Googlen perustaja kehui Suomea pääministeri Vanhaselle

Kuva: Jussi Nukari/Lehtikuva
17.1.2008 11:55 Pääministeri Matti Vanhasen USA:n vierailun kolmas päivä huipentui Kaliforniassa Googlen perustaneiden Larry Pagen ja Sergey Brinin tapaamiseen. Googlesta löytyi yllättäen kehuja Suomelle.
Jo aiemmin päivällä pääministeri Vanhanen oli keskustellut ilmastoasioista kuvernööri Arnold Schwarzeneggerin kanssa.
Suomalaista teknologiaosaamista ja ilmastomuutostietämystä Kaliforniassa markkinoiva pääministeri Vanhanen perehdytettiin Mountain Viewn kaupungissa sijaitsevalla Googlen kampuksella hakukoneyhtiön merkittävään tuotevalikoimaan ja Googlen ainutlaatuisen vapaamuotoiseen yrityskulttuuriin.
- Google etsii koko ajan uusia ostokohteita. Ostimme viime vuonna yhteensä 27 yritystä, joista yksi oli suomalainen Jaiku. Pidämme suomalaisia innovaatioita tarkasti silmällä jatkossakin, Larry Page vakuutti pääministerille.
Googlen menestystarinan luomisessa lähes alusta asti mukana ollut, äidin puolelta suomalaista sukua oleva, Vice President Marissa Mayer puolestaan yllätti pääministerin paljastamalla, että Suomi on itse asiassa googlelaisille merkittävä mittayksikkö.
- Vitsailemme usein, että jos muissa maissa googlattaisiin yhtä ahkerasti kuin Suomessa, Googlella menisi vieläkin paremmin. Suomessa tehtävät haut ovat maanne väestöpohjaan suhteutettuna aivan maailman huippuluokkaa, Mayer kertoi.
Kaksi tuntia kestäneen Google-vierailun aikana pääministeri Vanhanen ja Googlen tietokonegurut käsittelivät myös internetin leviämisen mukana syntyneitä vakavia haasteita, esimerkiksi kuva- ja tekstimateriaalien levittämisen vastuukysymyksiä ja yksityisyyden suojaa.
- Uusien mahdollisuuksien hyödyntämisen ja ilmaisun vapauden nauttimisen ohessa syntyy myös vakava velvollisuus vastuun muistamisesta. Vastuu kuuluu kaikille, niin yrityksille kuin palvelujen käyttäjille kaikkialla maailmassa, pääministeri Vanhanen muistutti.
Pääministerin USA:n matka jatkuu torstaina Seattlessa, jossa hän tapaa muun muassa Microsoftin hallituksen puheenjohtajan Bill Gatesin. Pääministeri palaa kotimaahan perjantaina.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 9.2. AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- 9.2. Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä 09:59
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Google taklaa mahdottomia ongelmia 01:28
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
YouTuben perustajat uivat rahassa
10.02.2007 Videopalvelu YouTuben perustajat saivat yli puolen miljardin dollarin arvosta Googlen osakkeita, kun videopalvelu myytiin hakukonejätille viime vuonna. Palvelun perustaneista entisistä PayPalin työntekijöistä tuli upporikkaita pikavauhtia, sillä YouTube ehti toimia itsenäisenä vain 1,5 vuotta.
Kolme vuotta sitten
7 miljoonaa katsojaa nähnyt “huumatun” pikkupojan YouTubessa
10.02.2009 Seitsenvuotiaasta pojasta tuli äkkiä YouTuben tähti, kun isä kuvasi pojan hammaslääkärikäynnin jälkeen.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (11)
Jos parin tyylitiedottoman nörtin kättelyyn huipentui, niin ei tainnut olla kummoinen vierailu.
Suomen politiikkaa on se, että pyritään alentamaan alkoholista johtuvia haittoja kansanterveydelle, mutta kuitenkin alentamaan alkoholin hintaa ja kasvattamaan myyntiä.
Suomen politiikkaa on se, että kuitataan ne asiat, joissa on epäonnistuttu, lauseilla: "Suomi on niin pohjoinen ja harvaan asuttu maa" tai "päätös tehdään markkinatalouden ehdoin".
Suomen yritysten ympäristöystävällisyyspolitiikka on siinä, kun lisätään yksi uusi sana listaan yrityksen 'arvoista'.
Suomi on nahjus, suomalaiset ovat nahjuksia, mutta todellisuuteen törmätään hyvin äkkiä:
Se on Matti Vanhasen sanoin: "päätökset tehdään markkinatalouden ehdoin" eli olemme kuin ruohoa niityllä: kumarramme aina sinne suuntaan minne tuulee.
Ei riitä.
terv. lauman jäsen.