Kuollut mies poseerasi kiinteistövälittäjän saitilla

Darwinit eivät ehkä olleet ihan selvillä internetin kaikkialle ulottuvasta luonteesta poseeratessaan kiinteistövälittäjän nettipalvelun valokuvassa.
6.12.2007 19:36 Sunnuntai-iltana John Darwin ilmoittautui lontoolaisella poliisiasemalla. Viisi vuotta sitten kanoottionnettomuudessa kuollut, ainakin kuolleeksi julistettu, britti sanoi menettäneensä muistinsa.
Hyväkuntoinen ja päivettynyt mies sanoi, ettei hän muista mitään vuoden 2000 jälkeen.
Muutamaa viikko aikaisemmin ”leski” Anne Darwin oli myynyt perheen kaksi kiinteistöä. Vuonna 2003, kun mies oli julistettu kuolleeksi, hän nosti henkivakuutusrahat.
Maanantaina Anne Darwin iloitsi Panama Cityssä antamassaan haastattelussa miehensä ihmeellisestä ilmestymisestä. Vain muutamaa tuntia myöhemmin brittilehti Daily Mirror julkaisi kuvan Darwineista. Kuva oli napattu panamalaisen Move to Panama -kiinteistöpalvelun verkkopalvelusta.
Sittemmin sivuilta poistetussa kuvassa Darwinit poseeraavat kesäkuussa 2006 agentti Marion kanssa.
Kuvan googlasi esiin englantilainen yksinhuoltajanainen sanoilla John, Anne ja Panama. Hän ilmoitti löydöstään poliisille.
John Darwin, joka ei kertonut edes aikuisille lapsilleen olevansa elossa, on nyt pidätetty petoksesta epäiltynä.
Anne Darwin on sanonut mediassa aikovansa palata takaisin Britanniaan vastaamaan teoistaan, koska ei halua elää pakolaisena. Hän pelkää, etteivät perheen kaksi poikaa koskaan anna heille anteeksi.
Pojat ovat toimittaneet julkisuuteen lausunnon, jossa hän he kertovat tuntevansa itsensä huijatuiksi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn 09:12
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
OAJ älähtää opettajien nettikiusaamisesta
28.05.2007 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on huolissaan opettajiin kohdistuvasta kiusaamisesta internetissä. Ylen uutisen mukaan OAJ vaatii välitöntä puuttumista kiusaamistapauksiin sen sijaan, että asia kuitattaisiin huumorilla.
Kolme vuotta sitten
Verkkokauppa.com aloittaa verovapaan kaupan Ahvenanmaalta
28.05.2009 Verkkokauppa.com aikoo perustaa Ahvenanmaalle postimyyntikaupan, jonka kautta elektroniikkakauppias voi myydä tarvikkeita ilman arvonlisäveroa.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Lehti: Espanjan pankeista löytyi uusi 30 miljardin lovi 10:48
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Yle: Asuntovelallinen, tarkista verosi – yllätyslasku vaanii 10:28
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- » Taloussanomat.fi
-
-273 e
-
-179 e
HP Elitebook 8760W (Core i7-2630QM, 8 GB, 17,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
-118 e
-
-109 e
-
-102 e













Kommentit (8)
Se on hienoa että melkein koko juttu osattiin kääntää! ;)
Toivottavasti vakuutusyhtiöillä yms. tahoilla harkitaan hakukonevastaavaa, joka tarkistaa korvauksen tilan myös webistä ja yhteisöistä.
Eiköhän siinä mennyt enemmänkin: äijä itse, vaimo myös mukana selvästi -- ja lapsien perintöäkin silpaistuu korvauksiin (jos sellaista oli toiveissa).
(justjoo, kaveri teeskentelee kuollutta jo kolmatta viikkoa..)
;-)