Gigantti haluaa vaientaa Verkkokauppa.comin radiomainoksen

27.12.2007 13:58 Kodinkoneiden ja elektroniikan kärkijoukkoon kuuluvien kauppojen kesken on puhjennut markkinointisota. Verkkokauppa.com kertoo mainoksissa olevansa Giganttia halvempi. Gigantti on vastannut lakimiestensä välityksellä.
Verkkokauppa.com on ajanut valtakunnallista radiomainosta (mp3), jossa kerrotaan että Taloustutkimuksen tekemän sadan tuotteen vertailun mukaan sama tuote oli halvempi Gigantin verkkokaupassa 28 kertaa, mutta Verkkokauppa.comissa 72 kertaa.
Sama asia on esillä myös Verkkokauppa.comin painetuissa mainoksissa.
Gigantin asianajotoimiston Esko, Uoti & Sotamaa Oy:n Petteri Sotamaa vaatii markkinaoikeutta kieltämään Verkkokauppa.com-nimellä toimivan Arctecho Oy:n vertailevan mainonnan ja tehostamaan kieltoa 100 000 euron uhkasakolla.
Gigantin kantaa perustellaan sanomalla, että mainoskampanja on kiellettyä vertailevaa mainontaa ja että menettely on vastoin hyvää liiketapaa ja muutoinkin Gigantin kannalta sopimatonta.
Sotamaa perustelee edelleen, että mainoksesta ei ilmene mitä tuotteita vertailu koskee eikä sitä, miten vertailu on tehty.
– Mainoksesta ei myöskään käy ilmi, minkälaisilla ehdoilla tuotteita on vertailtu eikä vertailuperusteistä esitetä mitään tietoja siitä, onko hinta käteiskauppahinta, laskutusmyynnin hinta ja/tai käsittääkö hinta myös mahdolliset toimitusmaksut.
Gigantti vetoaa myös siihen, että mainoksen tiedot perustuvat viikon 49 tilanteeseen eivätkä ne siten vastaa julkaisuajankohdan mukaista tilannetta. Sen mukaan joulun alla tuotteista annetaan mittavia alennuksia, jolloin hinnat saattavat vaihdella päivittäin.
– Mainos on tältä osin harhaanjohtava.
Gigantti on närkästynyt myös mainoslauseensa uusiokäytöstä. Sen mukaan sellainen mainonta ei ole asiallista ja tahdikasta.
Asianajaja Sotamaa kirjoittaa, että on hyvän liiketavan vastaista käyttää toisen elinkeinonharjoittajan tunnusmerkiksi vakiintunutta iskulausetta (”Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa”) itselleen edullisessa, mutta toista halventavassa merkityksessä (”Se nyt vaan on Verkkokauppa.com”).
Verkkokauppa.comin toimitusjohtaja Samuli Seppälän mukaan vertailu tilattiin Taloustutkimukselta, joka teki sen itsenäisesti. Seppälä korostaa halunneensa vertailun tekijäksi riippumattoman osapuolen.
Vertailu on tehty kilpailijoiden verkkokauppapalvelussa mainittujen hintojen välillä. Vertailtavat kohteet ovat olleet täsmälleen samoja tuotteita.
Tuotteita vertailtiin yhdeksästä eri ryhmästä. Ne olivat: televisiot, puhelimet, navigaattorit, kaiuttimet, tietokoneet ja tarvikkeet, musiikkitarvikkeet, pelit, kamerat ja dvd-soittimet.
Monien tuotteiden kohdalla hintaerot olivat merkittävän suuria. Esimerkiksi LG 50PT85 digi plasma-tv maksoi Gigantissa 1989 ja Verkkokauppa.comissa 1670 euroa. Samsung LE32S86BDX:n hinta oli Gigantissa 799 euroa ja Verkkokauppa.comissa 1008 euroa.
Vertailun 13 puhelimesta merkittävä yli 10 prosentin hintaero oli neljällä eri tuotteella.
Verkkokauppa.comin Seppälä ei väitä, että kilpailijoiden hintojen suhde olisi vakio. Hän sanoo yrityksensä alentaneensa hintavertailussa hävinneiden tuotteiden hintoja.
Gigantin markkinointijohtaja Janne Partanen korostaa sitä, että Taloustutkimuksen tekemä hintavertailu ei ole ollut julkisesti todennettavissa. Hän kyselee myös sitä onko hintavertailussa otettu huomioon sitä, että Gigantilla on meneillään tarjous, jossa tuotteet toimitetaan perille veloituksetta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan 16:47
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Suomen verkkopuolustus: ota tästä kokardi ja vyö
11.02.2009 Jyrki Kasvi ilmaisi pettymyksensä uuteen turvallisuuspoliittiseen selontekoon sen lähetekeskustelussa tänään. Hän pelkää verkkopuolustuksessa olevan käytössä niin sanottu Cajanderin malli.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi
-
177 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
65 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
55 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
37 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö













Kommentit (170)
Nyt sitten itkettää kun joku toinen hieman piikittää.
Olisko tutkimuslaitoksen pitänyt ottaa kristallipallo esille ja ennustella viikon 52 hintoja vai?
Tottakai se otanta on jostain tietystä hetkestä otettava. Ei ymmärrä Gigantin pointtia tässä.