Duunari valitsee Yahoon

Hitwise-tutkimusyhtiön mukaan työväestö on vahvemmin edustettu Yahoon käyttäjien parissa.
18.2.2008 14:09 Google houkuttelee enemmän vanhempia ja maksukykyisempiä käyttäjäryhmiä.
Googlen hakukone kerää Yahoon hakukonetta enemmän maksukykyisiä asiakkaita, väittää tutkimusyhtiö Hitwise.
Hitwisen mukaan Google houkuttelee Yahoota enemmän ryhmiä, jotka ovat valmiita kuluttamaan rahaa verkossa.
Mosaic-jaotteluun perustuvat sosioekonomiset ryhmät, joissa on paljon yli 500 dollaria verkossa kuluttaneita käyttäjiä, ovat paremmin edustettuina Googlen käyttäjien piirissä.
Googlen käyttäjistä löytyy Hitwisen mukaan Yahoota enemmän hyvinvoivaa esikaupunkiväestöä, varakasta Amerikkaa sekä tyytyväisiä pikkukaupunkien asukkaita.
Kamppailevat yhteisöt, työväestö ja syrjäinen Amerikka ovat puolestaan vahvemmin edustettuina Yahoon kuin Googlen käyttäjien parissa.
Sosioekonomisten erojen ohella myös hakukoneiden käyttäjien iät eroavat.
Googlen käyttäjien parista löytyy enemmän yli 55-vuotiaita kuin Yahoolta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan 16:47
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Alcatel-Lucent irtisanoo tuhansia
10.02.2007 Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.
Kolme vuotta sitten
Toimittaja pummaa maailmanympärysmatkan Twitterin avulla
10.02.2009 The Guardian -lehteen kirjoittava Paul Smith aikoo matkustaa mahdollisimman kauas kotoa pelkästään Twitterin käyttäjien hyväntahtoisuuden avulla.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- ABC-ketju ei onnistukaan ihan kaikessa 06:04
- IEA: Öljyn kysyntä laskee 14:50
- » Taloussanomat.fi
-
-295 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-216 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-108 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-87 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö













Kommentit (3)
google tarjoaa ilmaiset ja hyödylliset palvelut joita käyttää yleisestiottaen kaikki...
yahoolla taas panostetaan kuluttajatason markkinointiin ja maksullisiin palveluihin, näin myös rahansa palveluihin pistävät pysyvät mielummin yahoon piirissä mikä myös palveluiden osalta on melko jenkkikeskeinen (paitsi flickr).. vaikea uskoa että google olisi vain rikkaiden suosima palvelu.
Duunari ei ole köyhä!