Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ensimmäinen ratkaisu

Kouvolan hovioikeus hylkäsi Finreactor-valituksen

22.11.2007 15:11 Kouvolan hovioikeus on antanut ensimmäisen ratkaisun koskien yksittäistä Finreactor-tapauksessa tuomitun miehen valitusta.

Kyseessä oli valitus Imatran käräjäoikeuden syyskuussa 2006 antamasta tuomiosta, jossa ruokolahtelainen mies oli tuomittu tekijänoikeusrikkomuksesta sakkoihin ja lähes 11 000 euron korvauksiin oikeudenhaltijalle.

Tuomittu mies vaati hovioikeudessa sekä syytteiden että korvausten hylkäämistä. Mies myönsi, että hän oli käyttäjätunnuksellaan ladannut Finreactorin tracker-palvelimelle tiekoneohjelmaa koskevan torrent-tiedoston mutta väitti, ettei hänellä ollut itse ohjelmaa enää lataushetkellä omalla koneellaan.

Miehen mukaan hänen teollaan ei ollut itsenäistä tekijänoikeudellista merkitystä, koska pelkkä torrent-tiedosto ei itsessään ollut teos eikä teknisessä mielessä edes tiedostolinkki. Miehen mukaan hän ei ollut toiminnallaan saattanut kyseistä tietokone-ohjelmaa yleisön saataville eikä ollut vastuussa muiden Finreactor-palvelun käyttäjien toimesta myöhemmin tapahtuneesta ohjelman jakamisesta.

Hovioikeus kuuli valituksen takia sekä KRP:n teknistä asiantuntijaa että miehen hovioikeudessa nimeämää uutta todistajaa.

Hovioikeus ei pitänyt uskottavana, että mies olisi laittanut verkkoon pelkän torrent-tiedoston, mutta ei samalla pitäisi ohjelmistoa saatavilla tietokoneellaan, mikä mahdollistaa teoksen lataamisen ensimmäistä kertaa vertaisverkosta. Hovioikeuden mielestä kyseinen menettely olisi ollut vastoin vertaisverkon toiminta-ajatusta.

Hovioikeus katsoi, että mies oli sallimalla ainakin yhden vertaisverkossa toimineen henkilön ladata ohjelma itselleen, saattaneen teoksen luvatta yleisön saataville. Koska mies oli tietoinen siitä, että teosta tullaan lataamaan muiden vertaisverkkoon kuuluvien henkilöiden toimesta, oli hän hovioikeuden mielestä vastuussa kaikista kyseisen teoksen latauksista.

Myös syyttäjä oli valittanut tuomiosta vaatien miehen tuomitsemista rikkomuksen sijasta tekijänoikeusrikokseen. Hovioikeus katsoi kuitenkin, ettei mies ollut, tuolloin vielä voimassa olleen lain mukaan toiminut ansiotarkoituksessa.

Hovioikeus pysytti voimassa käräjäoikeuden tuomion ja velvoitti miehen korvaamaan oikeudenhaltijalla käräjäoikeudessa tuomittujen korvausten lisäksi hovioikeudessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut 4 240 euroa.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (19)

Huono 0
Kouvolan hovioikeus on antanut ensimmäisen ratkaisun koskien yksittäistä Finreactor-tapauksessa tuomitun miehen valitusta.
Digitoday
Huono 0
Hyvä hovioikeus! Ryhdikäs tuomio ja lainmukainen.

Tämä toivottavasti vähentää tyhmiä "en minä mitään tehnyt"-valituksia.

