Ruotsalaiset siirtyvät innolla teräväpiirtoon

Kuva: Annika Rauhala / Lehtikuva
18.2.2008 15:35 Muun muassa urheilutapahtumat ja draamasarjat halutaan tuottaa teräväpiirtona.
Teräväpiirto-tv on tärkeä prioriteetti Ruotsin yleisradioyhtiölle, sanoo SVT:n toimitusjohtaja Eva Hamilton. SVT:n uutisen mukaan yhtiö on kiinnostunut hdtv-lähetyksien määrän lisäämisestä.
– Hdtv:llä on korkea prioriteetti SVT:ssä ja meidän teräväpiirtotarjontamme tulee kattamaan kaikki alustat. Vielä on kuitenkin kysymyksiä, joihin täytyy löytyä ratkaisu. Tarvitsimme esimerkiksi päätöksen poliitikoilta teräväpiirtolähetysten aloittamisesta maanpäällisessä verkossa, Eva Hamilton sanoo.
Tällä hetkellä SVT lähettää teräväpiirtolähetyksiä satelliittien ja kaapelin välityksellä. Tämän lisäksi maanpäällisen verkon asiakkaat pääsevät katsomaan teräväpiirolähetyksiä Tukholmassa, Västeråsissa ja Uppsalassa.
Vuosina 2008–2009 SVT aikoo lähettää päivittäin teräväpiirtotelevisioita varten tuotettua ohjelmaa parhaaseen katseluaikaan.
Suomessa teräväpiirtotelevisioon on suhtauduttu varauksellisesti.
Ylen pääjohtaja Mikael Jungner lupasi Taloussanomien haastattelussa, että nykyiset valtakunnan pääkanavat eivät muutu teräväpiirtokanaviksi ainakaan ennen vuotta 2016.
Samoilla linjoilla ollaan myös MTV3:ssa. Yhtiön toimitusjohtaja kertoi, että MTV3:lla ei ole mitään suunnitelmia teräväpiirron aikataulusta.
– Annetaan isojen maiden mennä edellä näissä asioissa. Suomen ei kannattaisi nyt olla esirivissä, toimitusjohtaja Pekka Karhuvaara kertoi.
Kaupallisista tv-kanavista Nelonen on kuitenkin innostunut teräväpiirrosta.
– Meillä on myös valmius aloittaa teräväpiirtolähetykset valtakunnan verkossa vaikka saman tien. Vain taajuus puuttuu, liiketoimintajohtaja Juha-Pekka Louhelainen kertoi Taloussanomille.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 23:01 AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 16:21 Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 15:55 Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä 09:59
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Google taklaa mahdottomia ongelmia 01:28
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sivosella yli neljännes SysOpen Digiasta
09.02.2007 SysOpen Digian pääomistaja, Pekka Sivonen on nostanut omistuksensa yhtiön osakepääomasta ja äänimäärästä 25,03 prosenttiin.
Kolme vuotta sitten
“Verkkosankari” esti webcam-itsemurhan
09.02.2009 New Jerseyssä asuva mies esti kalifornialaisen ystävänsä itsemurhan ilmoittamalla verkkokeskusteluista poliisille.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi
-
-111 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-110 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-69 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-42 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-42 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (28)
Junger = Mukanuorekas mediapelle
HD = Tänne heti
No eihän tänä maksukanavien aikakautena enää riitä sellaiset kanavat, joista saadaan pelkkiä mainostuloja. Kaikki mielenkiintoinen sisältö laitetaan kanaville, joista täytyy maksaa erikseen, ja näin taotaan nauloja suomalaisten toimijoiden arkkuihin. Kuluttajat hakevat kaiken sisällön kohta netistä.
Oliko pakko rynnätä suinpäin siihen digiin. Nyt sitten ollaan seuraavat kymmenen vuotta jumissa sellaisessa teknologiassa joka on jo nyt auttamattomasti vanhentunutta ja jota mikään toinen maa maailmassa ei kohta enää käytä.
Jo on aikoja eletty.