Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Johtaja pyytelee anteeksi

Yahoo tiesi sittenkin toisinajattelijaan kohdistuvasta uhasta

Kuva: Timo Poropudas

3.11.2007 11:47 Yahoo myönsi viimein, ettei kertonut koko totuutta kiinalaisen toisinajattelijan pidätykseen johtaneesta tapauksesta. Kiinan poliisi pidätti toisinajattelija Shi Taon sen jälkeen, kun se oli saanut Yahoolta tiedot hänen sähköpostistaan, ip-osoitteestaan ja sähköpostin sisällöstä.

Yahoon Michael Callahan väitti aiemmin, että Yahoo ei tiennyt Kiinan viranomaisten aikeista mitään. Nyt Yahoon edustajat ovat pyytäneet anteeksi sitä, että koko totuutta tapauksesta ei kerrottu Yhdysvaltojen viranomaisille, kertoo Financial Times.

Callahan antoi lausunnon, jonka mukaan hän oli saanut tietää, että Yahoolla olikin tietoa journalisti Shi Taon tapauksesta. Aikaisemmin tänä vuonna Callahan sanoi, että Yahoolla ei ollut mitään tietoa Shi Taoon kohdistuneesta poliisitutkinnasta.

Ihmisoikeusjärjestö kuitenkin toi julkisuuteen asiakirjoja, joiden mukaan viranomaisten aikeet eivät olleet voineet jäädä Yahoon edustajille epäselväksi.

Callahan antoi uuden lausuntonsa vain hiukan ennen kuin hän menee kongressin kuultavaksi ensi viikolla. Hänen oletetaan kertovan kongressille, että hän ei saanut ajoissa tietoa Kiinan tapahtumista, koska Aasiassa Yahoota edustanut asianajaja ei pitänyt tietoa niin merkityksellisenä, että olisi informoinut häntä siitä.

Anteeksipyyntöä Yahoolta pidetään taktiikan muutoksena, sillä aiemmin Yahoo on puolustautunut aggresiivisesti ja väittänyt joutuneensa syntipukiksi.

Toisinajattelija Shi Tao tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankeuteen vuonna 2005. Tämä tuskin olisi onnistunut ilman Yahoon luovuttamia tietoja.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Saasteettomiin akkuihin miljoonasijoitus

28.05.2007 Suomen Teollisuussijoitus, VNT Management ja yksityissijoittajat ovat sijoittaneet yhteensä 2,1 miljoonaa euroa yhtiöön, joka kehittää saasteettomia energiaratkaisuja.


Kolme vuotta sitten

Saksan GMX ja Web.de avanneet omat musiikkikauppansa

28.05.2009 Saksalaiset nettipalvelut GMX ja Web.de ovat alkaneet myydä musiikkia netissä drm-vapaina mp3-tiedostoina. Amazon kumppaninaan ne kykenevät tarjoamaan yli 5 miljoonaa nimekettä.

.