Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Neljä tuhatta vuotta vanha savitaulu

EBay esti Irakin muinaisaarteen kaupan viime hetkellä

Sumerilaista nuolenpääkirjoitusta noin vuodelta 2400 eKr.
Kuva: Wikipedia

19.12.2007 07:01 Saksalaisen arkeologin hälyttämä Sveitsin eBay veti viime minuuteillä myynnistä 4000 vuotta vanhan savitaulun. Taulu on todennäköisesti ryöstetty Irakista sodan aikana.

Saksalainen arkeologi havaitsi Sveitsin eBayssä olevan myynnissä savitaulun, joka sisältää nuolenpääkirjoitusta. Noin käyntikortin kokoisen taulun arvioidaan olevan aikakaudelta 2000 eKr.

Arkeologi ilmoitti asiasta Saksan viranomaisille, jotka välittivät tiedon eteenpäin Sveitsiin. Sveitsin viranomaiset ryhtyivät heti toimiin, ja eBay veti savitaulun pois myynnistä ”vain muutamia minuutteja ennen huutokaupan päättymistä” joulukuun 12. päivänä.

Savitaulun aloitushinta oli 250-300 euroa. Huutojen määrästä ei ollut varmuutta.

Hieman myöhemmin Zürichin poliisi takavarikoi esineen eräästä varastosta. Poliisi ilmoitti myyjäksi ” Zürichissä asuvan henkilön”.

Häntä odottaa syyte salakuljetuksesta, sillä Sveitsi on kieltänyt sellaisten irakilaisten kulttuuriesineiden tuonnin, jotka on viety maasta vuoden 1990 jälkeen. Myyjä voi saada 500 000 Sveitsin frangin eurojen sakon tai jopa vankeutta.

Sveitsin viranomaisten mukaan savitaulun nuolenpääkirjoitusta ei vielä ole tulkittu. Nuolenpääkirjoituksella varustetut savitaulut olivat yleisiä Lähi-Idässä kolmella vuosituhannella ennen ajanlaskumme alkua.

Irakin kansalliskirjasto ja kansallismuseo joutuivat ryöstelyn kohteiksi vuonna 2003, kun yhdysvaltalaiset joukot valloittivat Baghdadin. Monet aarteet on jo palautettu oikeille paikoilleen, mutta molemmat instituutiot ovat edelleen suljettuina turvallisuussyistä, AP kertoi.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (4)

Huono 0
Saksalaisen arkeologin hälyttämä Sveitsin eBay veti viime minuuteillä myynnistä 4000 vuotta vanhan savitaulun. Taulu on todennäköisesti ryöstetty Irakista sodan aikana.
Digitoday
Huono 0
Myyjä voi saada 500 000 Sveitsin frangin eurojen sakon

Selvää....
lukutaidoton
Huono 0
xD tää on niin tätä... frangin euro olis iha jees nähdä.. taitaa sekin olla aikamoinen kulttuuriaarre
Janne Granström
Huono 0
Microsoft Bilin ongelma... kun ei osaa oikolukea näin selkeää suomen kielen tekstiä.... eihän toimittajaa voi syyttää Bilin virheistä...
Bob
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Saasteettomiin akkuihin miljoonasijoitus

28.05.2007 Suomen Teollisuussijoitus, VNT Management ja yksityissijoittajat ovat sijoittaneet yhteensä 2,1 miljoonaa euroa yhtiöön, joka kehittää saasteettomia energiaratkaisuja.


Kolme vuotta sitten

Enisa haluaa kestävämmän internetin

28.05.2009 Euroopan verkko- ja tietoturvavirasto Enisa toivoo tietoverkoista nykyistä sietokykyisempiä esimerkiksi hyökkäyksiä vastaan ja arvioi kolmea uutta teknologiaa tilanteen parantamiseksi.

.