Ict hylkii ikääntyneitä

Lausunnossa myös kritisoidaan Euroopan komissiota siitä, että se pitää verkko-oppimista lähinnä työelämän yhteyteen kuuluvana asiana. Myös työelämän jo jättäneille on tärkeää antaa paremmat mahdollisuudet yhteisöllisyyteen ja itsensä kehittämiseen.
Kuva: Marja Airio / Lehtikuva
29.11.2007 14:47 Tieto- ja viestintäteknologia (ict) voi tukea ikääntyvien ihmisten elämää, mutta teknologian kehittämisessä on otettava entistä paremmin lähtökohdaksi käyttäjien omat tarpeet ja valmiudet. Näin todetaan EU:n Alueiden komitean lausunnossa, jonka valmisteli Pirkkalan kunnanjohtaja.
Tietoyhteiskunnan kehitys on tähän asti ollut hyvin markkinavetoista, ja kehitys on vaatinut pikemminkin asiakasta sopeutumaan teknologian tarpeisiin kuin teknologiaa sopeutumaan käyttäjän tarpeisiin, komitea katsoo.
- Ikääntyneiden joukon ja merkityksen kasvaessa asenteiden on viimeistään muututtava, Pirkkalan kunnanjohtaja Risto Koivisto sanoo. Hänestä painopistettä on siirrettävä huomaamattomasti ympäristöön sulautettuun teknologiaan ja toisaalta laitteisiin, joiden käytölle ikääntyneen valmiudet eivät aseta esteitä.
Euroopalla ei Alueiden komitean mielestä ole varaa olla kiinnittämättä huomiota ikääntymiseen liittyvien teknologiatuotteiden markkinoiden nopeaan kasvuun.
- Yritysten hitaus kehittää tuotteita näille nopeasti kasvaville markkinoille kyllä vähän huolestuttaa. Tässä olisi kuitenkin melko hyvä mahdollisuus suomalaisille [teknologia]yrityksille, tietoyhteiskunta-asiain päällikkö Heikki Lunnas Suomen Kuntaliitosta kannustaa. Markkinoiden skaala on laaja ulottuen normaaleista tietokoneista aina itsenäisen kotona asumisen tuotteisiin.
Alueiden komitean lausunto (Word-tiedosto)pohjautuu Euroopan komission toimintasuunnitelmaan "Hyvä ikääntyminen tietoyhteiskunnassa". Toimintasuunnitelma korostaa ict:n merkitystä alue- ja paikallishallinnon pyrkiessä vastaamaan ikääntymisestä aiheutuviin haasteisiin.
Komitea pitää tärkeänä lähtökohtana vanhusten yksityisyyden ja ihmisarvon kunnioittamista. Se, että teknologialla tuetaan itsenäistä elämää kotona, ei saa johtaa yksinäisyyteen ja eristäytymiseen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn 09:12
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
OAJ älähtää opettajien nettikiusaamisesta
28.05.2007 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on huolissaan opettajiin kohdistuvasta kiusaamisesta internetissä. Ylen uutisen mukaan OAJ vaatii välitöntä puuttumista kiusaamistapauksiin sen sijaan, että asia kuitattaisiin huumorilla.
Kolme vuotta sitten
Verkkokauppa.com aloittaa verovapaan kaupan Ahvenanmaalta
28.05.2009 Verkkokauppa.com aikoo perustaa Ahvenanmaalle postimyyntikaupan, jonka kautta elektroniikkakauppias voi myydä tarvikkeita ilman arvonlisäveroa.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Lehti: Espanjan pankeista löytyi uusi 30 miljardin lovi 10:48
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Yle: Asuntovelallinen, tarkista verosi – yllätyslasku vaanii 10:28
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- » Taloussanomat.fi












