Petteri Järvinen: Jungnerin näkemykset ovat kansallinen uhka

On turha kuvitella, että tehdään me vaan edelleen hyviä mustavalkoisia ohjelmia, niin kyllä ihmiset katsoo, sanoo Petteri Järvinen.
Kuva: Matti Björkman/Lehtikuva
11.2.2008 12:56 Ylen pääjohtaja Mikael Jungner näyttää ajattelevan, että ihmiset katsovat mustavalkoisia ohjelmia, vaikka väri-tv on keksitty, ihmettelee tietotekniikka-asiantuntija Petteri Järvinen. Hän pitää Ylen aikomuksia jättäytyä sivuun teräväpiirtotekniikan kehityksestä kansallisena uhkana.
Tietotekniikan asiantuntija Petteri Järvinen tyrmää Yleisradion toimitusjohtajan Mikael Jungnerin puheet, joiden mukaan Yle ei muuta tv-kanaviaan teräväpiirtoisiksi ainakaan ennen vuotta 2016.
Jungnerin arvioi teräväpiirtotelevision aikataulua Taloussanomissa lauantaina.
– Tällaisia kehityspuheita voi pitää jopa kansallisena uhkana Yleisradiolle ja kaupallisille kotimaisille kanaville, Petteri Järvinen väittää.
– Yle oli edelläkävijä, kun väritelevisioon siirryttiin. Ei silloinkaan pohdittu, jätetäänkö värit väliin ja tehdään yhä pelkkää mustavalkoista.
Järvisen mielestä on tosiasia, että Ylellä eivät riitä rahat kehityksessä mukana pysymiseen.
– Olisi rehellistä sanoa se suoraan, eikä keksiä erikoisia selityksiä. Jos teknisen kehityksen vastineeksi Yle jotain joutuu supistamaan, sen täytyy miettiä, lopettaako se lisää kanavia vai ohjelmatuotantoja.
Järvisen mukaan teräväpiirto ominaisuutena tulee väkisin: sen tuovat tekniikassaan niin elokuvateollisuus kuin televisioiden ja dvd-laitteiden laitevalmistajatkin.
– Siinä leikissä suomalaiset tv-kanavat ovat pieniä tekijöitä. Ja häviävät kisan varmasti, jos aikovat panna kehityksessä vastaan.
– Euroopassa toimii toista sataa teräväpiirtolähetyksiä lähettävää kanavaa. Ei Euroviisujakaan olisi saatu myytyä Suomesta maailmalle, jos niitä ei olisi tehty teräväpiirtoisena.
Teräväpiirrosta pois jääminen voi Järvisen mukaan olla kansallinen valinta, mutta sitä ei hänen mielestään pidä tehdä väärin perustein.
Järvisen mukaan Yleisradion on turha kuvitella, että katsojat pysyisivät pimennossa teräväpiirtolähetyksiltä, tai että he eivät tekisi valintoja teknisen laadun perusteella.
– On turha kuvitella, että tehdään me vaan edelleen hyviä mustavalkoisia ohjelmia, niin kyllä ihmiset katsoo.
Järvinen väittää, että Yleisradiossakin tehdään jo teräväpiirtoista ohjelmaa.
– Siinä mielessä on yhtiön johtajalta outoa ja tarkoitushakuista vähätellä asiaa.
Ruotsissa, Englannissa ja Ranskassa teräväpiirtolähetyksiin varaudutaan Järvisen mukaan parhaillaan koelähetyksillä ja kehitystyöllä.
– Suomessa ei ole minkäänlaista suunnitelmaa teräväpiirtoon siirtymisestä maanpäällisellä tasolla. Eikö olisi liikenne- ja viestintäministeriön asia ottaa kehitykseen periaatteellinen kanta, Järvinen kysyy.
Onko käynyt niin, että kun Yleisradio sai kansalta haukut digi-innostaan, yhtiö saa nyt kansalta haukut taantumusinnosta?
– No, Yle olikin hölmö lähtiessään digiveturiksi. Varmaan yhtiössä on opittu siitä.
– Mutta nämä ovat isoja periaatteellisia päätöksiä aina alkaen siitä, mikä on julkisen palvelun rooli, kenen siihen kannattaa panostaa, ja saako kalliisti digitoitu maanpäällinen televisio mädäntyä käsiin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen 11:27
- Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa 08:47
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nokia hallitsee suomalaisyritysten mobiilialustoja
28.05.2007 Suomalaiset keskisuuret yritykset ovat vasta alkutaipaleella mobiiliratkaisujen hyödyntämisessä. Viidennes ei ole edes miettinyt mobiiliratkaisuja ja 42 prosenttia on saanut aikaan vasta perusratkaisun. Päätelaitteissa Nokian asema on ylivoimainen.
Kolme vuotta sitten
Lex Nokia -tiimi voi tehdä yllätysiskun vaikka Nokiaan
28.05.2009 Tietosuojavaltuutetun toimisto ei aio jäädä pelkäksi postikonttoriksi Lex Nokia -lain soveltamisessa. Tarvittaessa tietosuojavaltuutettu tekee tarkastusiskun vaikka itse Nokiaan.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi