Lindénin mediafoorumissa on naisenemmistö

Lindénin nimittämässä mediafoorumissa on muun muassa Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry, joka haluaa operaattoreiden puuttuvan musiikin laittomaan levitykseen internetissä.
21.2.2008 11:55 (päivitetty 12:22) Viestintäministeri Suvi Lindénin on asettanut 36-henkisen mediafoorumin arvioimaan median ja internetin roolia lasten ja nuorten arjessa. Sen työsarkaan kuuluu myös internetin sensurointi lapsipornoa sisältävistä sivuista.
Foorumin nimittäminen on ministerin vastaus internetin sensuroinnin nostattamalle mediajulkisuudelle Suomessa ja ulkomailla. Lindén on sanonut julkisuudessa, ettei lapsipornon torjunta on sananvapausvapausasia. Hän on myös ilmaissut halunsa tehdä lapsipornoksi luokiteltujen sivujen ja niihin viittaavien sivujen estolistan soveltamisen pakolliseksi operaattoreille. Tällä hetkellä se tapahtuu vapaaehtoisella pakolla, johon kaikki operaattorit eivät ole taipuneet.
Foorumin puheenjohtajana toimii neuvotteleva virkamies Kirsi Miettinen liikenne- ja viestintäministeriöstä. Hän arvioi, että jäsenistön suuren lukumäärän vuoksi aloituskokousta ei saada koolle ennen pääsiäistä. Toinen pääsiäispäivä on 24. maaliskuuta.
Jäseniä ryhmään on kutsuttu 35. He edustavat muun muassa lastensuojelujärjestöjä, mediaa sekä sähköisen viestinnän toimijoita.
Kirsi Miettisen lisäksi foorumin jäsenistössä on 23 naista. Naisenemmistö on harvinaisuus suomalaisessa elimessä, jonka pitää ottaa kantaa internetin tekniseen toimivuuteen. Lasten seksuaalista hyväksikäyttöä sisältäviä sivuja pyritään torjumaan nimenomaan teknisellä suodatuksella.
Mediafoorumin jäsenet ovat:
- Mediakasvatuspäällikkö Hanna Niinistö, Aikakauslehtien Liitto
- Johtaja Petteri Niemi, DNA Oy
- Yritysvastuupäällikkö Maarit Pihlajaniemi, Elisa Oyj
- Neuvoston sihteeri Nina Porra, Julkisen sanan neuvosto
- Apulaisjohtaja Päivi Seppälä, Kuluttajavirasto
- Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula, Lapsiasiavaltuutetun toimisto
- Viestintäjohtaja Liisa Partio, Mannerheimin Lastensuojeluliitto
- Tutkija Sirkku Kotilainen, Mediakasvatusseura
- Mikkelin lyseon koulu, äidinkielen lehtori Sari Noponen
- Kanavajohtaja Jukka Raatikainen, MTV Oy
- Toimituspäällikkö Mari Flink, Nelonen
- Tutkija Jani Merikivi, Nuorisotutkimusseura
- Erityisasiantuntija Veli-Pekka Hautamäki, Oikeusministeriö
- Opetusneuvos Pirjo Sinko, Opetushallitus
- Kulttuuriasianneuvos Kristina Hautala-Kajos, Opetusministeriö
- Projektipäällikkö Mari Laiho, Pelastakaa Lapset ry
- Rikosylikomisario Veli-Pekka Loikala, Keskusrikospoliisi
- Yhteyspäällikkö Pirjo-Riitta Puro, Sanomalehtien liitto
- Päällikkö Tarja Mankkinen, Sisäasianministeriö
- Erikoistutkija Sakari Karvonen, Stakes
- Kanavajohtaja Maaretta Tukiainen, Subtv Oy
- Communications Director Juhani Lassila, Sulake Oy
- Päätoimittaja Susanne Maude, Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry
- Toimitusjohtaja Stefan Möller, Suomen Radioiden Liitto SRL ry
- Tiedottaja Jukka Kolari, Suomen Vanhempainliitto
- Lakimies Jaana Pihkala, Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry
- Toimitusjohtaja Ville Nurmi, Teleforum ry
- Turvallisuuspäällikkö Arttu Lehmuskallio, TeliaSonera Finland Oyj
- Viestintäpäällikkö Nora Elers, Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto FiCom ry
- Ylitarkastaja Anne Tamminen-Dahlman, Tietosuojavaltuutetun toimisto
- Johtaja Matti Paloheimo, Valtion elokuvatarkastamo
- Lakiasiainjohtaja Satu Kangas, Viestinnän keskusliitto
- Puheenjohtaja Sonja Baer, Viestintäkasvatusseura