Ihmetyttää tuollainen uusi todistaja vasta hovissa. Lieneekö ollut kyse asiamiehen kikkailusta?
Tiukka linja
Huono 0
Koska mies oli tietoinen siitä, että teosta tullaan lataamaan muiden vertaisverkkoon kuuluvien henkilöiden toimesta, oli hän hovioikeuden mielestä vastuussa kaikista kyseisen teoksen latauksista.
Eivätkö myöhemmät levittäjät ja teoksen lataajat sitten ole vastuussa teoistaan lainkaan, jos ensilevittäjä joutuu maksamaan heidänkin tekonsa? Vai joutuisivatko he kiinni jäädessään maksamaan näistä samoista latauksista, jotka ensilevittäjä on jo tuomittu hyvittämään?
Niko
Huono 0
Meinaako ware-yhteisö jakaa kunnon p2p-hengessä korvausten maksamisenkin? Sehän olis muutama euro per nuppi.. Onhan ne rahaa keränneet turhempaankin, esim. saaren ostamiseen.
MitenOlis
Huono 0
Tarvitaan ware vakuutus myös suomeen! Sen jälkee tekijänoikeuksia puolustavat tahot alkaa katella kellä o sellane vakuutus ja alkaa pelkästään sen avulla kalastella rahaa, väittämällä perättömiä, mutta sittenhän voi hyvillä mielin lähteä oikeuteen kattoon onko riittäviä todisteita ku on vakuutus.
Ware vakuutusta kehiin
Huono 0
Eivätkö myöhemmät levittäjät ja teoksen lataajat sitten ole vastuussa teoistaan lainkaan, jos ensilevittäjä joutuu maksamaan heidänkin tekonsa? Vai joutuisivatko he kiinni jäädessään maksamaan näistä samoista latauksista, jotka ensilevittäjä on jo tuomittu hyvittämään?

Ensilevittäjä on helpompi todistaa tehneen teon tietoisesti.
Lataaminenhan on laillista (pääosin siksi, koska lataajaa ei voida kaikissa tapauksissa tietää onko tiedosto laillinen vai ei.)
Tämä johtaa siihen, että jälkilevittäjän tietoinen tekijänoikeuksien rikkominen on vaikeampi todistaa. mm. on tapauksia, jossa on ohjelmiston "lisenssi" poistettu tai muutettu levityksessä olevasta tiedostosta tai sellaista ei muutoinkaan edes ole mm. musiikki.

Mutta näinhän "laki" toimii muallakin.
Mielenosoituksissakin se alullepanija yleensä otetaan kiinni ja rangaistaan jos teko siihen johtaa. Muut mukana olijat yleensä pääsevät pälkähästä ja alullepanija maksaa heidänkin osuutensa.

Pete
Huono 0
Mutta näinhän "laki" toimii muallakin.
Mielenosoituksissakin se alullepanija yleensä otetaan kiinni ja rangaistaan jos teko siihen johtaa. Muut mukana olijat yleensä pääsevät pälkähästä ja alullepanija maksaa heidänkin osuutensa.

Eipä taida warettaja päästä pälkähästä vetoamalla siihen, ettei ole teoksen ensilevittäjä. Vai onko jossakin oikeudenkäynnissä käynyt näin?
Niko
Huono 0
Kummallista, että ihmiset eivät koe kaiken tyyppistä anastamista varastamiseksi.
Silmä silmästä
Huono 0
Hovioikeus ei pitänyt uskottavana, että mies olisi laittanut verkkoon pelkän torrent-tiedoston

Jos ei ole todisteita että mies olisi pistänyt myös jotain muuta verkkoon, niin ei kai nyt siitä voida mitään rangaistuksiakaan jakaa - tai no jos tekijänoikeus-mafia tahtoo. Voi suomen surullista tietoyhteiskuntaa. :(
Pian jaloilla äänestävä
Huono 0
Kieltämättä aika epäuskottavalta kuulostaa selitys että torrent pistettiin jakoon vaikkei itse jaettavaa edes ollut mutta joku nanonano third party saman torrentin omaava päätti auttaa feikkiuppaajaa mäessä ja hyppäsi seedaamaan :D

Eipä silti, jos vääryys tapahtui niin ei muuta kuin korkeimpaan oikeuteen vaan - ehkä se siitä mutta vinkkinä kuitenkin, että keissi kannattaa valmistella pikkuisen paremmin eväin kuin vetoamalla torrentin itsensä viattomuuteen.
Ageosi
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Heidi Hautala: Lex Nokian puolustus lähellä murtumista

11.02.2009 Lex Nokia kerää kärkevää kritiikkiä uusilta tahoilta lähes päivittäin. Vihreiden kansanedustaja Heidi Hautala perustaa oman vastalauseensa KRP:n tuoreeseen kannanottoon. Hän esitti It-viikolle arvionsa lain kohtalosta.

.