Guantanamon vankileirin käsikirja vuoti verkkoon

Joku livautti kohutun vankileirin toimintaohjeen verkkoon.
Kuva: Matias Mäki
15.11.2007 09:50 Paljon kohua herättäneen Guantanamo Bayn vankileirin toimintakäsikirja on vuotanut verkkoon. Kirjassa annetaan muun muassa pippurikaasun käyttöä koskevia ohjeita.
Guantanamo Baysta kerrottiin Reutersille, että käsikirja vaikuttaa autenttiselta kopiolta, muttei ole enää aivan ajan tasalla. Sen päiväyksenä on 27.3.2003.
Haastateltu everstiluutnantti ei kuitenkaan turvallisuussyistä kommentoinut, mitä asioita on sittemmin muutettu. Käsikirja on luokiteltu ei-salaiseksi, mutta ainoastaan sotilaskäyttöön tarkoitetuksi.
Käsikirjassa kerrotaan, että saavuttuaan leirille vangit pannaan kahdeksi viikoksi eristykseen, jotta he alkaisivat tuntea itsensä riippuviksi kuulustelijoista ja jotta heidän sekavuuttaan voitaisiin käyttää kuulusteluissa hyväksi.
Ruumiillinen kuritus on käsikirjassa kielletty, mutta esimerkiksi pippurikaasun käytöstä kerrotaan yksityiskohtaisesti. Ohjeen mukaan suihkeet tulisi kohdistaa silmiin, nenään ja suuhun aina, kun mahdollista.
Reutersin mukaan käsikirjasta ilmenee myös, että Punaisen Ristin edustajien ei anneta tavata tiettyjä vankeja. Tämän käytännön Yhdysvaltain armeija on toistuvasti kiistänyt.
Käsikirjassa on myös vankien kahlitsemista, tutkimista ja lentokentältä leirille siirtämistä koskevia ohjeita. Vankien arvet ja tatuoinnit on esimerkiksi määrä tutkia ja valokuvata FBI:n arkistoja varten. Jos taas vangin sisältä etsitään jotain, paikalla on oltava tulkki selittämässä asiaa.
Viestien välittämistä toisille vangeille pyritään estämään ottamalla vangeilta pois kupit, joihin he ovat kirjoittaneet. Jos vanki on vahingoittanut tai hajottanut kupin, häntä rangaistaan.
Käsikirja julkaistiin viime viikolla Wikileaks.org-sivustolla. Sen nimi on "Standard Operating Procedures for Camp Delta", ja siinä on 238 sivua.
Yhdysvaltain armeijan Guantanamo Bayn sotilastukikohta sijaitsee Kuubassa. Tukikohta on ollut paljon julkisuudessa vankien huonoa kohtelua koskevien väitteiden vuoksi. Leirillä on vankina muun muassa vaarallisina pidettyjä terroristeja.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan 16:47
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Dell tuo markkinoille musteettoman tulostimen
11.02.2009 Dell tuo markkinoille mobiilitulostimen, johon ei tarvita mustetta. Tulostin on Zink-yhtiön valmistama.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (11)
"Jos taas vangin sisältä etsitään jotain"
Tyypillistä amerikkalaisilta
Parempi jatkaa edelleen jenkkien boikotointia
"Jos taas vangin sisältä etsitään jotain"
Tyypillistä amerikkalaisilta
Ei siinä ole mitään nimenomaan amerikkalaista. kaikissa vankiloissa etsitään vankien sisältä salakuljetettua tavaraa/huumeita jne.
Muistuttaisin esimerkiksi siitä tapauksesta kun suomessa vangit joutuivat lomalta palattuaan pitämään haalareita joihin heidän ulosteensa kertyivät. Tarkotuksena oli kerätä ulosteet talteen ja saada estettyä huumeiden kuljetus ruumiin sisällä. Vangit sitten oli päiväkausia haalareissaan oman paskansa kanssa. Ja tällä'istä tapahtuu siis suomessa.
Mitäs ihmeellistä tässä on? Pippurikaasun suihkuttaminen esim varpaisiin ei aiheuta minkäänlaista reaktiota. Toisaalta kaasun suihkuttaminen suoraan korvaan voi aiheuttaa häiriöitä tasapainoelimen toiminnassa. Ainoat suihkutuskohteet, joissa haluttu vaikutus saavutetaan ovat nimenomaan silmät, suu ja nenä.
Tämän tietää jokainen suomessa kaasusumutinkoulutuksen saanut, eli kyseessä ei ole suinkaan mikään fasistinen kidutuskeino.
Muistaakseni se oli jotain 9/10 oli ihan täysin syyttömiä, oli vain väärässä paikassa väärään aikaan tai oli noiden palkkiometsästäjien uhreja jotka otti rahaa usa:n armeijalta ilmiantojen muodossa...
Eli pääasiassa koko vankilan väki ihan täysin syyttömiä.
Ja milloin kiduttamisella ollaan saatu kunnollista tietoa?
Aina. Kiduttamalla saadaan juuri ne tiedot, mitä halutaan. Se, ovatko tiedot totta, on epäoleellista -- riittä, että tiedot tukevat kiduttajan pyrkimyksiä.