Isovelilaki tekee kaikista epäiltyjä

Kuva: Sari Gustafsson/Lehtikuva
27.11.2007 15:59 Isovelilakina tunnetun lakiesityksen tarkoituksena on tallentaa kansalaisten teletunnistetietoja siltä varalta, että tiedoista olisi apua terrorismin ja järjestäytyneen rikollisuuden ennaltaehkäisyssä ja rikosten selvittämisessä, sanoo Vihreiden kansanedustaja Jyrki J. Kasvi.
- Se että viranomaisia varten kerätään tietoa kaikista kansalaisista vain rikoksesta epäiltyjen asemesta, on suuri periaatteellinen muutos suomalaiseen käytäntöön, sanoi Vihreiden varapuheenjohtaja Jyrki Kasvi lakiesityksen tiistaisessa lähetekeskustelussa.
Kasvi muistuttaa, että lakiesityksen taustalla oleva direktiivi on syntynyt New Yorkin, Madridin ja Lontoon terrori-iskujen jälkimainingeissa.
- Direktiiviä valmisteltaessa kävi ilmi, että kaiken digitaalisen tietoliikenteen tietojen tallentaminen on teknisesti ja taloudellisesti mahdotonta, ja senkin kiertäminen olisi naurettavan helppoa. EU halusi kuitenkin näyttää, että jotain tehdään, ja niin säädettiin direktiivi, jonka ulkopuolelle jäävät esimerkiksi nettisähköposti, prepaid -liittymät, freenet, skype, mese, irc, usenet ja vertaisverkot.
- Näitä viestivälineitä osaavat lapsetkin käyttää ja ne ovat jatkossa myös kriminaalien käytössä niin, että niiden kautta kulkevan tietoliikenteen tunnistetiedoista ei tallenneta bittiäkään.
Kasvi kritisoi lakia myös siitä, että kun tunnistetiedot ovat tallessa, myös rikolliset voivat päästä niihin käsiksi. Hänen mukaansa tunnistetiedot ovat rahan arvoista tavaraa esimerkiksi identiteettivarkaille ja roskapostikeisareille.
- Direktiivi ja lakiesitys ovat valitettavan hyviä esimerkkejä huonosta kompromissista, joihin me poliitikot aina välillä sorrumme. Seurauksena on puhdas lose-lose-asetelma, totesi Kasvi.
- Kun direktiivi on kuitenkin pantava toimeen, minimoidaan edes riskit. Riskit tunnistetietojen vuotamiselle ja väärinkäytölle ja ovat sitä suuremmat, mitä kauemmin tietoja säilytetään.
Kasvi ehdottaa, että lakiesityksen 12 kuukauden asemesta, Suomen tulisi pitäytyä direktiivin mahdollistamassa kuuden kuukauden tallennusajassa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:21 Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 15:55 Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä 09:59
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Google taklaa mahdottomia ongelmia 01:28
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
NetHawk ratkaisee wimaxin testauksen
09.02.2007 NetHawkin tuoteperhe kasvaa uudella jäsenellä, joka tiedotteen mukaan mahdollistaa mobiilin wimax-verkon "täydellisen protokollatestauksen".
Kolme vuotta sitten
Villi pc-sähkö maksaa yli satasen konetta kohti
09.02.2009 Pc-kannan sähkönkäytön keskitetyn hallinnan puuttuminen voi aiheuttaa 2500 pc:n organisaatiossa yli 30 000 euron ylimääräisen laskun.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:11
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- EKP ei koskenut korkoon 14:45
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Tasan vuosi – euribor laski taas 1,70 prosenttiin 12:33
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- 8 syytä, miksi Google tai Apple ei ikinä palkkaa sinua 14:27
- Sampo Pankin tulos heikkeni hieman 12:28
- M-realin ja Metsäliiton nimet muuttuvat 10:20
- » Taloussanomat.fi
-
-355 e
-
-260 e
LG A520 (Core i7-2630QM, 6 GB, 15,6", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
-238 e
-
-238 e
-
-211 e













Kommentit (27)
Mutta eihän Suomessa ole kenelläkään munaa tuollaista tehdä. Kuin pässit narussa. Miksi noita "päättäjiä" edes äänestetään?
Ei enään jaksaisi noita Lex Karpeloita, häpeälakeja, lapsipornosensuurilakeja ja isovelilakeja. Lähes kaikki säädetään väärässä järjestyksessä perustuslain vastaisesti.
Helpointa vaan vaihtaa päättäjät, ei tuohon hullutukseen tule muuten ikinä loppua.
Mädät päättäjät.
Eikö nuo tunnistetiedot säilytetä kuitenkin ihan samoissa järjestelmissä riippumatta siitä kuinka kauan niitä säilytetään. Eiköhän tunnistetietojen vuotaminen ole ihan yhtä suuri riski riippumatta tallennusajasta.
Eikös nuo tunnistetiedot ole jo vuosi kaudet talletettu? Eikös ne pitänyt olla tallessa vähintään 3kk Suomessa? Eli ei kai tässä sinällään mitään uutta ole?
-Lisääntyikö terrorismi vai siitä tiedottaminen?
En tiedä.
I'm left on the right issues and right on what's left. Now that's an issue I left right in front of you to debate.
-David Epstein