Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Hollantilaisten kohteena Venäjä ja Itä-Eurooppa

Miksi Suomi sensuroi Hollantia

22.2.2008 13:27 Matti Nikin lista poliisin sensuroimista sivuista päätyi myös Hollannissa sensuroiduksi. Nikin listalla on 138 hollantilaista sivustoa. Nyt Hollannissa kysellään miksi Suomi sensuroi Hollantia.

Nikin julkaistua listansa Suomessa sensuroiduista sivuista Het Parool -lehti ja hollantilainen toimittaja, kirjailija ja feministi Karin Spaink tutki mitä listan sisällään pitämät 138 hollantilaista sivustoa ovat. Asiasta kertoo Zache Internet on mobiili –blogissa.

Spainkin mukaan osa sivustoista on lastensuojelun kannalta selkeästi laittomia, mutta sivustot ovat myös avoimesti hostattuina isoilla hollantilaisilla palveluntarjoajilla. Lisäksi noin puolet Spainkin tarkistamasta 40 sivustosta on sellaisia joiden ei luultavasti pitäisi olla sensuroituna.

Hollannissa otettiin vuonna 2007 käyttöön vapaaehtoinen internet-sensuuri. Isoista operaattoreista kaksi sensuroi, mutta loput kieltäytyivät ja tämän takia suurin puolue Christian Democratic Appeal, pääoppositiopuolue Socialist Party ja pieni Reformed Political Party ovat haluamassa sensuurista lakisääteistä, Zache kirjoittaa.

Sensuuria on Hollannissa perusteltu siten, että sillä on tarkoitus sensuroida sivuja alueilla joissa poliisilla ei ole resursseja puuttua rikollisuuteen. Perusteluissa on usein mainittu alueina Itä-Eurooppa ja Venäjä.

Spaink havaitsi, että suomalaisella sensuurilistalla on neljä sivustoa, jotka ovat myös Hollannin omalla listalta. Zache huomauttaa, että artikkelin jälkeen julkaistujen uutisten perusteella neljästä kaksi sisältää myös poliisin mukaan laitonta lapsipornoa.

Spaink esitti joukon avoimia kysymyksiä:

  • Miksi Suomi sensuroi Hollantia?
  • Miksei Suomi ole ilmoittanut lapsipornosta Hollannin viranomaisille?
  • Ja jos Suomi on, niin miksei Hollannin poliisi ole tehnyt ilmoitetuille sivustoille mitään?
  • Ja jos tekeekin, niin miksi se tyytyy ainoastaan sensuroimaan sivuja eikä sulje niitä?
  • Onko koko homman tarkoitus olla kansainvälistä hokkuspokkusta, joka piilottaa sen ettei todellisuudessa tehdä mitään?

VerkossaJa sillä välin Hollannissa
VerkossaMitä lapsipornosensuurilistalla on?
VerkossaSpaink: Finnish and Dutch child porn filters
Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (32)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Tuntuu sen verran kansainvälistä kohua aiheuttavan tämä sensurointi, että jopa Suvi Lindenin ja KRP on pian aika oikeasti perehtyä mihin soppaan hän ovat lusikkansa heittäneet.
Tyytymätön 22.2.2008 13:34

Anonyymi
Vai että Hollannin Christian Democratic Appeal haluaa sensuuria... Mitä sanoo tähän Suomen Social Democratic Party? Entäpä Green Leaguen edustaja Kasvi? ;)
Kielifasisti 22.2.2008 13:38

Anonyymi
Hyviä ja tärkeitä kysymyksiä. Sensuuri on vain savuverho, joka ei lopeta itse ongelmaa.
tt 22.2.2008 13:40

Anonyymi
Tämä on hyvä että asia paisuu skandaaliksi. KRP ja Linden yrittivät lakaista asian maton alle. Listat pois ja tilalle oikeita toimia kansainvälisen lapsipornon kitkemiseksi. Nythän KRP EI TEE MITÄÄN vaan jakelee typeriä listoja joilla ei ole edes lapsipornoa!
näin pitikin käydä 22.2.2008 13:42

Anonyymi
Ottakaa nyt hyvat ihmiset se Suvi pois sielta Eduskunnasta!
Apua!!! 22.2.2008 13:43

Anonyymi
Laittakaa Suville eroamistoiveenne suoraan matkapuhelimeen:

http://www.suvilinden.com/yhteystiedot.html

lähettäkää Suvi Lindeenin kännykkään tekstiviesti EROA!!!
Masinoitukaamme 22.2.2008 13:48

Anonyymi
Haha! Hitto että olen tyytyväinen! Tämä asia saa koko ajan lisää tulta alleen kun ulkomaita myöden ihmetellään asiaa. Pian valtamediat eivät voi olla kertomatta asiasta. Hauska nähdä kun ministeri selittelee sitten tekemisiään ja mielipiteitään.

Toivottavasti hesari ja muut ovat tekemässä isoa juttua tästä. Toistaiseksi ne ovat tyytyneet osaansa olla tekemättä mitään. Ei parane arvostella poliitikkoja jotta pysyy välit hyvinä.
Jälleen risti linden 22.2.2008 13:52

Anonyymi
Toivokaamme että tämä julkisuus lopulta johtaisi ihan oikeaan kansainväliseen viranomaisyhteistyöhön jolla lasipornon levittäjät ja sillä rahaa tekevät tahot ja henkilöt saadaan kiinni (ja navetan taakse.)
Viranomaiset ihan oikeasti tiivistäivät yhteistyötä jotta oikeasti tehtäisiin jotain eikä vain vedettäsi verhoja koko ongelma eteen.
Lasten puolesta 22.2.2008 13:55

Anonyymi
lindenin irtopisteet taisi mennä jo pakkasen puolelle
huihai 22.2.2008 14:41

Anonyymi
MAHTAVAA!! KIITOS NIKKI! Olemme kaikki joukolla mukana luomassa lisää painetta poliitikoille ja niittaamassa näitä oikeasti laittomia sivustoja alas! Nyt loppuu näpertely ja ministerien vääristely ja sanahelinä! Kansa vaatii tekoja, ei sensuurilla peitettyjä epäonnistumisia!!
ASIAA!!! 22.2.2008 14:45
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sähköinen asiointi paransi palvelua hammashoidossa

20.05.2008 Vaasassa palvellaan hammashuollon asiakkaita perinteisen puhelinpalvelun lisäksi kaikilla sähköisillä yhteydenottotavoilla. Sitran selvityksen mukaan uudet käytännöt ja tekniikat vapauttavat suun terveydenhuollon resursseja varsinaiseen hoitotoimintaan. Myös asiakkaat ovat tyytyväisiä saamaansa palveluun.


Kolme vuotta sitten

Verbatim jatkaa korppujen valmistusta

20.05.2010 Tallennusmedioita valmistava Verbatim vannoo yhä myös vanhojen levykkeiden nimeen. Yhtiö jatkaa niiden valmistusta.

.