Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Uuden trendin alku

Ensimmäinen marijuana-automaatti avattiin Kaliforniassa

Kannabiskasvin lääkekäyttö herättää ristiriitaisia tunteita. Suomessakin siihen on annettu poikkeuslupa, mutta automaatteja ei odoteta lähitulevaisuudessa.
Kuva: Sari Gustafsson / Lehtikuva

30.1.2008 09:04 Los Angelesissa on avattu tiettävästi maailman ensimmäiset marijuana-automaatit. Kahden automaatin käyttö on tarkoitettu ihmisille, joilla on lääkärin antama kannabisresepti.

Yhdysvaltain liittovaltion laki ei tunnusta kannabiksen käyttöä lailliseksi missään muodossa, mutta 11 osavaltion lainsäädäntö antaa mahdollisuuden lääkkeenä. Yleensä sitä käytetään kipulääkityksenä. Se auttaa myös syöpälääkityksen aiheuttaman pahoinvoinnin torjumiseen.

Pelkällä lääkärin reseptillä ei automaattista pääse hakemaan marijuanaa. Valvontaan käytetään monenkertaisia varmistuksia, uutisoi BBC.

Automaatin käyttöön tarvitaan kortti, jonka saaminen edellyttää lääkärintodistusta, reseptiä, henkilön kuvaamista ja sormenjälkien ottamista.

Yksi automaatti sijaitsee Los Angelesin Herbal Nutrition Centerin tiloissa, jonne pääsee vain vartijan ohitse. Automaatti lukee reseptikortin, ja tunnistaa ihmisen sormenjäljistä ja valokuvasta ennen kuin luovuttaa lääkekannabiksen.

Automaatin ylläpitäjä uskoo, että lääkkeiden jakaminen automaattien kautta voi yleistyä Yhdysvalloissa.

iltasanomat.fiIlta-Sanomien video kannabisautomaatista
Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (9)

Huono 0
Automaatin ylläpitäjä uskoo, että lääkkeiden jakaminen automaattien kautta voi yleistyä Yhdysvalloissa. Totta mooses se uskoo siihen kun itse niitä yrittää myydä. Tai vaikka ei uskoisikaan niin täytyyhän se nyt yrittää edes muut saada uskoteltua, että automaatteja menisi kaupaksi...
Loistava myyjä
Huono 0
Suomessa voisi olla markkinarako Kossuautomaatille!
Bf109
Huono 0
Jep, Kossua KELA-kortilla lääkkeeksi. Spede tuon jo keksi taannoin, mutta Uunolla idea ei toiminut käytännössä kovin pitkään Pitkäripaisen palvelutiskillä. Automaatti voisi tosiaan olla kestävämpi ratkaisu. :)
Spede-suksee
Huono 0
Let's hack the pot-machine!
Hax0r
Huono 0
Kyllähän sitä lääkkeellä pitää oikeat levityskanavat olla. Ajatus on sinänsä kuitenkin hieman absurdi, sillä kasvia on jokseenkin helppoa ja halpaa kasvattaa itse. Toisaalta hyvä laki kuitenkin suojelee käyttäjää olemasta (käyttö-/kasvatus)rikoksen uhri, joten tyytykäämme mekin joskus tällaisiin 'kannakoppeihin'.
Jalo ajatus
Huono 0
Marijuanan kuljettaminen automaatteihin ja automaattien ylläpito tuhlaa energiaa. Parempi kasvattaa itse!
Energian tuhlausta
Huono 0
Los Angelesissa on avattu tiettävästi maailman ensimmäiset marijuana-automaatit. Kahden automaatin käyttö on tarkoitettu ihmisille, joilla on lääkärin antama kannabisresepti.
Digitoday
Huono 0
Automaatteja tarvitaan niille varakkaammille ihmiseille, jotka eivät viitsi kasvattaa itse.
Laiskat jenkit
Huono 0
Voi olla muutama tyyppi selän takana notkumassa kun "nostaa" yrttejä automaatilta.
Pesäri mukaan
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Uusi Suomi herää henkiin internetissä

28.05.2007 Uusi Suomi tekee paluun verkkolehtenä vielä tämän vuoden puolella, kertoo Uuden Suomen tavaramerkin ostanut Niklas Herlin.


Kolme vuotta sitten

Tietokone auttaa irti tupakasta

28.05.2009 Tutkijat Etelä-Koreassa ja Yhdysvalloissa päättivät ottaa selvää, onko tietokoneesta ja internetistä oikeasti hyötyä tupakoinnin lopettamisessa. Tulosten mukaan on.

.