- Kehityspäällikkö Tiina Aaltonen, Viestintävirasto
- Päällikkö Teija Rantala, Yleisradio Oy
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:00 IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 7.2. Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Amazon aikoo perustaa oikean kaupan
- 7.2. Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia
- 7.2. Oracle haluaa lisää vakoilukorvausta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 7.2. Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Pc-kauppa kävi vaisusti
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen
- 7.2. Facebook laskee tykkääjät aktiivikäyttäjiksi
- 7.2. Google taklaa mahdottomia ongelmia
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Järjestelmävika sotki DNA:n lukuja
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Facebookin kännykkämainokset tulevat maaliskuussa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 6.2. Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 7.2. Pc-kauppa kävi vaisusti
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä 09:59
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Google taklaa mahdottomia ongelmia 01:28
- Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista 09:48
- Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa 10:00
- Kim Dotcomin pelätään karkaavan 16:42
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Elisan lisälaskut syövät kuluttajaturvaa
08.02.2007 Suomen Kuluttajaliiton mukaan kuluttajien oikeusturvassa on Elisan mentävä aukko. Liiton mukaan vaatimukset laskutusvirheiden aiheuttamista lisälaskuista ovat kohtuuttomia kuluttaja-asiakkaille. Liitto myös vaatii, että Elisan on korvattava lisälaskun saaneiden asiakkaiden aiemmat virheelliset puhelinerittelyt.
Kolme vuotta sitten
Blu-ray häviää nettilatauksille vuonna 2017
08.02.2009 Vuonna 2017 blu-ray hallitsee elokuvien kotimarkkinoita, mutta heti sen jälkeen nettilataukset vievät ykköspaikan.
Taloussanomat
- Jos Suomi olisi laiva, se makaisi kyljellään 06:01
- HS: Nokia irtisanoo yli tuhat Salossa 07:19
- Näistä veloista Kreikka ei selviä 06:08
- OECD: Suomessa jopa 300 turhaa kuntaa 16:42
- "Tsunami asuntomarkkinoilla" 12:41
- Komissio teki yllätysiskun Pohjolan sähköpörssiyhtiöön 20:28
- Esitys vuoti Iltalehdelle: Kuusi joukko-osastoa lakkautettava 21:07
- Kreikan neuvottelut venyvät loppumetreillä 21:16
- Kreikan euroero – "Grexitin" todennäköisyys 50 prosenttia 16:34
- Sadalla eurolla omakotitalo ja 1 500 eurolla oma asunto 17:01
- » Taloussanomat.fi
-
192 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
138 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
124 e
MSI WindBox II (Atom N270, 2 GB, 160 GB, WinXP), keskusyksikkö
-
117 e
MSI WindBox II (Atom N270, 2 GB, 160 GB, Ei käyttöjärjestelmää), keskusyksikkö
-
116 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (132)
P2P BANNED
DRM vapaa BANNED
Eiköhän tuota sensuuria saada piakkoin laajennettua.
asiantuntijat maksaa liikaa ja niitä ei kiinnosta lähteä tuollaiseen mukaan, kun siitä voisi olla haittaa omalle urakehitykselle.
Pätevyyttä sen sijaan löytyy kaiken maailman avustusrahasotkujen (Sankivaaran golfkeskus anyone?) ja Kiinan-adoptioiden järjestelyn ohelta itselleen laittomien tulojen hankkimiseen ("etäministeri"-hommat). Kiina lienee tuoneen "valaistumisen" senkin muodossa, että oikeusvaltion perusteisiin kuuluva vallan kolmijako joutaa myös romukoppaan - jos filosofian maisteri tämän päälle nyt tietenkin ymmärtää.
Ei liene kovin väärä se sanonta, että kala alkaa mädäntyä päästä.
Onhan siellä yksi teleltä.