epäillyistä arvopaperimarkkinarikoksista.
Turun yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professorin Pekka Viljasen mielestä syyttäjät eivät ole lähteneet syytteissään liian kevyin perustein liikkeelle.
- Enemmänkin kysymys on alioikeuksien asiantuntemuksen vajauksesta ja siihen liittyvästä varovaisuudesta. Epäselvässä tapauksessa syyte varmuuden vuoksi hylätään, Viljanen sanoo.
Syytteiden hylkääminen käräjäoikeuksissa johtuu Viljasen mielestä todennäköisesti juttujen laajuudesta ja lainsäädännön tulkinnallisuudesta.
- Rajat ovat hyvin epämääräisiä. Tuomioon saakka edenneet tapaukset eivät ole mitenkään ilman muuta selviä suuntaan eikä toiseen.
Moniin muihin rikostyyppeihin verrattuna Suomessa on vielä vähän oikeuskäytäntöä arvopaperimarkkinarikoksista. Viljasen mielestä on täysin oikein, että syyttäjät vievät juttuja valitusasteeseen.
- Ei sitä oikeuskäytäntöä saada muuten kuin, että syyttäjät valittavat alioikeuksien päätöksistä, Viljanen sanoo.
Viljanen korostaa, että hän ei ole tutustunut tuomioistuimissa käsiteltyihin arvopaperimarkkinoita koskeviin rikosasioihin yksityiskohtaisesti.
Myös syyttäjälaitoksen toimintaa valvovan valtakunnansyyttäjänviraston mielestä vaikeissa talousrikosjutuissa on perusteltua, että syyttäjä valittaa käräjäoikeuden päätöksestä.
- Esimerkiksi TJ Groupin tapauksessa alioikeuden päätös oli mielestämme virheellinen. Hovioikeus muutti päätöstä olennaisesti. Myös Jippii-jutussa näyttää olevan perusteltua hakea muutosta valitusasteesta, sanoo valtakunnansyyttäjänviraston ohjaus- ja kehittämisyksikön päällikkö Pekka Koponen.
Epäilyissä arvopaperimarkkinarikoksissa vastaajat käyttävät usein paljon resursseja asiantuntijalausuntojen hankkimiseksi syyttäjän todisteiden kumoamiseksi.
- Jos alioikeus ei kykene omatoimisesti analysoimaan oikeudessa esitettyä aineistoa, henkilötodistelun painoarvo on liian suuri, Koponen sanoo.
- Esimerkiksi kirjanpidosta on aina mahdollista esittää eriäviä asiantuntijanäkemyksiä. Tuomioistuin ei saa kritiikittömästi luottaa asiantuntijoihin, koska silloin tuomiovalta siirtyy tosiasiassa todistajille.
Asiantuntija-arvioiden merkityksen vahvistumisesta voisi Koposen mielestä seurata, että kansalaiset eivät olisi yhdenvertaisessa asemassa puolustautumismahdollisuuksiensa suhteen.
- Asiantuntijoita kuullaan hovioikeudessakin, mutta laajempi tuomarikollegio takaa laajemman asiantuntemuksen.
Valtakunnansyyttäjänvirasto ehdottaakin oikeusministeriölle, että alioikeuksissa vaikeita ja laajoja juttuja voitaisiin käsitellä osittain kirjallisessa menettelyssä
- Laajoissa talousrikosjutuissa aineisto on erittäin massiivinen. Sen läpikäynti pelkästään suullisessa käsittelyssä asettaa inhimillisen muistikapasiteetin ja käsityskyvyn kovalle koetukselle, Koponen arvioi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn 09:12
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Saasteettomiin akkuihin miljoonasijoitus
28.05.2007 Suomen Teollisuussijoitus, VNT Management ja yksityissijoittajat ovat sijoittaneet yhteensä 2,1 miljoonaa euroa yhtiöön, joka kehittää saasteettomia energiaratkaisuja.
Kolme vuotta sitten
Saksan GMX ja Web.de avanneet omat musiikkikauppansa
28.05.2009 Saksalaiset nettipalvelut GMX ja Web.de ovat alkaneet myydä musiikkia netissä drm-vapaina mp3-tiedostoina. Amazon kumppaninaan ne kykenevät tarjoamaan yli 5 miljoonaa nimekettä.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Lehti: Espanjan pankeista löytyi uusi 30 miljardin lovi 10:48
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Yle: Asuntovelallinen, tarkista verosi – yllätyslasku vaanii 10:28
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- » Taloussanomat.fi











