EU-direktiivi on ehkä ruotsalaispiraattien pelastusrengas

TPB:n ylläpitäjiin kuuluva Gottfrid "Anakata" Svartholm Warg esiintyi taannoin venäläisen tv-kanavan haastattelussa.
13.2.2008 12:49 Tanskassa sulkulistoille joutunut Pirate Bay saa tukea yllättäviltä tahoilta: EU-direktiiveistä ja ruotsalaiselta tuomarilta.
Tanskalaisoikeuden päätös velvoittaa Tele2-operaattoria estämään asiakkaidensa pääsy Pirate Bayhin saattaa rikkoa EU-direktiivejä.
Näin väittää ruotsalainen nettiyrittäjä ja mediapersoona Oscar Swartz. Tanskalaisoikeuden päätös on ristiriidassa EU:n tietoyhteiskuntadirektiivin viidennen artiklan ensimmäisen pykälän kanssa, sanoo Swartz.
Tietoyhteiskuntadirektiivi pyrkii viidennessä artiklassaan turvaamaan palveluntarjoajien ja operaattorien puolueettoman aseman viestinviejänä.
Sen mukaan kopioiden valmistamista säätelevä osuus "ei koske sellaista 2 artiklassa tarkoitettua tilapäistä kappaleen valmistamista, joka on väliaikaista tai satunnaista sekä erottamaton ja välttämätön osa teknistä prosessia".
Tanskalaisoikeuden päätös, jonka mukaan reitittimissä virtaavan tiedon välittäminen on kopiointia, saattaakin olla ristiriidassa EU-maiden lainsäädäntöä ohjaavan tietoyhteiskuntadirektiivin kanssa.
Swartzin kanssa samoilla linjoilla on hieman yllättäen Cecilia Renfors, tunnettu ruotsalainen tuomari ja tutkija, joka on erikoistunut piraattien jahtaamiseen.
– Hän [Cecilia Renfors] viittaa Ruotsin hallituksen aikaisempaan mielipiteeseen ja vahvistaa, että Tanskan malli ei olisi yhteensopiva tietoyhteiskuntadirektiivin viidennen artiklan ensimmäisen pykälän kanssa. Hän myös toistaa mielipiteen, jonka mukaan Tanskan malli itse asiassa mitätöi koko artiklan tarkoituksen, Swartz kirjoittaa blogissaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:21 Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää
- 16:12 Suomalaisvanhemmat taitavat netin parhaiten
- 14:50 Planeettametsästäjä sieti vikaa
- 14:28 Lisää natsoja DNA:n johtajalle
- 13:35 Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 12:44 Harri Koponen: Kaikkien aikojen paras tulos
- 11:45 Vaasan kaupunki päästää työntekijät taas Facebookiin
- 11:44 Kytkykaupan purku halpeni Googlen älypuhelimessa
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 09:40 Nettilapset pitävät kuvansa piilossa
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Obaman terrorisminyrkki varoittaa verkkovakoilusta
- 8.2. Kiina sulki verkkorikollisten koulutussivut
- 8.2. Suomi kiirehtii Kids Online -tutkimukseen
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 8.2. Gmail-käyttäjiä pelotellaan tilien tuhoamisella
- 8.2. SAP:n pääjohtaja erosi alle vuosi nimityksensä jälkeen
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 8.2. Gmail-käyttäjiä pelotellaan tilien tuhoamisella
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- 8.2. Nokia tarjoaa Salossa vapaaehtoisia eropaketteja
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 8.2. Nokia kiistää väitteet tietojen pimityksestä
- 8.2. Alkuperäinen Xbox tiputetaan Livestä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Nokia tarjoaa Salossa vapaaehtoisia eropaketteja
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- 8.2. Alkuperäinen Xbox tiputetaan Livestä
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 11:44 Kytkykaupan purku halpeni Googlen älypuhelimessa
- 8.2. Gmail-käyttäjiä pelotellaan tilien tuhoamisella
- 8.2. Nokia kiistää väitteet tietojen pimityksestä
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Suomalaisvanhemmat taitavat netin parhaiten 16:12
- Vaasan kaupunki päästää työntekijät taas Facebookiin 11:45
- Nettilapset pitävät kuvansa piilossa 09:40
- Obaman terrorisminyrkki varoittaa verkkovakoilusta 16:01
- Kiina sulki verkkorikollisten koulutussivut 15:50
- Suomi kiirehtii Kids Online -tutkimukseen 15:14
- "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla" 13:33
- Homoja Twitterissä solvannut laitettiin jäähylle 10:46
- Lisää
-
266 e
Acer Aspire 5810T (Core 2 Solo SU3500, 4 Gt, 15,6", Win Vista Home Premium), kannettava tietokone
-
231 e
Sony Vaio VGN-CS31S (Core 2 Duo T6500, 4 Gt, 14,1", Win Vista Home Premium), kannettava tietokone
-
120 e
-
106 e
Lenovo Thinkpad W500 (Core 2 Duo T9600, 2 Gt, 15,4", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
103 e
Apple MacBook Pro (Core 2 Duo 2,66 GHz, 4 Gt, 17", OS X), kannettava tietokone
-
-105 e
HP Z600 (Xeon E5530, 6 Gt, 500 Gt, Win 7 Professional ja WinXP), keskusyksikkö
-
-82 e
HP Z800 (Xeon E5530, 3 Gt, 250 Gt, Win 7 Professional ja WinXP), keskusyksikkö
-
-52 e
Lenovo ThinkCentre A58 (Core 2 Duo E5400, 2 Gt, 320 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-38 e
HP DC7900SFF (Celeron 450, 2 Gt, 160 Gt, Win Vista Business ja Win XP Pro), keskusyksikkö
-
-35 e








Kommentit (5)
Suotavaa olisi kieltää myös sähkö.
Mitenkähän nämä kielto- ja "netti pois piraateilta Briteissä" sopivat yhteen tietoehteiskunnan ja eGovernment -hankkeiden kanssa?
Pitääkö rikollisten maksaa pankkipalvelumaksut tiskillä asioinnista? Olisi varmaan syytä!
Euroopan ihmisoikeussopimuksessa on annettu kaikille oikeus siihen että tulee kuulluksi omassa asiassaan.
Sitä vaan mietin että kuulikohan tuomioistuin lainkaan Piratebaytä asiaa käsitellessään ?
Jotenkin vaikuttaa siltä että siltä ei juuri kysytty mitään, vaan "vastakkain" oli tuomioistuimessa tekijänoikeusjärjestöt ja teleoperaattorit.
Jos Piratebaytä ei kuultu, niin jutussa on tuomiovirhe ja päätös pitäisi purkaa tuomiovirheen johdosta.
Jos vastaavasti Tanskalaista torrenttisivua olisi vastaavassa tilanteessa kuultava, niin olisi myös Piratebaytä kuultava. Muuten se olisi EU kilpailu asetusten vastaista kansalaisuuteen perustuvaa syrjintää. Kansalaisuuteen perustuva syrjintä on kiellettyä EU.ssa.
Ei varmasti mene kauaa, kun blokattavat sivustot muuttuvat. Operaattori tarvitsee tähän paljon työvoimaa, ja maksajana on tällöin ihan muu kuin piraatit, nettiyhteyden hinta nousee ja tietoyhteiskuntakehitys hidastuu. Lopulta maksajana on koko kansan- tai EU:n talous.
Kova hinta siitä, että musiikkibisneksen vanhat instituutiot säilyvät.