Matti Nikki kannattaa Lindénin tiukkaa linjaa

Tähän sivuun törmäävät muun muassa Elisan asiakkaat etsiessään Matti Nikin sensuuria protestoivaa lapsiporno.fi-sivustoa.
21.2.2008 20:52 Internetaktivisti Matti Nikki, jonka sensuuria vastustavat sivut ovat poliisin sulkulistalla, sanoo olevansa viestintäministerin kanssa samaa mieltä tiukasta linjasta.
Matt Nikki lainasi sivullaan viestintäministeri Suvi Lindéniä, joka sanoi Helsingin Sanomissa:
- Missään tapauksessa en voi hyväksyä sitä, että lapsipornon levittämisestä keskustellaan ikään kuin sananvapauden testaamisena. Kyseessä on törkeä rikos, johon suhtautumisessa pitää olla yhtä tiukat pelisäännöt kuin vastaavan materiaalin jakamiseen esimerkiksi painotuotteina.
Nikki kommentoi tätä:
- Olen samalla linjalla ministerin kanssa, pelisääntöjen tulee olla tiukat. Nykyinen poliisin toimittama sensuurijärjestelmä jossa on täysin mielivaltaiset perusteet ja oikeudettomasti sensuroiduilla sivuilla ei ole juurikaan oikeusturvaa heijastelee aivan liian löysiä pelisääntöjä.
- Myös itse sensuurin idea kuvastaa asiaan suhtautumista löysyydellä - sen sijaan että pyrittäisiin kansainväliseen yhteistyöhön ja toimiin jolla sivustot oikeasti suljetaan, tehdään näennäistoimintaa, joka ei tosiasiallisesti vähennä lapsipornon levitystä. Lapsipornon levitykselle pitäisi tehdä jotain konkreettista, eikä vain teeskennellä että sitä ei olisi enää olemassa sen jälkeen kun palveluntarjoajat piilottavat sen tiedotteen taakse.
Nikki kommentoi keskiviikkoista poliisikuulusteluaan sanomalla vain jälkikommenttina, että ne menivät ihan OK.
Nikin lapsiporno.info –sivut ovat edelleen poliisin salaisella estolistalla, joten esimerkiksi Elisan tai DNA:n asiakkaat eivät pääse näkemään hänen kommenttejaan suoralla osoitteella. Sivut löytyvät kuitenkin joitakin peilisivustoilta, esimerkiksi Mikko Rauhalan ylläpitämiltä sivuilta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 23:01 AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 16:21 Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 15:55 Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä 09:59
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Google taklaa mahdottomia ongelmia 01:28
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kiinan internet: K18
09.02.2007 Kunmingissa Yunnanin maakunnassa hotellin henkilökuntaan kuuluva nuori nainen vastaa kieltävästi, kun häneltä tiedustelee onko lähistöllä internet-kahvilaa. - Ei meillä ole internet-kahvilaa, mutta tässä lähellä on internet-baari.
Kolme vuotta sitten
Lex Nokia: Hei hei, nettiposti ja Facebook
09.02.2009 Lex Nokiana tunnettua urkintalakia hyödyntääkseen työnantajien on ensin kiellettävä työntekijöiltään nettisähköpostit, muistitikut ja erilaiset yhteisöpalvelut. Tätä mieltä on Aamulehden haastattelema liikenne- ja viestintäministeriön virkamies.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (32)
on ollut aina tiukanlinjan mies tämä nikki, samoin kuin tuhannet meistä.
Älkää nyt jumalauta siirtäkö fokusta pois siitä tosi asiasta että tästä maasta on tulossa tällä menolla Euroopan pohjois korea.
Ehkäpä nyt sitten tämän jälkeen oikeasti saadaan ne selkeät ja tiukat pelisäännöt.
Saadaan ihan oikesti kansainvälistä poliisiyhteistyötä.
Nikki tiukasti nyt Lindenin talutushihnassa nyöränä poikana ?
Mutta kuka tahansa olisi.
Toisinajattelijat hiljennetään tavalla tai toisella.
Harmi, että tämä asia ei päässyt eikä nähtävästi pääse valtavirtamediassa esille. Ne pari mainintaa mitä olleet, ovat lähinnä missanneet koko jutun pointin. :-(
Ihan ensi silmäykseltä tuo näyttäisi mielistelyltä, mutta ei se ole. Se on kiltisti mutta erittäin todellisesti vastattu. Hyvää jos ehkä vähän pliisua mediapeliä Matilta.
Go Muzzy go, meidän oma DVDJon!
Mutta sitä en jaksa ymmärtää, miski Nikki listaa sivuilla estolistalla olevat sivustot. Poliisien viestit pystyy ohittamaan, ja kaikki operaattorit eivät ole edes laittaneet sivuja estolistalle... tämä on suoranainen pedofiilikirjasto! Mikäli Nikin tarkoitus on shokeerata ihmisiä, siihen olisi riittänyt yksi linkki.
En väitä että Nikki haluaa katsella ko. sivustoja, mutta tämä olisi oiva alibi pedofiileille surffata nettisivuilla ja kun poliisi puuttuu asiaan (mitä ei helposti tapahdu), voi syyksi kertoa "tutkimustyön" ja pedofiilisivuston ylläpitämisen... Miten ihmisellä on niin paljon edes aikaa, että jaksaa nähdä vaivaa etsiä lapsiseksisivustoja?