750 000 euroa yhdestä kirjaimesta

Nettisivujen päävalikotkin näyttävät huomattavan samanlaisilta
7.2.2008 08:19 Brittiläinen matkustusalan yhtiö on maksanut 560 000 puntaa eli noin 750 000 euroa internet-osoitteesta cruises.co.uk.
Summa on jo sinänsä huikea, sillä edellinen co.uk päätteisestä osoitteesta maksettu ennätys oli hieman yli 200 000 euroa. Lisäarvoa jutulle antaa se, että yhtiö omisti jo entuudestaan osoitteen cruise.co.uk. Karrikoidusti se siis maksoi huikean summan yhdestä ainoasta s-kirjaimesta.
Yhtiön johtaja Seamus Conlon sanoi kaupan syynä olleen tarve päästä dominoivampaan asemaan kasvavilla valtameriristeilyn markkinoilla, Reuters uutisoi.
Conlonin mukaan cruises on jatkuvasti kärjessä Google-hauissa, cruise:n tullessa hieman jäljessä. Kaupan tarkoituksena oli Conlonin mukaan olla aina listan kärjessä internetin käyttäjien hakiessa yhtiön tarjoamia palveluja.
Vaikka kyseessä onkin Britannian mittapuulla ennätyskallis internetosoite, on summa paljon perässä kalleimpia .com päätteisiä osoitteita. Toistaiseksi kallein domain-nimi on sex.com, joka myytiin 12 miljoonalla dollarilla eli hieman vajaalla 8,2 miljoonalla eurolla vuonna 2005. Seuraavana listassa tulee porn.com, jonka kauppahinta viime vuonna oli yhdeksän ja puoli miljoonaa dollaria, eli noin 6,47 miljoonaa euroa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn 09:12
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Uusi Suomi herää henkiin internetissä
28.05.2007 Uusi Suomi tekee paluun verkkolehtenä vielä tämän vuoden puolella, kertoo Uuden Suomen tavaramerkin ostanut Niklas Herlin.
Kolme vuotta sitten
Tietokone auttaa irti tupakasta
28.05.2009 Tutkijat Etelä-Koreassa ja Yhdysvalloissa päättivät ottaa selvää, onko tietokoneesta ja internetistä oikeasti hyötyä tupakoinnin lopettamisessa. Tulosten mukaan on.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Lehti: Espanjan pankeista löytyi uusi 30 miljardin lovi 10:48
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Yle: Asuntovelallinen, tarkista verosi – yllätyslasku vaanii 10:28
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (5)
Ja tämä yksi ainoa s-kirjain josta on maksettu huikea summa ylittää uutiskynnyksen täällä Suomessa asti. Ehkäpä he ovat laskeneet että tällä domain-kaupalla saadaan myös ilmaista mainosta mediassa. En tiedä kuinka laajalti tästä on uutisoitu Britanniassa mutta hinta voi olla jopa halpa verrattuna vastaavanlaajuiseen mainoskampanjaan.
t00 n00b and t00 dumb for registering, is that 0 t0 justify for death sentence
t00 n00b and t00 dumb for registering, is that 0k t0 justify for death sentence
yes it is...