Teoston selvitys pohjustaa kasettimaksua kännyköihin

Kuva: Matias Mäki
19.11.2007 11:51 Musiikin kuluttajien keskuudessa koviakin intohimoja herättävä kasettimaksu eli yksityisen kopioinnin hyvitysmaksu voi laajentua tietokoneisiin, niiden ulkoisiin kiintolevyihin ja mp3-soittimilla varustettuihin matkapuhelimiin. Näin käy ainakin, jos tekijänoikeusjärjestöt saavat tahtonsa läpi.
Opetusministeriö aloittaa tällä viikolla eri osapuolien kuulemiset hyvitysmaksun kohteista ja hintatasosta. Lausunnon antajia ovat eri tekijänoikeusjärjestöjen lisäksi muun muassa Elektroniikan tukkukauppiaat ry, Nokia ja muut alan valmistajat ja toimittajat.
Se pyytää lausunnot myös entiseltä kauppa- ja teollisuusministeriöstä ja liikenne- ja viestintäministeriöltä ennen maksujen määräämistä.
Perinteisesti opetusministeriön päätös on syntynyt joulukuussa ja tullut voimaan seuraavan maaliskuun alusta.
Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry, jonka hyvitysmaksuyksikkö kerää kasettimaksut, teetti kaksi selvitystä digitaalisen aineiston tallennuksesta eri laitteille. Selvitysten mukaan nuoret kopioivat runsaasti suojattua aineistoa, kuten musiikkia, elokuvia ja tv-ohjelmia tietokoneille ja mp3-soittimille.
Teoston hyvitysmaksuyksikköä vetävän Karola Baranin mukaan kännykät voitaisiin jakaa hyvitysmaksun piiriin tuleviin ja muihin. Maksu voitaisiin kohdistaa sellaisiin puhelimiin, joissa on runsaasti tallennuskapasiteettia ja mp3-soitin.
Musiikin ja muun aineiston tallentamista kyseltiin IRC-Gallerian käyttäjäkunnasta satunnaisesti valituilta käyttäjiltä, jotka olivat iältään 12-25-vuotiaita. Ensimmäisessä kyselyssä matkapuhelimet ja ulkoiset kovalevyt nousivat vahvasti esille suojatun aineiston tallennuspaikkoina. Toisessa kyselyssä niiden käyttöä selvitettiin erikseen.
Molempiin kyselyihin osallistui hieman yli tuhat vastaajaa, yhteensä yli 2 000.
IRC-Gallerian kyselyssä selviää, että musiikin kuuntelu on uusien laitteiden markkinoille tulon myötä muuttunut. Tietokoneesta on tullut kodin viihdekeskus. Vastaajista noin puolet (46%) ilmoitti tallentavansa musiikkia vähintään muutaman kerran viikossa tai useammin.
Tallennettu musiikki oli yleisimmin peräisin internetistä (54%) tai alkuperäiseltä julkaistulta cd- tai dvd-levyltä (27%). Lähes puolet vastaajista ilmoitti tallentavansa tv-ohjelmia tai elokuvia muutaman kerran kuukaudessa, 19 prosenttia muutaman kerran viikossa.
Musiikkia tallennetaan useammalle laitteelle kerrallaan. Käyttäjille oleellista on, että materiaalit ovat joustavasti käytettävissä paikasta riippumatta. Tietokoneelle ja mp3-soittimille tallennetaan eniten suojattua materiaalia.
Matkapuhelin oli yhtenä kohteena mukana joka neljännessä tallennustapahtumassa ja vastaajien puhelimissa oli keskimäärin 90 musiikkikappaletta. Vastanneista puhelimen käyttäjistä vain 10 prosenttia kuuntelee radiota. Vastaajista 70 prosenttia kuuntelee vain tallentamiaan kappaleita ja 20 prosenttia kuuntelee tasapuolisesti molempia.
Laitekyselyn tulokset osoittavat, että käyttäjät tallentavat matkapuhelimiin ja ulkoisille kovalevyille runsaasti musiikkia ja kasvavassa määrin liikkuvaa kuvaa. Vastaajien multimediapuhelimissa oli keskimäärin 80 tallennettua musiikkikappaletta, mutta keskiluku oli 10 musiikkikappaletta.
Ulkoisella kovalevyllä oli keskimäärin 2000 musiikkikappaletta ja mediaaniluku oli 100. Joka kahdeksannella oli kovalevyllään yli 50 tv-ohjelmaa tai elokuvaa.
Vuosi siten tekemässään päätöksessä opetusministeriö ei laajentanut maksun soveltamisalaa, vaikka asiasta käytiin vilkasta keskustelua.
Hyvitysmaksun piiriin kuuluvat tänä vuonna analogiset ääni- ja kuvanauhat sekä digitaaliset tallennusalustat kuten cd-, dvd- ja minidisc-levyt. Maksu koskee myös kiinteällä muistilla varustettuja digitaalisia audio- ja videotallentimia sekä digisovittimia. Maksun ulkopuolella ovat matkapuhelimet ja tietokoneet.
Digitaalisten tallennusalustojen maksu määräytyy tallennuskapasiteetin mukaan. Suurimpien eli yli 150 gigatavun muistilla varustettujen tallennuslaitteiden maksu on nyt 18 euroa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn 09:12
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Steam-pelipalvelussa 13 miljoonaa aktiivista käyttäjää
28.05.2007 Half-life -peleillä pinnalle noussut Valve Software ilmoitti, että sen digitaalisen sisällön pc-alusta, Steam, on ylittänyt yli kolmentoista miljoonan aktiivisen käyttäjätunnuksen rajan.
Kolme vuotta sitten
Vantaa tippui verkosta
28.05.2009 Vantaan kaupunki joutui pettymään lupauksiin virtuaalipalvelinten suorituskyvystä, ja verkkosivut ovat olleet joko kokonaan alhaalla tai sitten hitaita. Korjausta yritetään lähipäivinä.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Lehti: Espanjan pankeista löytyi uusi 30 miljardin lovi 10:48
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Yle: Asuntovelallinen, tarkista verosi – yllätyslasku vaanii 10:28
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (136)
Ja suurin kysymys miksi Suomessa on kaksi eri tekijänoikeusjärjestöä??!!? Tuplahallintokulut ja läpinäkyvyydestä ei mitään tietoakaan... Laillinen mafia..:
Eikö CD- ja DVD-levyjen hyvitysmaksu pitäisi olla jo kuollut ja kuopattu, kun kerta yksityiseenkään käyttöön ei saa enää kopioida?
Näin romuttuu koko tekijänoikeuden arvomaailma; päättäjät vetävät hatuistaan mitä ihmeellisimpiä lakeja, joita rahvas ei enää viitsi totella. Onko tässä mitään järkeä?
Itse en viitsi teostomafialle maksaa siitä että tallentelen medialle linux-jakeluita ja muuta laillista tavaraa.
Miksi pitäisi joutua edes perustelemaan mitenkään missä tuo systeemi epäonnistuu, kun sen luulisi olevan kenelle tahansa päivänselvää (tietysti voi pitää suun tukossa tai suorastaan valehdella jos systeemissä on omat intressit kyseessä)