Cisco pistää vierailijaverkot kuriin ja järjestykseen
15.1.2008 09:36 Cisco on esitellyt ratkaisun, jonka avulla voidaan tehostaa organisaatioiden vierailijaverkkojen hallintaa tinkimättä niiden tietoturvasta.
Ciscon mukaan sen Network Admission Control (NAC) Guest Server -ratkaisun avulla kaikki ne organisaation työntekijät, joille on myönnetty käyttöoikeudet, voivat hallinnoida organisaationsa vierailijaverkkoa ja muun muassa jakaa vierailijoiden verkko-oikeuksia roolipohjaisesti.
Ciscosta huomautetaan, että se yksinkertaistaa vierailijaverkkojen hallinnointiprosessia heikentämättä niiden tietoturvaa, ja helpottaa it-henkilöstön työkuormaa.
- Vierailijaverkkoja on pääsääntöisesti kahdenlaisia: täysin yritysverkosta irrallisia verkkoja tai yritysverkkoon sisältyviä suojattuja verkkoja. Ensimmäinen on hyvin avoin, toinen puolestaan asetuksiltaan kiinteä ja näin ollen kankea käyttää. Uusimman ratkaisumme etu on muun muassa siinä, että minkä tahansa palaverin isäntä voi sen avulla myöntää vieraalleen henkilökohtaisen, roolipohjaisen pääsyn organisaationsa vierailijaverkkoon, kertoo Suomen Ciscon tekninen johtaja Tommi Saxelin.
Cisco NAC Guest Server sopii yhtiön mukaan yrityksille, joissa tarjotaan usein asiakkaille ja kumppaneille vierailijaverkon käyttömahdollisuutta. Organisaatio voi antaa työntekijöille oikeudet vierailijaverkon hallinnointiin.
Ciscon ratkaisu tallentaa kaikki tiedot vierailijaverkon käytöstä, jolloin voidaan ajaa erilaisia raportteja ja niiden avulla tarkastella ja tehostaa tietoturvaa entisestään. Koska Cisco NAC Guest Server toimii Ciscon langattomissa lähiverkoissa, sitä voidaan hyödyntää kaikissa yritysten kampusverkoissa.
- Verkon hyödyntäminen vierailijakäytössä on yhä tärkeämpää tiedon hyödyntämisen ja jakamisen sekä vuorovaikutuksen kannalta. Jokaisella organisaatiolla oletetaan olevan vierailijaverkko. Näiden verkkojen tietoturvan tulee olla linjassa muun organisaation tietoturvan kanssa. Samalla on kuitenkin tärkeää, että niiden hallinnointiprosessi on niin yksinkertainen, että se helpoimmillaan hoituu ilman it-yksikköä, sanoo Ciscon tekninen asiantuntija Reijo Mäkipää.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan 16:47
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Joko pilven käyttöliittymä on valmis?
11.02.2009 Tietotekniikkamaailmassa on siirrytty pilvipalvelujen aikaan. Terminä se on kuitenkin yhtä täsmällinen ja kiinteä kuin kesäinen kumpupilvi.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi













