Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Uudenvuoden viesti YouTubessa

Canterburyn arkkipiispa suomii kulutusta verkkovideossa

Pärjäisikö vanhalla kännykällä vielä vuoden? Rowan Williams pistää miettimään.
Kuva: handout / Lehtikuva

31.12.2007 14:40 Edistyksellisenä tunnettu anglikaanikirkon johtaja Rowan Williams puhuttelee ihmisiä uudenvuoden viestissään ensi kertaa internetin YouTube-videonjakopalvelun välityksellä.

Tänään julkaistavassa viestissään piispa Rowan Williams kiinnittää huomiota nykyaikaisen yhteiskunnan kuluttamiseen ja kertakäyttöajatteluun. Hän esittää huolensa, että ihmisten tapa korvata edellisvuoden toimivat vempaimet uusimmilla malleilla voi levitä myös ihmissuhteisiin.

Video on kuvattu Canterburyn katedraalilla sekä läheisellä kierrätyskeskuksella Iso-Britanniassa, uutistoimisto AFP kertoo.

Kuningatar Elisabeth II julkaisi oman perinteisen jouluviestintä yleisölle tänä vuonna myös YouTubessa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Kuluttajavirasto: Keittiö.netin konkurssi sisälsi ongelmia

11.02.2009 Koti-Idean ja Keittiö.netin konkurssitapaukset osoittavat Kuluttajaviraston mukaan jälleen kerran, millaisia ongelmia tuotteen ennakkoon maksamiseen voi liittyä.

.