Yahoo sopi toisinajattelijoiden syytteet rahalla

Kiinan poliisi pidätti kaksi journalistia Yahoon toimittamien tietojen avulla.
Kuva: Timo Poropudas
14.11.2007 09:12 Yahoon ja kahden kiinalaisen journalistin välinen oikeustaistelu on päättynyt sopuratkaisuun. Yahoo maksaa vangittujen journalistien oikeudenkäyntikulut ja antaa heidän sukulaisilleen taloudellista, humanitääristä ja laillista tukea.
Yahoo aikoo myös perustaa ihmisoikeusrahaston, josta jaetaan humanitääristä ja laillista tukea henkilöille, jotka on vangittu verkossa julkaistujen mielipiteidensä takia, kertoo AP.
Kumpikin journalisti kärsii parhaillaan kymmenen vuoden vankeustuomiota Kiinassa. Wang Xiaoning tuomittiin vuonna 2002 ja Shi Tao vuonna 2005. Syytteet Yahoo'ta vastaan he nostivat viime huhtikuussa.
Shi Tao toimitti oikeuden mukaan valtionsalaisuuksia ulkomaalaisille, ja Wang tuomittiin anonyymeistä sähköpostiviesteistä ja muista verkossa julkaistuista poliittisista kirjoituksista.
Yahoolta sopuratkaisuun suostuminen on melkoinen suunnanmuutos. Yhtiön johtaja Michael Callahan kiisti pitkään, että Yahoossa oltiin tietoisia Shi'hin kohdistuvasta vangitsemisuhasta. Sekä Shi että Wang vangittiin Yahoon Kiinan valtiolle toimittamien tietojen kuten sähköpostin ja ip-osoitteen avulla.
Vasta tämän kuun alussa - jouduttuaan kovan painostuksen kohteeksi Yhdysvaltain kongressin istunnossa - Callahan myönsi, että Yahoon johto tiesikin tietoja antaessaan, että niitä käytetään poliisitutkinnassa. Istunnon jälkeen Callahan ja Yahoon toimitusjohtaja Jerry Yang pyysivät anteeksi Shin äidiltä.
Yahoo'ta kovin sanoin kongressin istunnossa arvostellut ulkoasiain komitean puheenjohtaja Tom Lantos on edelleenkin tyytymätön Yahoon toimintaan.
Lantos pitää häpeällisenä sitä, että Yahoo toimi moraalisesti oikein ja auttoi omaisia vasta sitten, kun yhtiötä haukuttiin ankarasti kongressissa.
Sopuratkaisu nosti uudelleen esiin myös väitteet siitä, että moni muukin amerikkalaisyritys olisi tehnyt kyseenalaista yhteistyötä Kiinan valtion kanssa.
University of Californian professori Peter Navarro sanoi, että esimerkiksi Google, Cisco ja Microsoft ovat rahan kiilto silmissään astuneet Kiinassa eettisesti harmaalle alueelle. Ne joutuivat Kiinan-toimintansa takia vuosi sitten kovaan ryöpytykseen Yhdysvaltain kongressissa.
Shi'n ja Wangin amerikkalainen lakimies Morton Sklar puolestaan väitti AP:lle, että Kiinan vankiloissa on paljon muitakin amerikkalaisyritysten toimittamien tietojen avulla tuomittuja. Hän arvelee, että syytteitä voi nousta lisää, mikäli yritykset eivät pian muuta Kiinan-toimintatapojaan.
- Heidän [yritysten] täytyy ymmärtää, että pelkkä lain noudattaminen ei riitä alkuunkaan. Heidän tulee neuvotella kyseisen valtion kanssa eikä lähteä osallisiksi kidutukseen, Sklar sanoi.
Yahoosta ei kommentoitu, vaikuttaako Shi'n ja Wangin kanssa tehty sopuratkaisu siihen, miten yhtiö tulevaisuudessa reagoi Kiinan valtion esittämiin pyyntöihin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn 09:12
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Steam-pelipalvelussa 13 miljoonaa aktiivista käyttäjää
28.05.2007 Half-life -peleillä pinnalle noussut Valve Software ilmoitti, että sen digitaalisen sisällön pc-alusta, Steam, on ylittänyt yli kolmentoista miljoonan aktiivisen käyttäjätunnuksen rajan.
Kolme vuotta sitten
Vantaa tippui verkosta
28.05.2009 Vantaan kaupunki joutui pettymään lupauksiin virtuaalipalvelinten suorituskyvystä, ja verkkosivut ovat olleet joko kokonaan alhaalla tai sitten hitaita. Korjausta yritetään lähipäivinä.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Lehti: Espanjan pankeista löytyi uusi 30 miljardin lovi 10:48
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Yle: Asuntovelallinen, tarkista verosi – yllätyslasku vaanii 10:28
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (3)
Mitenköhän, jos esimerkiksi teleoperaattori T-Mobile luovuttaisi saksan poliisille tietoa henkilöstä, joka tekstiviestillä väittäisi että holokaustia ei tapahtunut. Tultaisiinko Britanniassa nostamaan samallainen mediakohu? Enpä usko.