Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kiitosta Enstolle

Elokuvaohjaajan ristiretki: Varoitimme Nokiaa

Helmikuussa lopussa Nokian verkkoyhtiö Nokia Siemens Networks kertoi tehneensä laitekauppoja Turkmenistanin valtion teleoperaattorin kanssa.
Kuva: Martti Kainulainen/Lehtikuva

4.3.2008 15:53 Turkmenistanin diktatuurista ja kansainvälisistä yrityksistä elokuvan tehnyt ohjaaja Arto Halonen yritti vuosi sitten varoittaa teleyhtiö Nokiaa Turkmenistanin ongelmista. Varoitukset kaikuivat kuitenkin kuuroille korville.

Arto Halosen ohjaama, Turkmenistanin diktatuurista kertova dokumenttielokuva Pyhän kirjan varjo tuli ensi-iltaan viime perjantaina.

Halonen ja elokuvan käsikirjoittaja Kevin Frazier kuvaavat Helsingin Sanomissa tiistaina ilmestyneessä mielipidekirjoituksessa, kuinka Nokia kieltäytyi kuuntelemasta elokuvantekijöiden havaintoja Siemensin toimista Turkmenistanissa.

Yhteydenotot alkoivat jo ennen Nokia Siemensin perustamista.

Halonen ja Frazier yrittivät tavoittaa Nokian johtoa usean kuukauden ajan kertoakseen muun muassa Siemensin Turkmenistaniin toimittamasta salakuuntelujärjestelmästä ja yrityksen kääntämästä, diktatuuria ylistävästä Ruhnama-kirjasta.

Halonen ja Frazier tekivät turhista puhelinsoitoista lopulta oman lyhytdokumentin Nokia and Siemens avoid discussion.

Helmikuussa lopussa Nokian verkkoyhtiö Nokia Siemens Networks kertoi tehneensä laitekauppoja Turkmenistanin valtion teleoperaattorin kanssa. Haloselle tieto tuli sokkina.

– NSN:n kaupanteko Turkmenistanistanisssa oli todella suuri yllätys kaiken tapahtuneen jälkeen, Halonen kertoo Taloussanomien haastattelussa.

Nokian yhteiskuntajohtaja Lauri Kivinen kirjoittaa yhtiön kannanotossa Helsingin Sanomille, maassa toimitaan täysin Nokian ja NSN:n toimintaohjeiden ja eettisiä standardien mukaisesti. Nokia vetoaa muun muassa siihen, ettei maa ole kauppasaarrossa.

Halonen pitää selitystä uskomattomana. Hänen mukaansa eettisiin toimintaohjeisiin pitäisi kuulua myös ihmisoikeuksien kunnioittaminen. Tämän lisäksi Halonen epäilee, että Nokian ajatus avoimen informaation lisäämisestä diktatuurissa ei tule onnistumaan.

– Nyt maassa on käytössä vanha, neuvostoliittolainen tietoliikenneverkko. On varmaa, että uusi ja tehostettu verkko valjastetaan diktatuurin ja salakuuntelijoiden käyttöön. Tämä on vakava uhka maan toisinajattelijoille.

Halonen vaatiikin Nokiaa ottamaan omat eettiset sääntönsä lähilukuun ja poistumaan Turkmenistanista.

– Kaikki tekevät virheitä. Siksi kannustammekin Nokiaa myöntämään virheensä ja toteuttamaan eettiset ohjeet myös käytännössä.

Hyvänä esimerkkinä Halonen nostaa suomalaisen sähköalan yhtiön Enston. Ensto kieltäytyi lopulta kaupoista Turkmenistanin kanssa, sillä niiden ehtona olisi ollut Ruhnama-kirjan kääntäminen suomeksi.

Yhtiön toimitusjohtaja Timo Miettinen pyytää Pyhän kirjan varjo -elokuvassa anteeksi vakavaa virhettä.

Jutun kirjoitti: Jenni Virtanen

Jenni Virtanen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Saasteettomiin akkuihin miljoonasijoitus

28.05.2007 Suomen Teollisuussijoitus, VNT Management ja yksityissijoittajat ovat sijoittaneet yhteensä 2,1 miljoonaa euroa yhtiöön, joka kehittää saasteettomia energiaratkaisuja.


Kolme vuotta sitten

Miljoonarahoitus mobiilille tietoturvalle

28.05.2009 Professori Pekka Neittaanmäki ryhmineen saa 2,7 miljoonaa euroa mobiililaitteiden tietoturvan penkomiseen.

.