Pakistan estää Youtuben katselun
24.2.2008 22:30 Pakistanilaiset eivät pääse tällä hetkellä katselemaan Youtube-sivuston sisältöä. Syy löytyy siitä, että osan Youtuben sisällöstä katsotaan loukkaavan Islamia.
Maan tietoliikenteestä vastaavat tahot ovat antaneet Internetoperaattoreille määräyksen estää pääsyn Youtubeen. Tietojen mukaan esto on voimassa kunnes toisin ilmoitetaan.
BBC:n mukaan eston syynä ollut materiaali sisältää tanskalaisia pilapiirroksia Profeetta Muhammedista. Toisten tietojen mukaan syy sivuston sensurointiin saattaa olla myös hollantilaisen Geert Wildersin tuleva elokuva, joka kuvaa Islamia negatiivisessa valossa.
Wahaj-us-Siraj Pakistanin Internet-palveluntarjoajien yhdistyksestä sanoi paikallisten Internetin käyttäjien olevan pöyristyneitä estosta.
Asiakkaat kohdistavat tuohtumuksensa palveluntarjoajiin, jotka ovat kuitenkin tilanteen edessä voimattomia.
Tilanteella on samoja piirteitä Suomessa meneillään olevan sensuurikohun kanssa. Wahaj-us-Sirajin mukaan maan hallituksella on toki hyvä syy estää loukkaavan materiaalin esittäminen, mutta heidän on löydettävä paremmat keinot siihen.
Jos suosittujen verkkosivustojen katselu estetään, ihmiset lopettavat Internetin käytön, hän jatkaa.
Aiemmin Youtuben katselua ovat väliaikaisesti rajoittaneet myös Turkki ja Thaimaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan 16:47
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Alcatel-Lucent irtisanoo tuhansia
10.02.2007 Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.
Kolme vuotta sitten
Nettiuhkauksista vaikeneminen huolestuttaa Lindéniä
10.02.2009 Viestintäministeri Suvi Lindén reagoi uuteen tutkimustietoon, jonka mukaan lapset ja nuoret ovat haluttomia kertomaan vanhemmilleen internetissä kokemistaan uhkatilanteista.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- Pankkiireilla on uusi suosikkiaine: Testosteroni 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- ABC-ketju ei onnistukaan ihan kaikessa 06:04
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (19)
"I worry about my children all the time. I worry that 10 years from now, they will come to me and say, Daddy, where were you when they took freedom of speech away from the Internet?" - Mike Godwin, Wikimedia Foundation
Tapauksesta on juttua mm. BBC:n ja zdnet:n sivuilla.