Matkapuhelin määrittää minää
29.2.2008 15:12 Filosofian maisteri Marion Boberg havaitsi matkapuhelimen olevan suomalaisnuorille paitsi viestintäväline, myös heidän kehitykseensä ja minän määrittelyyn kietoutuva kapistus.
Joensuun yliopistossa tänään väitellyt Marion Boberg selvitti matkapuhelimen roolia muun muassa nuorten identiteetin muodostumisessa ja tarkasteli matkapuhelimen käytön yleistymisen takana olevia psykologisia seikkoja sekä Suomessa että Ranskassa.
Matkapuhelin ei tutkimustulosten mukaan ole nuorille vain tekninen kommunikaation väline, vaan se kietoutuu monella tavalla nuorten kehitykseen, ihmissuhteiden muodostamiseen ja minän määrittelyyn.
Boberg uskoo tulosten auttavan ymmärtämään samankaltaisuuksia ja eroja suomalaisten ja ranskalaisten nuorten siirtymisessä matkapuhelinkulttuuriin. Suomalaisten siirtymä on tapahtunut pitemmän ajan kuluessa, kun taas ranskalaisilla muutos on käynyt varsin nopeasti. Suomalaisnuorille kännykkä on jo vailla uutuusarvoa ja osa jokapäiväistä elämää.
Ranskalaisilla ja suomalaisilla nuorilla ovat matkapuhelimeen liittyvät mielikuvat kuitenkin yllättävän samanlaisia, joskin suomalaiset nuoret kokevat matkapuhelimen vähemmän tunkeilevaksi. Ranskalaiset taasen kuvasivat matkapuhelinta monella muulla tavalla myönteisemmäksi kuin suomalaiset.
Tutkimustuloksissa selvitettiin myös minän ja identiteetin roolia sekä merkitystä laajemmin, niin todellisessa kuin virtuaalimaailmassa, Joensuun yliopisto kertoo.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Konesalihaaveri heikensi Tiedon kannattavuutta
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 7.2. Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Amazon aikoo perustaa oikean kaupan
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä 09:59
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Google taklaa mahdottomia ongelmia 01:28
- Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista 09:48
- Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa 10:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Takavarikko uhkaa TeliaSoneran bermudalaiskumppania
09.02.2007 Bermudan valtiovarainministeri on pyytänyt tuomioistuinta lopettamaan TeliaSoneran kumppanin liiketoiminnan veroparatiisissa.
Kolme vuotta sitten
Nettiin joutunut pöytäkirja sapettaa Juankoskella
09.02.2009 Juankosken kaupungin verkkosivuilla perjantaina epähuomiossa julkaistu pöytäkirja puhuttaa. Siihen oli merkitty kaupunginhallituksen henkilövalintoja eri lautakuntiin, vaikka kokous on vasta tänään.
Taloussanomat
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- Kreikalla 15 päivää aikaa etsiä 300 miljoonan euron säästöt 07:59
- Yle: M-realin ranskalaistyöntekijät hurraavat torjuntavoittoa 07:52
- Viivoja vedetään kartalle – katso miten kunnallesi käy 13:51
- S&P: Kreikalle ei riitä edes 70 prosenttia 21:15
- Trygin taival Suomessa takkuilee – myyntiä harkitaan 19:52
- Koko superjumbolaivue seulotaan siipirikkojen varalta 20:38
- OP-Pohjola: Nyt se on loppu – marginaalit tuplaantuvat 15:50
- Nokian irtisanomiset: ”1990-luvun lamasta alkanut draamankaari päättyy” 11:26
- Näin Elop vuosi sitten: Salolla on tärkeä rooli 11:15
- » Taloussanomat.fi
-
-355 e
-
-260 e
LG A520 (Core i7-2630QM, 6 GB, 15,6", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
-238 e
-
-238 e
-
-211 e












