Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tuore selvitys

Yhä useampi sanomalehti tarttui verkkoon

14.1.2008 13:44 Yhä useampi suomalainen sanomalehti on siirtynyt digiaikaan. Sanomalehtien liiton tuoreen selvityksen mukaan kaikkiaan 164 sanomalehteä julkaisee uutisia myös verkossa. Vuotta aiemmin verkkojulkaisua oli 152 sanomalehdellä.

Sanomalehdistä 60 julkaisee näköislehteä eli paperilehden täydellistä digitaalista kopiota internetissä. Sanomalehtien yleisin ja käytetyin muoto verkossa on kuitenkin jatkuvasti päivitettävissä oleva verkkolehti. Niistä suosituimmat keräävät pitkälti yli miljoona eri kävijää viikossa.

Kymmenen suosituimman suomalaisen nettisivuston joukossa on TNS Metrixin mittauksessa kolme sanomalehteä: Iltalehti, Ilta-Sanomat ja Helsingin Sanomat. Seuraaviksi suosituimpia ovat taloussanomalehdet Taloussanomat ja Kauppalehti.

Myös maakunnalliset sanomalehdet ovat panostaneet voimakkaasti verkkopalvelujensa kehittämiseen. Valtaosa paikallislehdistäkin on jo verkossa.

Sanomalehtien Liittoon kuuluu 198 sanomalehteä. Paperilehtien yhteenlaskettu levikki on yli 3,1 miljoonaa kappaletta.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Kodintekniikan myynti väheni 4 prosenttia viime vuonna

11.02.2009 Kotekin juuri julkaiseman tilaston mukaan viime vuoden myynti oli hieman yli 2,06 miljardia euroa. Kappalemääräinen myynti oli vuoden 2007 tasolla, mutta keskihintojen laskun myötä myynnin arvossa oli laskua 4 prosenttia.

.