Yle tekee hd-päätökset vuoden 2010 jälkeen

Kuva: Roope Salonen/Lehtikuva
9.1.2008 11:29 Yle ryhtyy hd-lähetysten tekniseen testaamiseen, mutta yhtiö tekee teräväpiirtolähetyksistä päätöksen vasta vuoden 2010 jälkeen, kertoo hd-asioita tutkaileva Ylen johtaja Olli-Pekka Heinonen.
Heinonen selvittää, että aikaisintaan vuonna 2010 testaus ulotetaan kuluttajien ulottuville. Silloin Ylen hd-lähetyksiä pilotoidaan satelliitin välityksellä.
- Emme ole vielä valinneet, minkä satelliitin kautta lähetykset ajetaan, Heinonen huomauttaa.
Heinonen johtaa Yleisradiossa työryhmää, joka laatii yhtiölle oman teräväpiirtostrategian.
Vuosi 2010 on myös ollut tavoiteaikataulu antennipohjaisen digi-tv-standardin dvb-t:n päivittämistä dvb-t2:ksi. Se mahdollistaisi myös teräväpiirtolähetykset maanpäällisissä lähetyksissä.
Digitan aikaisemmin kertoman näkemyksen mukaan maanpäälliset hd-lähetykset alkavat uudessa, nykykanavista erillisessä kanavanipussa, ja niitä mahtuu siihen korkeintaan viisi. Silloin niissä käytetään H.264/MPEG-4 AVC -pakkausstandardia.
Teräväpiirtoa varten tarvitaan uusi dvb-2-digiboksi. Nykylaitteilla hd-lähetykset eivät näy.
Suomalaisista Nokia ja Digita sekä muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC ovat olleet voimakkaasti ajamassa uutta standardia eteenpäin. Sen määritykset ovat valmistumassa lähiaikoina, tämän vuoden alkupuolella, ja ensimmäiset laitetoimitukset alkavat ensi vuoden loppupuolella.
Heinonen ei vielä halunnut ottaa kantaa dvb-t2:een. Hänen mukaansa kehitystä seurataan muiden vaihtoehtojen ohella Ylessä. Yksi tutkimuskohde on lähettää hd-signaalia ip-televisiolähetyksissä.
Yle-johtaja korostaa, että Yle on jo vuosia ollut hd-aallossa mukana ohjelmatuotannon puolella. Heinonen sanoo, että yhä suurempi osa Yleisradion draamatuotannosta kuvataan teräväpiirtokameroilla.
- Suomi on hd-asioissa Euroopan keskitasoa. Ruotsi on selvästi etukenossa, sillä siellä SVT:llä on jo oma hd-kanava satelliitissa.
- ArkistoMitä tapahtuu hd-rintamalla? 9.1.2008
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen 11:27
- Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa 08:47
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Tietokone auttaa irti tupakasta
28.05.2009 Tutkijat Etelä-Koreassa ja Yhdysvalloissa päättivät ottaa selvää, onko tietokoneesta ja internetistä oikeasti hyötyä tupakoinnin lopettamisessa. Tulosten mukaan on.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (29)
Olisikohan kannattanut odottaa pari vuotta lisää ja kerralla vaihtaa kaiken
"Nykylaitteilla hd-lähetykset eivät näy."
Ostimmeko nykyiset digiboksit turhaan???
Olisi ollut järkevää mennä analogisella tuohon 2010 asti ja ensin laitetaan verkko näkymään yhtä laajasti kuin analoginen, sitten vasta lisätään pala palata ominaisuuksia kuten tekstitys, 5.1 ääni,
sekä muutettaisiin KAIKKI YLEN lähetykset SALATUIKSI (poislukien viranomaistiedotteet).
TV-Maksua vastaan saa salauksen purkukortin tai boksiin ominaisuus, jonne tallennetaan asiakaskohtainen salauksen purkuavain.