Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Rahaa viety yli 80 000 euroa

Joensuun poliisi sai kiinni internet-huijaajat

Kuva: Matias Mäki

13.11.2007 12:35 Internet-huijaajat pystyivät nyhtäämään petossarjassa
kolmelta eri puolilla Suomea asuvalta asianomistajalta yhteensä yli 80 000 euroa, kertoo Joensuun poliisi.

Rikoksiin epäillään syyllistyneen neljä Etelä-Karjalassa asuvaa henkilöä, joista kolme on naisia ja yksi mies.

Petokset ovat poliisin mukaan tapahtuneet viime kesän aikana internetin seuranhakupalstan kautta.

Tekijät olivat laittaneet internettiin seuranhakuilmoituksen, jolla haettiin sopivia miehiä lähempään yhteydenpitoon. Uhreiksi oli valittu vanhempia ja varakkaaksi oletettuja miehiä.

Yhteydenpito oli toteutunut sähköpostin ja myöhemmin puhelimen välityksellä. Miehiltä oli pyydetty rahaa erilaisiin verukkeisiin vedoten useiden tuhansien eurojen erissä.

Miehet olivat siirtäneet rahat naisten ilmoittamille pankkitileille, josta ne oli välittömästi nostettu. Rahaa oli pyydetty muun muassa autojen korjauksiin, perintöveron maksuun, ulkomaanmatkoihin ja myytävien vaate-erien ostoon.

Huijatut miehet eivät olleet tavanneet internet-tuttaviaan kertaakaan, vaan he olivat pitäneet suhdettaan yllä ainoastaan sähköpostilla ja puhelimella.

Tileilleen saamansa rahat tekijät olivat poliisin mukaan  kuluttaneet makeaan elämään ja erilaisiin hankintoihin.

Muutamia henkilöitä epäillään kätkemisrikoksista, koska he ovat kuluttaneet petoksella saatuja rahoja tai niillä ostettuja tavaroita tietoisena rahojen saantiin liittyvistä rikoksista.

Poliisi on takavarikoinut epäillyiltä autoja ja elektroniikkaa rikoksella saatuna hyötynä. Suurin osa huijatuista rahoista on kateissa.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (11)

Huono 0
Internet-huijaajat pystyivät nyhtäämään petossarjassa
kolmelta eri puolilla Suomea asuvalta asianomistajalta yhteensä yli 80 000 euroa, kertoo Joensuun poliisi.
Digitoday
Huono 0
Tästä se korruptio alkaa. =|
perus-suomalainen
Huono 0
80 000 / 3 = keskimäärin 23 300 euroa eli noin 150 vanhaa kilomarkkaa per lätty ennenkuin tuli mieleen että olisiskohan hiukan turhan hintavaa pimpparallaa kun tuolla rahalla ei ole päästy edes sormella kokasemaan.

Minä kyllä jo melkeen nostaisin vastasyytteen rikollisesta tyhmyydestä.
perus-tampio
Huono 0
Voiko ihminen oikeasti olla noin tyhmä, että lähtee rahaa jakelemaan täysin tuntemattomille joita ei olla tavattu kuin internetissä? Ei näin!
lol
Huono 0
MIstä näitä rikkaita ääliöitä sikiää?? Ei prkl voi olla noin epätoivoinen että laitta tuhansia euroja tilille näkemättä vilaustakaan henkilöistä.
tyhmyydestä sakotetaan, nämä naiset pitäisi vapauttaa
Huono 0
...tai sitten ei.
Paperimiehet osaa...
Huono 0
Täytyisi osata pitää setelin kulmasta niin pitkään kiinni kunnes on kastannut nuppia;)
Rahalla saa, vai saako
Huono 0
Kerrassaan erikoinen artikkeli. On muistettava että tuon tarinan on kursinut kasaan toimittelija kaveli nikulainen jolta saattaa odottaa ihan mitä tahansa. Olen tutustunut hänen tuotoksiinsa ja on todettava että hänen käsityksensä asioista noin yleensäkin on vähintäänkin sekava. Surkea tapaus(siis tuo toimittelija). :(
Huono 0
Siis toimittelija kaveli nikulainen oli kirjoitukseni aihe. Huomasin että oli tullut kirjoitusvirhe, vaan liekö tuo niin vakava kyseisen toimittelijan kohdalla. :) Hän on niitä harvoja jonka nimen kirjoitan pienillä alkukirjaimilla. :)
Huono 0
Kerrassaan erikoinen artikkeli. On muistettava että tuon tarinan on kursinut kasaan toimittelija kaveli nikulainen jolta saattaa odottaa ihan mitä tahansa. Olen tutustunut hänen tuotoksiinsa ja on todettava että hänen käsityksensä asioista noin yleensäkin on vähintäänkin sekava. Surkea tapaus(siis tuo toimittelija). :(

kts ja ihmettele (lisää)

http://www.digitoday.fi/page.php?page_id=66&news_id=200730907
Nikulainen FunClub
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

SVT välittää Pirate Bay -käräjät suorana verkossa

11.02.2009 Ruotsin televisio SVT lähettää Pirate Bay -oikeudenkäynnin suorana nettilähetyksenä – tosin vain audiona.

.