Facebookin Arhinmäki on kansanedustajien kaveri-hai

Toiset kansanedustajat löytyvät Facebookista helposti, toisia joutuu hakemaan kissojen ja koirien kanssa. Hakua ei paranna se, etteivät kansanedustajat kerro työpaikkaansa yhtenäisellä tavalla.
11.12.2007 13:27 Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki on kansanedustajista aktiivisin kavereiden kerääjä Facebookissa. 25 kansanedustajasta hänellä on 602 kaveria kun vihreiden tietoyhteiskunnan tuntijalla Jyrki J. Kasvilla on vain 300 kaveria.
Amerikkalaiseen yhteisöpalveluun Facebookiin on liittynyt ainakin 25 suomalaista kansanedustajaa. Heillä on joko julkinen tai suljettu profiili yhteisön verkkopalvelussa. Toiset julkaisevat itsestään paljonkin tietoja tuntemattomien facebookaajien silmille, toiset taas ovat sulkeneet profiilit pelkkien ystäviensä käyttöön.
Aktiivisimpia Facebookin käyttäjiä ovat sosialidemokraatit. Heitä on Facebookissa yhdeksän. Vihreitä on viisi, vasemmistoliittolaisia ja kokoomuslaisia neljä, kristillisdemokraatteja kaksi ja keskustalaisia vain yksi.
Kansanedustajista eniten kavereita Facebookissa on Paavo Arhinmäellä, 602, Johanna Sumuvuorella 501, Jyrki Kasvilla 300, Maarit Feldt-Rannalla 291 ja Timo Heinosella 255.
Arhinmäki on myös aktiivisin ryhmiin liittyjä. Hän kuuluu peräti 71 ryhmään. Kasvi on ilmoittautunut 51 ryhmään, Sirpa Paatero 14 ja Maarit Feldt-Ranta 13 ryhmään.
Lähes kaikki ovat liittyneet Jokelan koulun suruadressiin. Pari kokoomuslaista kuuluu ryhmään, jonka ainoa tarkoitus on vastustaa Leninin patsaan pystyttämistä Helsinkiin. Useat kansanedustajat kuuluvat Amnesty International – ryhmään ja monet myös vastustavat kaikkia ydinasekokeita. Paatero kuuluu muun muassa sellaisiin ryhmiin kuin Invisible Children, Stop Human Traficking, Labour Parties of the World.
Facebook antaa jäsenilleen runsaasti mahdollisuuksia päättää mitä tietoa hän haluaa syöttää palveluun ja ottaa vastaan toisilta jäseniltä. Lisäksi jäsen voi rajoittaa mitä häneen liittyviä tietoa palvelussa näkyy ja kenelle se näkyy. Liittymättä palveluun ei saa näkyviin juuri mitään tietoja.
Kansanedustajien näkyvyys ja aktiivisuus Facebookin sivuilla vaihtelee valtavasti. Muutamat kuuluvat kymmeniin ryhmiin, keräävät satoja ystäviä, joilta he ottavat vastaan satoja sanallisia ja kuvallisia viestejä ja videoita.
Kaikki kansanedustajat eivät kerro työpaikkaansa tai kertovat sen poikkeavassa muodossa, joten yhdellä haulla heitä kaikkia ei palvelusta löydä.
Muutamissa tapauksissa haku löytää kansanedustajan nimen, vaikka hän ei olekaan liittynyt mukaan, sillä nimi saattaa esiintyä vaikka lainauksessa tai hänet on voitu nimetä jonkin kampanjan vetäjäksi.
Sosialidemokraatit ja vihreät aktiivisia Facebookissa Facebookin kansanedustajat
Lähde: Facebook 11.12.2007, Digitoday |
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan 16:47
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Joko pilven käyttöliittymä on valmis?
11.02.2009 Tietotekniikkamaailmassa on siirrytty pilvipalvelujen aikaan. Terminä se on kuitenkin yhtä täsmällinen ja kiinteä kuin kesäinen kumpupilvi.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (16)
Muistan jo joskus ICQ:n aikaan (joka oli kai yksi ensimmäisistä chatti-softista jos IRC-puolta ei lasketa) kuinka jotkut haalivat listoilleen vaikka kuinka monta "kaveria".
Jotenkin voi vielä ymmärtää että jonkun virtuaalista asiaa kasvattaa se kuinka monta "kaveria" hänellä on jossain ilmaispalvelussa, mutta että joku jaksaa asiasta uutisoida. Se ei mene jakeluun.
Jos jaksaisi niin tekisin tuonne tunnarin ja katsoisin kuinka monta "kaveria" saa tekemättä yhtään mitään.
Tämmöiset pellet pois vallankahvasta ja sinne semmoisia henkilöitä jotka tekevät oikeasti työtään eikä tarvi hiljentää naapurin koiran naurua.
Hävetkää myös ne jotka ovat äänestäneet tämmöistä pelleä, virheistä voi tosin oppia -> Arhimäki pois eduskunnasta seuraavissa vaaleissa, lobbaus alkaa nyt.
Pitäisi perustaa Facebookiin Arhimäen vastainen ryhmittymä.
Argh... nyt voidaan jatkaa