Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
”U R Dumped”

Suhde loppuu yhä useammin Britanniassa tekstiviestillä

Kevin Federline YouTuben videolla hetki sen jälkeen, kun Britney Spears oli lähettänyt hänelle eroilmoituksen tekstiviestillä.
Kuva: YouTube

17.12.2007 07:00 Tutkimuksen mukaan 15 prosenttia briteistä on jätetty tekstiviestillä.

- Tekstiviestit ovat yleistyneet kovasti, joten ei ole yllätys, että niitä käytetään suhteen lopettamiseenkin, vaikka tekstiviesti onkin tahditon tapa, Rob Barnes tutkimuksen tehneestä moneysupermarket.comista totesi Reutersille.

Barnesin mukaan mielenkiintoista on myös se, että prosentti eroilmoituksista tehdään sosiaalisten verkostosivujen kautta. - Kiinnostavaa on se, miten Facebookin, MySpacen ja vastaavien suosion lisääntyminen vaikuttaa määrään.

Teknologian avulla tapahtuvaa eroilmoitusta pidetään pelkurimaisena. Tekstiviestikin lienee parempi tapa kuin jättää kokonaan ilmoittamatta. Neljä prosenttia ei viesti millään lailla suhteen päättymishetkellä tai sen jälkeen.

Teknologiataidot ei kuitenkaan välttämättä edistä tekstiviestieroja. 18-24-vuotiaista neljäsosa valitsee perinteisemmän menetelmän, kirjeen, erosta ilmoittamiseen.

Moneysupermarketin tutkimukseen osallistui 2194 henkilöä.

Tunnettuja tekstiviestijättäjiä ovat pääministeri Matti Vanhanen ja laulaja Britney Spears. Laulaja Phil Collins tuli tunnetuksi eroilmoituksen välittämisestä faksilla.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (3)

Huono 0
Tutkimuksen mukaan 15 prosenttia briteistä on jätetty tekstiviestillä.
Digitoday
Huono 0
kaput stop njet
kumpi maksaa tekstarikulut?
Huono 0
It' s time for you to go, I cannot see your face anymore.
Mies ei ole yksiavioinen
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Kuluttajavirasto: Keittiö.netin konkurssi sisälsi ongelmia

11.02.2009 Koti-Idean ja Keittiö.netin konkurssitapaukset osoittavat Kuluttajaviraston mukaan jälleen kerran, millaisia ongelmia tuotteen ennakkoon maksamiseen voi liittyä.

.