Verkkodeittaajaa uhkaa vankila kumppanin alastonkuvien levittämisestä
29.2.2008 07:03 Verkkosuhteen katkettua brittipuutarhuri lähetti entisen kumppaninsa alastonkuvia kumppanin miehelle. Oikeus pohtii, oliko teko vankeuden arvoinen.
Työtön puutarhuri Stephen Hailes tutustui keskustelupalstalla Karen Parkeriin, naimisissa olevaan kahden lapsen äitiin. Parker lähetti kuvia itsestään, joissa hän oli hyvin vähissä vaatteissa. Pari ei kuitenkaan koskaan tavannut.
48-vuotias Hailes alkoi epäilllä, että Parker, 36, deittailee myös muiden miesten kanssa. Hailes päätti silloin tutkia Parkerin Hotmail-tilin viestintää ja käytti aikaisemmin saamaansa salasanaa.
Kun deittailu muiden kanssa paljastui todeksi, Hailes soitti Parkerin miehelle Colinille ja kertoi suhteesta. Todisteeksi hän sanoi lähettävänsä nakukuvia. Ne lähtivät kuitenkin kaikkiin osoitekirjan 15 osoitteeseen.
Oikeudenkäynnissä Cheltenhamissa Hailes voi saada vankilatuomion. Kuulusteluissa Hailes sanoi halunneensa osoittaa Parkerin miehelle, että ”hänellä on petollinen vaimo”.
Hailes sanoi puolustuksekseen, että hän oli lähettämässä kuvia vain Parkerin miehelle, mutta vahingossa painoi lähetä kaikille-nappia.
- On vaikea uskoa kaikkea tätä tapahtuneeksi. Pidin hänestä kovasti ja uskoin, että meillä on jotain välillämme. On ikävä, että asia päättyi näin.
Hailesin puolustus huomautti, että Parker oli itse lähettänyt kuvat. Tuomio julistetaan maaliskuun lopulla.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:21 Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää
- 16:12 Suomalaisvanhemmat taitavat netin parhaiten
- 14:50 Planeettametsästäjä sieti vikaa
- 14:28 Lisää natsoja DNA:n johtajalle
- 13:35 Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 12:44 Harri Koponen: Kaikkien aikojen paras tulos
- 11:45 Vaasan kaupunki päästää työntekijät taas Facebookiin
- 11:44 Kytkykaupan purku halpeni Googlen älypuhelimessa
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 09:40 Nettilapset pitävät kuvansa piilossa
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Obaman terrorisminyrkki varoittaa verkkovakoilusta
- 8.2. Kiina sulki verkkorikollisten koulutussivut
- 8.2. Suomi kiirehtii Kids Online -tutkimukseen
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 8.2. Gmail-käyttäjiä pelotellaan tilien tuhoamisella
- 8.2. SAP:n pääjohtaja erosi alle vuosi nimityksensä jälkeen
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 8.2. Gmail-käyttäjiä pelotellaan tilien tuhoamisella
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 8.2. Nokia tarjoaa Salossa vapaaehtoisia eropaketteja
- 16:21 Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää
- 13:35 Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Nokia tarjoaa Salossa vapaaehtoisia eropaketteja
- 16:21 Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- 8.2. Alkuperäinen Xbox tiputetaan Livestä
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 11:44 Kytkykaupan purku halpeni Googlen älypuhelimessa
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Suomalaisvanhemmat taitavat netin parhaiten 16:12
- Vaasan kaupunki päästää työntekijät taas Facebookiin 11:45
- Nettilapset pitävät kuvansa piilossa 09:40
- Obaman terrorisminyrkki varoittaa verkkovakoilusta 16:01
- Kiina sulki verkkorikollisten koulutussivut 15:50
- Suomi kiirehtii Kids Online -tutkimukseen 15:14
- "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla" 13:33
- Homoja Twitterissä solvannut laitettiin jäähylle 10:46
- Lisää
-
-105 e
HP Z600 (Xeon E5530, 6 Gt, 500 Gt, Win 7 Professional ja WinXP), keskusyksikkö
-
-82 e
HP Z800 (Xeon E5530, 3 Gt, 250 Gt, Win 7 Professional ja WinXP), keskusyksikkö
-
-52 e
Lenovo ThinkCentre A58 (Core 2 Duo E5400, 2 Gt, 320 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-38 e
HP DC7900SFF (Celeron 450, 2 Gt, 160 Gt, Win Vista Business ja Win XP Pro), keskusyksikkö
-
-35 e










Kommentit (10)
Miksi ihmeessä jotkut kertovat sähköpostinsa salasanan? Aivan käsittämätöntä touhua. Vaikka olisi kuinka hyvä suhde, ei salasanojaan pidä jakaa toisille.
En tiedä aiheutuiko tuosta Mäenpäälle mitään tuomiota, mutta kyseinen naisvaltuutettu erosi tehtävistään ja luopui poliittisesta urastaan. Tempaus siis onnistui täysin. Mäenpää on kyllä monista muistakin tempauksistaan tuomittu sakkoihin ja istunut Kakolassakin. On nähdäkseni potkittu jo kolmesta puolueesta pellolle, viimeisimmin kait Perussuomalaisista. Mutta on silti Turun kovin ääniharava. Rikos nähtävästi kannattaa.
Ihan oikein sille eukolle.