Olemattoman tavaran nettihuutokauppaaja tuomittiin

Käräjäoikeuden tuomitsema mies ehti tehdä netissä heinäkuun ja marraskuun välillä 44 petosta.
Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva
19.2.2008 16:22 Oikeus langetti petoksista seitsemän kuukautta vankeutta.
Hämeenlinnan käräjäoikeus tuomitsi 20-vuotiaan miehen netissä tehdyistä petoksista, kertoo Ilta-Sanomat.
Mies oli myynyt verkkohuutokaupoissa tavaroita, kuten puhelimia ja elektroniikkaa, joita hänellä ei todellisuudessa ollut.
Oikeus tuomitsi miehen seitsemän kuukauden vankeusrangaistukseen. Vankeus muutettiin yhdyskuntapalveluksi.
- iltasanomat.fiNettihuijarille seitsemän kuukautta vankeutta
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn 09:12
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suojaa kahvikupin lämmitin sormenjäljen tunnistimella
28.05.2007 Onko tietokoneessasi riittävästi usb-liittimiä? Oletko varma? Riittävätkö liittimet siihen, että voit lämmittää samaan aikaan kahvikuppia, viilentää virvoitusjuomaa, vilvoittaa itseäsi tuulettimella, tehostaa esitystäsi laser-osoittimella ja varmistaa, ettei kukaan pääse käyttämään näitä hienoja usb-lisälaitteita?
Kolme vuotta sitten
Miljoonarahoitus mobiilille tietoturvalle
28.05.2009 Professori Pekka Neittaanmäki ryhmineen saa 2,7 miljoonaa euroa mobiililaitteiden tietoturvan penkomiseen.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Lehti: Espanjan pankeista löytyi uusi 30 miljardin lovi 10:48
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Yle: Asuntovelallinen, tarkista verosi – yllätyslasku vaanii 10:28
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- » Taloussanomat.fi
-
-273 e
-
-179 e
HP Elitebook 8760W (Core i7-2630QM, 8 GB, 17,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
-118 e
-
-109 e
-
-102 e













Kommentit (16)
siitä seuraa vaa tuskaa
kandee pelaa reiluu pelii
nii muijiltki alkaa heruu
Täysin samaa mieltä!
Tuo on vain täysin teoreettinen summa jota ei tarvitse maksaa jos ei ole ulosmitattavaa.
Tuskin on.
Seuraavalla kerralla häkki sitten heilahtaa - tai todennäköisesti ei heilahda, koska uskon tuomitun oppineen tästä ja jättäneen kyseisen homman sikseen.
Lisäksi, uskotko sinä todella, että jotakuta kiinnostaa nähdä jonkin nettihuijarin naama? Täällä on vähän suurempia rikollisia ja se, että sinä teet kauppaa internetissä ja aihe on juuri sinulle läheinen, ei tee siitä sen suurempaa syntiä, kuin ne joita Suomessa tehtaillaan joka päivä.