Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vankka asema

Analoginen radio elää vielä pitkään

22.11.2007 10:55 Nykyisellä analogisella radiolla on vankka asema ja se säilynee ainakin ensi vuosikymmenen puoliväliin saakka. Radiokin digitalisoituu, mutta ei sellaisella kertaheitolla kuin televisio.

Näin ennakoidaan liikenne- ja viestintäministeriön radion tulevaisuutta käsittelevässä selvitysmuistiossa, jonka on tehnyt valtiotieteiden tohtori Pentti Kemppainen.

Selvitysmuistion on tarkoitus virittää keskustelua radion tulevaisuudesta. Sitä käsiteltiin ministeriön keskustelutilaisuudessa 22. marraskuuta.

Radion parissa vietetään päivittäin enemmän aikaa kuin minkään muun median parissa. Radio on sekä tiedotus- että viihdeväline. Radio on perinteisesti ollut aikaan ja paikkaan sidottua. Nyt radiota kuunnellaan myös kännyköistä ja MP3-soittimista. Perinteisten medioiden asema on hämärtymässä. Nähtäväksi jää, pysyykö radiokaan radiona vai kuunnellaanko sitä tulevaisuudessa aivan uusilla alustoilla ja laitteilla.

Internetiin suomalaiset radiokanavat tulivat viime kesänä. Internet tarjoaa mahdollisuuksia radion lisäpalveluille. Tekijänoikeuskorvauksiin liittyneet kysymykset ovat hidastaneet internetin täysimääräistä käyttöä ääniradion alustana. Myös television kautta voi kuunnella joitakin radiokanavia.

Nykyiset radiotoimiluvat ovat voimassa vuoden 2011 loppuun saakka.

Radion tulevaisuuteen saattaa vaikuttaa myös EU:n sähköisen viestinnän lainsäädäntöuudistus, jossa pyritään kaupallistamaan taajuuksien käyttöoikeuksia.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (10)

Huono 0
Nykyisellä analogisella radiolla on vankka asema ja se säilynee ainakin ensi vuosikymmenen puoliväliin saakka. Radiokin digitalisoituu, mutta ei sellaisella kertaheitolla kuin televisio.
Digitoday
Huono 0
"Internetiin suomalaiset radiokanavat tulivat viime kesänä."

Tämä ei pidä paikkaansa. Onhan kotimaisia radiokanavia ollut kuunneltavissa streamina jo vuosia sitten.
Jaffe
Huono 0
Ei ainakaan tässä talossa tai autoissa ole analogiset radiot soineet enään tällä vuosituhannella. Mutta en muutenkaan ole kohderyhmää...en ymmärrä miksi pitäisi kuunnella toisten valitsemaa musiikkia ja kuunnella sitä höpinää ja mainoksia siinä välissä.
vainiin
Huono 0
ööö.. eikös tässä ollut digiradiokokeilu joka floppasi?
aune
Huono 0
Kyllä oli.. kyseessä oli DAB -tekniikalla toteutettu radiokokeilu joka ei ilmeisesti kannattanut luultavasti kalliiden "päätelaitteiden" takia.
Nyt on alkanut euroopassa yleistymään DRM-standardi jota lähetetään ensisijaisesti AM-taajuuksilla. Myös VHF-taajuuksille on oma DRM. Äänenlaatu on melko hyvä noilla AM-taajuuksillakin hyvän
AAC-pakkauksen ansiosta eikä viiveitäkään näkynyt.
jarkki
Huono 0
DAB oli ja meni. Sekin soi pääasiassa vain etelässä pienelle kuulijakunnalle.
Taisi olla ongelma kalliissa päätelaitteissa.

Miksi Ylen kaikki radiokanavat eivät ole DigiTVn radiopuolella? Muistaakseni ainakin Ylex puuttui. Maksaako kaista liikaa...
TBi
Huono 0
Millähän vuosikymmenellä ministeriö elää?

Yleisradion digiradiokokeilut olivat ja menivät jo vuosituhannen vaihteessa, laitteet olivat niin kalliita että niitä ei kukaan ostanut seuratakseen radio ainoa. (http://www.yle.fi/fbc/press_abandondab.shtml)

"Tekijänoikeuskorvauksiin liittyneet kysymykset ovat hidastaneet internetin täysimääräistä käyttöä ääniradion alustana." oli varsinainen viikon vähättely, käytännössä teostomafia tappoi kaikki suomalaiset nettiradiokanavat puhtaalla ahneudella, ensin isot ja sitten pienet. Viimeksi meni Pommiradio.

Digitaalisen radion ainoa etu on hyvä äänenlaatu, mutta kun äänitteet nykyisin raiskataan laaduttomiksi jo tuotantovaiheessa ja loputkin viimeistään radiosoitossa ennen lähetintä, niin digitaalisen hyödyt ovat suunnilleen nollassa, mutta kustannukset radiolaitteiston uusinnan kustannukset. Älkää edes kuvitelko että ohjelmapäälliköt taipuvat lähettämään kompressoimatonta lähetystä: "Ohjelman pitää kuulostaa kovalta" on päivän trendi.
(vuoden, vuosikymmenen)
Tuomas
Huono 0
TIKI TEEVEE tuli ja sitä myötä monitoriini mosaiikki lähetykset :(
...joten TV meni kiinni ja on kiinni pysynyt, olen huomannut miten vähän eroa hinnassa on kun ostaa ne leffat ale laareista verrattuna tv lupa maksuihin.

TOIVOTTAVASTI radiokin ei ala tulevaisuudessa pätkiä, ei aina hyvää kannata muuttaa vain jonkun interaktiivisuuden takia, sitä varten on netti.
toiveikas
Huono 0
Interaktiivisuus on aikamme kirosana.
Koodari
Huono 0
"Radion parissa vietetään päivittäin enemmän aikaa kuin minkään muun median parissa."

Hmmm. Tilastokeskuksen tuoreen tutkimuksen mukaan ainakin vuonna 2006 Television (37%) parissa vietettiin selkeästi enemmän aikaa kuin radion (28%). Mene ja tiedä.....(Tilastokeskus, Eri viestinten osuudet mediakäytöstä 2006)
Ansku
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Donen tytäryhtiö aloittaa yt-neuvottelut

11.02.2009 Ohjelmistoyhtiö Done Solutionsin tytäryhtiö, puhelinpalveluyritys Midas Touch aloittaa yt-neuvottelut, joilla varaudutaan enintään 200 työntekijän lomauttamiseen, osa-aikaistamiseen tai irtisanomiseen.

.