Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Live@edu menossa mukana

Lahden koulupalvelujen sähköistys syvenee

Uudet sähköiset palvelut tulevat koskemaan perusopetusta.
Kuva: Sari Gustafsson/Lehtikuva

4.3.2008 17:03 Lahti-Fenix -hankkeessa on käynnistynyt Koulutielle 2 -projekti, joka on suoraa jatkoa viime syksynä alkaneelle Koulutielle-projektille. Sähköisten palveluiden kehittäminen keskittyy nyt muun muassa opetuspalveluihin, oppilashuoltoon ja ruokahuoltoon.

Muita aihealueita ovat kodin ja koulun väliseen yhteistyön kehittäminen sekä aamu- ja iltapäivätoiminta. Palvelut tulevat koskemaan perusopetusta.

- Tässä mennään nyt selvästi hallintokuntarajojen yli sillä tavalla, että mukana on esimerkiksi terveydenhoitajan ajanvarausta ja kommunikaatioon liittyviä palikoita, vastaava projektipäällikkö Timo Karppinen kertoo.

Projektissa on mukana Länsiharjun ja Lahden Lyseon koulujen edustajia sekä kouluterveydenhuollon ja ruokahuollon asiantuntijoita. Kuten ykkösprojektissa, myös Koulutielle 2:ssa Microsoftin Live@edu-oppimisympäristön osasia on mukana menossa.

Karppinen ei ole huolissaan kritiikistä, jonka mukaan Live@edu sitoo käyttäjiä tiettyihin ohjelmistoihin. Microsoft on korostanut ympäristön toimivan esimerkiksi Linuxilla, mutta arvostelijoiden mukaan esimerkiksi Ubuntulla on ongelmia.

- Meillähän ideana on se, että kuntalaiset käyttävät palveluja kuntalaistilin kautta, jolloin sovitus tehdään meillä ohjelmallisesti [taustalla], Karppinen korostaa. Joten loppukäyttäjille mahdollinen ongelma ei kuitenkaan näy, hän katsoo.

Koulutielle 2 -projektin toiminnalliset tavoitteet on tarkoitus saada tehtyä toukokuun loppuun mennessä.

Lasten ja nuorten palvelut on Lahti-Fenix -hankkeen yksi osakokonaisuus, jossa on tarkoitus kehittää sähköisiä palveluita lapsen ja nuorten eri elämävaiheisiin sekä parantaa koulun ja kodin välistä kommunikointia. Koulutielle-projektit kuuluvat osana lasten ja nuorten palveluihin.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Saasteettomiin akkuihin miljoonasijoitus

28.05.2007 Suomen Teollisuussijoitus, VNT Management ja yksityissijoittajat ovat sijoittaneet yhteensä 2,1 miljoonaa euroa yhtiöön, joka kehittää saasteettomia energiaratkaisuja.


Kolme vuotta sitten

Miljoonarahoitus mobiilille tietoturvalle

28.05.2009 Professori Pekka Neittaanmäki ryhmineen saa 2,7 miljoonaa euroa mobiililaitteiden tietoturvan penkomiseen.

.