Hovioikeus torppasi taas Finreactor-valituksen
11.12.2007 10:33 Jo toinen hovioikeus on vahvistanut, että torrent-tiedoston vieminen Bittorrent-palveluun rikkoi tekijänoikeuksia. Helsingin hovioikeus on hylännyt yksittäisen Finreactor-tapauksessa tuomitun miehen valituksen.
Kouvolan hovioikeus hylkäsi aiemmin marraskuussa samantyyppisen valituksen.
Helsingin hovioikeuden ratkaisu koski Tuusulan käräjäoikeuden marraskuussa 2006 antamaa tuomiota, jossa 21-vuotias mies tuomittiin tekijänoikeusrikkomuksesta 30 päiväsakon rangaistukseen ja maksamaan yli 6 000 euroa hyvitystä, vahingonkorvausta ja oikeudenkäyntikuluja neljälle pelitalolle.
Mies oli lisännyt Finreactor-palveluun kuvaustiedostoja usean eri pelitalon N-gage – peleistä. Pelejä oli sittemmin ladattu palvelua
käyttäen satoja kertoja.
Tapaus poikkesi muista Finreactor-tapauksista siten, että mies oli hankkinut pelien kuvaustiedostot toisesta Bittorrent-palvelusta ja siirtänyt ne sitten Finreactoriin.
Valituksessaan hovioikeudelle mies katsoi, ettei pelkän torrent-tiedoston vieminen Finreactoriin loukannut kenenkään tekijänoikeutta. Miehen mukaan niiden viemisellä Finreactoriin ei ollut tekijänoikeudellista merkitystä, koska tiedostot eivät sisältäneet tekijänoikeuden suojaamaa materiaalia.
Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Käräjäoikeus oli katsonut, että vastaajan tarkoituksena oli nimenomaan saattaa pelit
Finreactor-verkon käyttäjien saataviin. Oikeuden mukaan sillä ei ollut merkitystä, siirtyivätkö varsinaiset pelitiedostot vastaajan oman tietokoneen kautta verkkoon, vaiko hänen tekemiensä teknisten muutosten avulla. Oikeus katsoi miehen menetelleen tahallisesti.
Myös syyttäjä oli valittanut tuomiosta vaatien miehen tuomitsemista rikkomuksen sijasta tekijänoikeusrikokseen. Tuomio ei muuttanut. Käräjäoikeus oli katsonut, ettei mies ollut, tuolloin vielä voimassa olleen lain mukaan toiminut ansiotarkoituksessa. Hovioikeus velvoitti miehen korvaamaan pelitaloille näiden oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa yhteensä 1 750 euroa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn 09:12
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
OAJ älähtää opettajien nettikiusaamisesta
28.05.2007 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on huolissaan opettajiin kohdistuvasta kiusaamisesta internetissä. Ylen uutisen mukaan OAJ vaatii välitöntä puuttumista kiusaamistapauksiin sen sijaan, että asia kuitattaisiin huumorilla.
Kolme vuotta sitten
Verkkokauppa.com aloittaa verovapaan kaupan Ahvenanmaalta
28.05.2009 Verkkokauppa.com aikoo perustaa Ahvenanmaalle postimyyntikaupan, jonka kautta elektroniikkakauppias voi myydä tarvikkeita ilman arvonlisäveroa.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Lehti: Espanjan pankeista löytyi uusi 30 miljardin lovi 10:48
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Yle: Asuntovelallinen, tarkista verosi – yllätyslasku vaanii 10:28
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- » Taloussanomat.fi
-
-47 e
HP Compaq 8200 Elite USDT (Core i5-2400S, 4 GB, 250 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-35 e
Asus CG8350 (Core I5-2320, 8 GB, 1 TB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-34 e
Lenovo ThinkStation E30 TWR (E3-1235, 4 GB, 1 TB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
-20 e
Asus CM6730 (Core i3-2120, 6 GB, 750 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-16 e
ASUS EeeTop PC ET2410 (Core I3-2120, 4 GB, 1 TB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö













Kommentit (54)
Jos lisään tähän WWW-linkin Piratebayn etusivulle, niin ilmeisesti minulla on myös silloin tarkoituksena saattaa kaikki mahdolliset Piratebayn avustuksella saatavat tekijänoikeudella suojatut teokset linkin näkevien lukijoiden saataville?
Tämähän vastaa sitä, että joku kaverisi tietää kenellä on esim. joku musiikkikappale. Jos toinen kaveri saa tietoon tämän ja kertoo sen kolmannelle, nythän tämän tulkinnan mukaan tämä toinen kaveri on tehnyt rikoksen, koska on kertonut tuon tiedon (vrt. torrentin) eteenpäin.
Ja tuossa vaiheessa mitään ei ole vielä kopiotu.
Ja sitten vielä hylätään valitus. Onkohan noita päätöksiä jossain julkisesti saatavilla???
Hyvä Suomi!
Riittääkö syyksi se että se on Torrent tiedosto?